Viikko sitten TAITO-ohjelmassa mukana olevat hankkeet tapasivat toisiaan Helsingin Pasilassa Haaga-Helian tiloissa. Aamupäivällä vietimme rattoisan tunnin tutustumalla pääasiassa uusien hankkeiden vetäjiin ja toimioihin. Aikuisten perustaitojen parantaminen näyttäytyy tänä syksynä aloittavien hankkeiden kautta laajalle myös maantieteellisesti, sillä mukana oli uutta hankeväkeä mm. Vaasasta ja Oulusta. Aamun kahvipöytäkeskustelussa kävi ilmi, että eri hankkeilla on runsaasti temaattisia ja organisaatiolähtöisiä kosketuspintoja sekä hankkeiden suunnitelmissa olevat toimenpiteet kiinnostivat laajasti verkostoa. Jos sisarhankkeesta löytyy jokin valmiiksi koeteltu malli, konsepti, mittari tai testi, saattaa se helpottaa omaa toimintaa suuresti. Samalla hankkeiden synnyttämä tieto leviää ja mahdollisuudet hankekäytännön juurruttamiseen paranevat. Aamupäivällä mukana olivat Oulun Ammattikorkeakoulu ja Kiipulan Ammattiopisto – Osuvat Taidot -hankkeesta. Lisäksi Kiipula on mukana myös Oppija Ikä kaikki -hankkeessa ja on aiemmin vetänyt jo päättynyttä NOHEVA-hanketta. Ammattiopisto Tavastia edusti Perusta -hanketta ja Diakonissalaitos Yhdessä Taitaen -hanketta. Myös Vaasan seudulla operoiva Taito -basfärdigheter för yrkesutbildning oli aamulla mukana, hankkeen taustalla on Yrkesakademin i Österbotten. Lisäksi Valo-valmennuksen pyörittämä, jo pidemmän aikaa toiminut Ponnu-hanke sekä Turku AMK:n vetämä Lukemattomat mahdollisuudet koordinointihanke TAIKOJAn kera tapasivat toisensa aamulla.
Aamupäivän keskusteluissa sujui mukavissa merkeissä ja taas vahvistui perinteinen huomio siitä, että kasvokkaisilla tapaamisilla on varsin keskeinen merkitys hankeverkostojen vahvistamisessa. Verkostossa toimiviin on paljon helpompaa ottaa yhteyttä myöhemmin ja työskennellä etäyhteyden päästä, jos aiemmin on tavattu kasvokkain.