Mahtavaa matematiikkaa – numerotaidot arjen tukena

Tänään 5.11. vietetään ensimmäistä kertaa Mahtavaa matematiikkaa -teemapäivää. Päivä nostaa esille paitsi matematiikan hyödyllisyyden, myös hauskuuden.

Matematiikalla ja numerotaidoilla on tärkeä rooli jokaisen arjessa. Esimerkiksi bussiaikataulujen tarkistamiseen, puhelinliittymien hintavertailuun ja laskujen maksamiseen tarvitaan arjen numerotaitoja. Kun taidot ovat hanskassa, niiden käyttöön ei välttämättä tule kiinnittäneeksi juurikaan huomiota. Sen sijaan puutteelliset taidot aiheuttavat päänvaivaa arjessa, opiskeluissa ja työelämässä.

Oikeastaan perustaitoja ei voi tarkastella yksittäisinä taitoina, sillä perustaidot kytkeytyvät toisiinsa. Esimerkiksi laskujen maksamiseen tarvitaan numerotaidon lisäksi myös lukutaitoa ja verkkopankin käyttö vaatii digitaitoja. Lukutaito on keskeistä myös matematiikan tehtävien oivaltamisessa.

Taito-hankkeista työkaluja perustaitojen kehittämiseen

PIAAC-tutkimus mittaa aikuisten perustaitoja lukutaidossa, numerotaidoissa ja digitaidoissa. Suomi on pärjännyt tutkimuksessa hyvin, mutta kuitenkin on satojatuhansia suomalaisia, joilla on heikot numerotaidot. TAIKOJA II:n luoma Perustaitotesti havainnollistaa, miten arjen numerotaidoilla ja muilla perustaidoilla tarkoitetaan. Testaa, miten sinä pärjäät perustaidoissa!

Hyvät perustaidot paitsi luovat pohjan edistyneempien taitojen oppimiselle, myös integroivat yhteiskuntaan. Taito-ohjelman hankkeissa on kehitetty erilaisia malleja numerotaitojen kehittämiseen. Yhtenä esimerkkinä on Yhdessä taitaen -hankkeen Matikkakummi-toiminta. Matikkakummit ovat vapaaehtoisia, jotka tukevat matematiikan oppimisessa.

TAIKOJA II ja Opintokeskus Sivis järjestivät tänä syksynä Puhetta perustaidoista -webinaarisarjan, jonka yhdessä osassa käsiteltiin numerotaitoja ja sitä, miten oppijan tarpeita voi tiedostaa, tunnistaa ja tukea. Voit tutustua webinaaritallenteeseen tässä linkissä.

Matematiikka on mahtavan tärkeä arjen perustaito! Tutustu teemapäivän materiaaleihin tässä linkissä.