Osallisena verkossa - Vierailu Espooseen

Osallisena verkossa Entressen kirjastossa

Varhain keskiviikkoaamuna Taikoja-tiimin tutkijakaksikko suuntasi kulkuneuvonsa Tampereelta kohti pääkaupunkiseutua. Olimme saaneet oivan mahdollisuuden paitsi haastatella Osallisena verkossa – Digitaalisia taitoja maahanmuuttajille -hankkeen vetäjiä, myös observoida hankkeen käytännön työtä. Paikalla Espoon Etressen kirjastossa olivat hankkeen vetäjät Marianne ja Réka sekä Luetaan yhdessä -verkoston vapaaehtoisena ohjaajana toimiva Tuula.

Osallisena verkossa -hanke on integroinnut toimintansa monipuolisesti yhteistyötahojensa kanssa ja tällä kertaa hanke oli esillä valtakunnallisen Luetaan yhdessä -verkoston tilaisuudessa. Luetaan yhdessä on saanut alkunsa Vantaalla noin 10 vuotta sitten vapaaehtoispohjalta ja mukana on yli 400 vapaaehtoista opettajaa. Verkosto järjestää suomen kielen opetusta mm. kirjastossa. Maahanmuuttajia kiinnostavat arkipäivän tilanteet ja kirjoitetun ja puhutun kielten erot.

Osallisena verkossa Entressen kirjastossa
Osallisena verkossa -hanke Entressen kirjastossa

Osallisena verkossa toi paikalle digipisteen, jossa maahanmuuttajat saavat samalla apua arkipäivän ICT-kysymyksiin. Digitaalinen kuilu on yhteiskunnasssa suuri, esimerkiksi koulu, TE-keskus, terveyskeskus ym. organisaatiot edellyttävät ICT-osaamista tavallisilta kansalaisilta. Maahanmuuttajaperheissä on täysin mahdollista,että lapsi hoitaa itse omia poissaolojaan Wilma-tunnuksien avulla, koska käyttö on kielivaikeuksien myötä hankalaa vanhemmille. Myös Reittioppaan käytön opettelu on hankkeen digipisteessä yleistä, samoin työhakemuksen tekeminen.

Osallisena verkossa -hankkeen toimijat näkevät, että digitaidot tulisi integroida ohjaukseen alusta alkaen. Sana on saatu kulkemaan maahanmuuttajien omissa verkostoissa hyvin ja koulutukset ovat olleet suosittuja. Seurasimme Lähi-idästä lähtöisin olevan maahanmuuttajan opiskelua. Vaikka kyseisellä opiskelijalla oli korkea-asteen koulutus ja hyvä englanninkielen taito, olivat suomenkieliset verkkolomakkeet monesti liian vaikeita täytettäväksi. Digipiste vaikuttikin olevan varsin tarpeellinen ja toi esiin haasteita, joita lomakkeita täyttävän kantasuomalaisen on vaikea ymmärtää.