Työelämän ICT-taidot kaupan alalla - vierailu Turussa

TAIKOJAn tutkijakaksikko vieraili Turun yliopiston RUSEn RoSa-laboratorion vieraana perjantaina 4. maaliskuuta. Tampereen tutkijat eivät olleet keväisessä rannikkokaupungissa kovinkaan hyvässä iskussa, sillä pitkittynyt flunssa ja hammassärky olivat matkalaisten riesana tuona aikana. Onneksi Työelämän ICT-taidot kaupan alalla -hanke tutkijoineen oli kuitenkin vireessä. Electrocity-rakennuksen laajat remonttityöt eivät haastattelua haitanneet, kun tapasimme hankkeen toimijoista Marjutin ja Heikin.

Työelämän ICT-taidot kaupan alalla -hanke pohjautuu alan tutkimukseen ja aikaisempiin testeihin. Hanke palvelee erityisesti erikoiskaupan työntekijöitä ja toimijoita, jotka joutuvat hallitsemaan koko liiketoiminnnan ICT-ympäristön. Haasteena on se, että kaupan alalta on saatu toistaiseksi niukasti tietoa, eikä elinkeinoelämän toimijoita ole pystytty sitouttamaan hanketoimintaan halutulla laajuudella.

Yleisesti voidaan sanoa, että taustakoulutustaso on kaupan alalla alhainen. Yleiset ICT-taidot auttavat kuitenkin ymmärtämään ja selviytymään myös kaupan alan erikoistuneiden järjestelmien kanssa. Väestön perustaitotasosta puhuttaessa mm. sähköpostin lähettäminen voi olla hankala asia monelle varttuneelle ja monet kiertävät ongelmia laittamalla edistyneemmän tekemään tietokonesidonnaisia asioita. Ymmärrettävää on, että koulutusten erot ovat vuosikymmenien välillä suuria ICT-taitoja koskien. Miehet ja pojat pärjäävät selkeästi paremmin ICT-taidoissa, sillä käyttötottumuksissa on huomattavia eroja. Esim. verkkopeleissä on paljon taitoja tukevaa ja kehittävää oheistoimintaa. Hankkeessa mukana olevan Työväen Sivistysliiton kouluttajat ovat lisäksi tuoneet esiin aikuisväestöllä olevia puutteita.

Hankkeessa suunniteltu testi on kirjoitushetkellä valmis ja suunnitellut tietoturvakoulukset ja tiedonhakukoulutukset on saatu käsikirjoitettua. Hanke järjestää verkkokursseja ja kasvokkaisia toteutuksia. Testistä saa palautteen, joka ohjaa linkillä koulukseen ja materiaaleihin. Hankkeen verkkokoulutukset ovat lyhyitä 20 min pituisia paketteja. Hankkeen tavoitteena on 100 koulutetettua henkilöä hankkeen lopussa.

ict

Hankkeen toteuttama testi Educa-messuilla sai runsaasti testaajia, seuraavana hankkeen testi näyttäytyy Aulangon ITK-konferenssissa huhtikuussa. Katsokaa myös Marjon bloggaus testistä edellisessä artikkelissa.