Taito-hankekuulumisia: Taitotuunaajat / Erilaisten oppijoiden liitto

Oppimisen olohuoneessa ollaan risteyksessä, oppimassa, tukemassa, löytämässä uutta.

Tänään tutustumme Taitotuunaajiin, joilla on avautunut Oppimisen olohuoneen ovet. Kuvassa nähdään risteys, joka kuvaa Oppimisen olohuonetta. Risteyksessä ollaan oppimassa uutta, tukemassa ja löytämässä uusia taitoja. Hankkeesta meille kertoo projektipäällikkö Heli Turja Erilaisten oppijoiden liitosta. Oppimisen olohuoneella aikuiset saavat tukea omaan oppimiseensa koulutuksessa ja työelämässä. Tärkeää on tarjota paikka, jossa aikuiset voivat hioa perustaitojaan lukemisessa, kirjoittamisessa, matematiikassa ja digitaidoissa.

Hankkeessa on syksyn aikana tehty asiakastyötä, mutta samaan aikaan on käynnistelty opetuksen ammattilaisille ja hankeyhteistyökumppaneille suunntattuja työpajoja. Dysleksiaviikolla (viikko 40) Taitotuunaajat-hanke piti webinaarin, joka keräsi osallistujia ympäri Suomen. Turja kertoo, että webinaarista oli hyötyä: sen avulla on päästy aloittamaan neuvotteluja, miten eri alueilla Suomessa voidaan lähteä kokeilemaan Oppimisen olohuonetta. Syksyn aikana Taitotuunajat ovat käyneet tutustumassa myös muihin yhteistyöorganisaatioihin ja esittelemässä hanketta eri tilaisuuksissa. Hankkeen toimijat ovat ilahtuneet kerta toisensa jälkeen siitä, miten myönteisesti hankkeeseen ja Oppimisen olohuoneeseen suhtaudutaan.

Oppimisen olohuoneessa on tekemisen meininkiä!

Oppimisen olohuone -pilottitoiminta jatkuu aluejärjestö Heron kanssa. Amiedussa järjestetään kerran kuukaudessa oppilaitokseen jalkautettu Oppimisen olohuone. Heli Turja kertoo, että Joensuun seudulla JOSE kehittää toimivia käytänteitään Oppimisen olohuoneen myötä. Samaan aikaan Lapin ammattikorkeakoulun kanssa suunnitellaan henkilöstölle kehitystyöpajoja, joissa pohditaan miten Oppimisen olohuoneen toimintatapoja voisi hyödyntää oppilaitoksen arjessa. Oppimisen olohuoneen kokeilujen käynnistämisestä ollaan kiinnostuneita eri puolella Suomea, mm. Lahdessa ja Oulussa.

Heli Turja kertoo, että Taitotuunaajat-hanke on ollut onnekas ja hankaluuksia ei ole juurikaan kohdattu. Välillä vallalla on ollut nöyrä hämmennys, miten odotetulta ja tarvitulta työ tuntuu.  Jatkossa on tarkoitus selvittää, miten aluetoiminnat on saatu vakautettua pilottien jälkeen muissa hankkeissa. Kentällä tarve nähdään suurena ja hankkeen tulokset jäävät varmasti elämään.  Heli toteaa, että realistiselta vaikuttaa se, että Oppimisen olohuone voisi vakiinnuttaa toiminnan 4-7 aluejärjestön ja yhteistyökumppanin jatkamana, jokaisen toimijan omalle asiakaskunnalle räätälöitynä. Tarkoituksena olisi myös saada Oppimisen olohuone mallinnettua, jotta myös muut organisaatiot voisivat kehittää lisää Oppimisen olohuoneen verkostoa Suomessa.

Helin mukaan aihealueen perusteisiin perehtyminen, hyvät omat kontaktit ja kokeilun halu ovat keskeisessä asemassa neuvoissa uudelle hanketyöntekijälle. Nämä auttavat hankkeen henkilöstöä viemään myönteisesti kohti tavoitteita. Käytännön puolelta kannattaa muistaa rahoitussäännöt ja niihin perehtyminen, systemaattinen toiminnan kirjaaminen ja luova tulkinta. Näiden avulla hanketyön arjesta tulee joustavaa ja antoisaa.