Ajankohtaista tietoa Tekniikan Akateemisista

TYÖN JA PERHE-ELÄMÄN YHTEENSOVITTAMINEN

TEKissä tutkittiin loppuvuodesta 2018 jäsenten käsityksiä työn ja perhe-elämän yhteensovittamisesta sekä perhevapaista osana työmarkkinatutkimusta.

Kyselyyn vastasi 5 855 henkilöä, joista miehiä oli 75 prosenttia ja naisia 25 prosenttia. Vastaajat työskentelevät asiantuntija- ja esimiestehtävissä.

KESKEISET TULOKSET

  • Vanhemmuuteen ja erityisesti isyyteen liittyy edelleen piileviä asenteita korkeakoulutettujen työpaikoilla. Työpaikkojen kulttuurissa eli asenteissa ja käytännöissä on paljon petrattavaa.
  • 30–39-vuotiaista naisista 28 prosenttia ja miehistä 14 prosenttia kokee, että perhevapaan pitäminen vaikuttaa haitallisesti työuran kehitykseen.
  • Tekniikan alalla alle 40-vuotiailla naisilla määräaikaiset työsuhteet ovat selvästi yleisimpiä kuin miehillä. Lisäksi naisilla on vähemmän lapsia kuin miehillä.
  • Vastaajien mielestä parhaiten työn ja perhe-elämän yhteensovittamista helpottavat erityisesti joustavat työaikajärjestelyt, etätyömahdollisuus ja perhevastuun jakaminen puolisoiden kesken.
  • Silti vain puolet alle 50-vuotiaista kokee, että työnantaja suhtautuu positiivisesti esimerkiksi lyhennettyyn työaikaan.
  • Vastaajien mielestä perhevapaat eivät jakaudu nyt tarpeeksi tasaisesti. 70 prosenttia naisista ja 55 prosenttia miehistä on sitä mieltä, että vapaat tulisi jakaa tasaisemmin vanhempien kesken.

Lue lisää https://www.tek.fi/fi/uutishuone/tutkimukset/tyon-ja-perhe-elaman-yhteensovittaminen

 

VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY (TEK GRADUATE SURVEY)

Vuodesta 2011 lähtien Tekniikan akateemiset TEK ja yliopistot ovat toteuttaneet yhdessä palautekyselyä vastavalmistuneille diplomi-insinööreille ja arkkitehdeille. Kyselyn piirissä ovat kaikki tekniikan alan koulutusta antavat yliopistoyksiköt ja se tavoittaa lähes kaikki Suomessa valmistuvat diplomi-insinöörit ja arkkitehdit. Vuonna 2018 kyselyyn vastasi 2104 henkilöä, mikä on 83 % kaikista valmistuneista alan opiskelijoista.

KESKEISET TULOKSET

  • 93 % oli tyytyväisiä opintoihinsa.
  • 73 % valitsisi täysin saman tutkinnon uudelleen, 20 % valitsisi saman tutkinnon eri pääaineella.
  • Opintojen aikana 82 % oli oman alan töissä, 52 % kerrytti vähintään täyden vuoden verran oman alan työkokemusta opintoaikana.
  • 90 % vastaajista pitää opintojen aikana kertynyttä työkokemusta erittäin hyödyllisenä tai hyödyllisenä.
  • Valmistumishetkellä 65 %:lla on työsopimus, 12 % tietää mihin työllistyy, 2 % on yrittäjiä, 18 % etsii töitä.

Lue lisää https://www.tek.fi/fi/uutishuone/tutkimukset/vastavalmistuneiden-palautekysely

 

TYÖMARKKINATUTKIMUS (TMT)

TEK tekee vuosittain työmarkkinatutkimuksen jäsenilleen. Tutkimuksella saadaan tietoa esimerkiksi jäsenkunnan rakenteesta, sijoittumisesta työmarkkinoille, palkoista, ansioiden kehityksestä ja työajoista. Tavoitteena on saada luotettavaa ja ajantasaista tietoa jäsenistön tilanteesta edunvalvonnan ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen tueksi. Tutkimuksesta saatua tietoa hyödynnetään myös jäsenpalveluissa kuten palkkaneuvonnassa.

KESKEISET TULOKSET

  • Diplomi-insinöörin mediaanipalkka vakituisessa työsuhteessa oli vuoden 2018 lokakuussa 4 900 euroa ja keskipalkka 5 360 euroa.
  • Vuoden 2018 aikana valmistuneiden diplomi-insinöörien vastaavat palkkaluvut olivat 3 400 ja 3 508 euroa.
  • Kokopäivätyössä olleista vastaajista 72 prosenttia arvioi, että palkka oli noussut edellisvuodesta. Diplomi-insinöörin mediaanipalkka nousi 2,1 prosenttia.
  • Tavallisin palkankorotuksen syy oli yleiskorotus, jonka kertoi saaneensa 58 prosenttia niistä vastaajista, joiden palkka oli noussut. Muita palkankorotuksen syitä olivat henkilökohtaiseen suoritukseen perustuva korotus (31 %), uusi tehtävä samalla työnantajalla (15 %) ja työpaikan vaihdos (13 %).

Lue lisää https://www.tek.fi/fi/uutishuone/tutkimukset/tyomarkkinatutkimus-tmt

 

Nämä ja kaikki muutkin TEKin tutkimukset löydät kootusti osoitteesta https://www.tek.fi/fi/uutishuone/tutkimukset.