Kansalaisjärjestöissä ja muussa vapaaehtoistoiminnassa saadaan paljon tietoa ja opitaan uusia taitoja. Toiminnassa on olennaista erityisesti siirrettävien, ”pehmeiksi” kutsuttujen taitojen kuten vuorovaikutuksen, ryhmätyön ja ajanhallinnan kehittyminen. Niitä opitaan yhtäläisesti riippumatta yhdistyksen koosta ja toimialasta. Tämän lisäksi vapaaehtoistoiminnassa opitaan toiminnan tarkoitukseen liittyviä taitoja, esimerkiksi asioimaan Kelan tai muiden viranomaisten kanssa, valmentamaan jalkapallojoukkuetta tai vaikka kädentaitoja (ks. esim. Fields 2005).
Kaikki vapaaehtoistoiminta vahvistaa myös luku- ja viestintä-, numeerisia sekä digitaitoja. Usein tämä tapahtuu vaivihkaa toiminnan ”sivutuotteena”, eikä sitä aina huomata. Jos otetaan esimerkiksi yhdistyksen kevättempauksen järjestäminen, mukana olevien vapaaehtoisten tulee kyetä ymmärtämään usein monimutkaisia järjestämisohjeita, laatimaan budjetti ja hallinnoimaan rahaa, antamaan ohjeita muille ja hyödyntämään sosiaalista mediaa tapahtuman markkinoinnissa.
Valtaosa tästä oppimisesta tapahtuu tekemällä, mutta vapaaehtoisille järjestetään myös kursseja sekä mentorointia ja muuta ohjausta. Suomessa järjestökentän koulutustoiminnan tukena ovat opintokeskukset. Järjestökoulutus poikkeaa siinä mielessä oppilaitosten tarjoamasta koulutuksesta, että niissä opeteltavat taidot liittyvät yleensä jonkin tehtävän suorittamiseen, eikä silloin aina opiskella tieto- ja viestintätekniikan käyttöä tai matemaattisia taitoja sinällään, vaan toimintaa mahdollistavina asioina: opitaan laatimaan jäsentiedote tai kirjanpitoa. Ehkä tämän takia yksittäiset opitut taidot ovat vaikeita havaita.
Euroopan Unionin alueella ja muuallakin ollaan enenevästi kiinnostuneita vapaaehtoistoiminnassa tapahtuvan oppimisen tekemisestä näkyväksi. Opintokeskus Sivis on ollut useammassa kansainvälisessä hankkeessa kehittämässä tähän räätälöityjä osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen työkaluja. Destination eValidation -hankkeessa on kehitetty verkkotyökalu, jonka avulla vapaaehtoinen voi kuvata tehtävässään hankkimiaan Elinikäisen oppimisen avaintaitoja. Vapaaehtoinen valitsee sitten vertaisiaan tunnustamaan kuvatun osaamisen. Kun hän on saanut arvion kolmelta henkilöltä, hän saa portfolion, jonka voi liittää esimerkiksi työhakemukseen. Olemme havainneet, että tarve tällaiselle työkalulle on suuri!
Vapaaehtoistoimintaa ei Suomessa välttämättä tiedosteta oppimisen lähteenä, joten tarvitaan lisää vastaavia projekteja ja työkaluja. Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskus CEDEFOP julkisti vastikään raportin, jossa vertailtiin opitun tunnustamisen käytäntöjä EU:n jäsenmaissa. Sen mukaan EU-kansalaisista 31 % mieltää, että vapaaehtoistoiminnassa opitaan hyödyllisiä taitoja. Suomessa osuus on hieman korkeampi, 35 %, mutta Ruotsissa jopa 60 % ja Tanskassakin 45 % vastaajista ajattelee samoin. Ero on huomattava, erityisesti siksi, että vapaaehtoistoiminta on Suomessa lähes yhtä suosittua kuin muissa pohjoismaissa.
Raha-automaattiyhdistyksen tuoreen RAY tukee -barometrin tulokset ovat samanlaiset: 38 % tutkimukseen osallistuneista vastaajista oli sitä mieltä, että toiminta on tärkeä oppimisen lähde – nuorten ja maahanmuuttajien kohdalla osuus oli kuitenkin isompi. Elinikäinen oppiminen ja järjestötoiminta koskevat kuitenkin kaikenikäisiä. On selvästi imagokampanjan aika!
Lähteet:
Fields, M. (2005) To educate, Empower or Economise? Lifelong Learning in Civil Society organisations. Turku: RUSE, TY.
Marion Fields, Asiantuntija, Opintokeskus Sivis