Tuotteistamalla hankkeen tulokset esiin

Tuotteistamiskoulutuksen osallistujat ryhmäkuvassa. Keskellä kouluttaja, FT Marja Toivonen.
Tuotteistamiskoulutuksen osallistujat. Keskellä kouluttaja, FT Marja Toivonen.

TAIKOJA II järjestää alkuvuoden aikana kolmen kerran tuotteistamiskoulutuksen Taito-ohjelman hankkeille. Ensimmäinen koulutuspäivä järjestettiin Tampereella 30.1.2020. Päivän aikana opimme palveluiden tuotteistamisen menetelmiä ja hyödyntämismahdollisuuksia kouluttaja, FT Marja Toivosen johdolla.

Mitä tuotteistaminen tarkoittaa? Tuotteistaminen tekee palvelun näkyväksi. Se on palvelun osittaista vakiointia. Asiakkaan tai käyttäjän näkökulmasta tuotteistaminen helpottaa palvelun käyttöä. Tuotteistamisessa hiljainen tieto tehdään näkyväksi sanojen ja käsitteiden avulla asiat auki puhuen. Toivonen kuvasi tuotteistamista oppimisalustana, joka on eräänlaista asiakaskokemusten ja palveluntarjoajien vuoropuhelua.

Valitettavasti usein hankkeissa lähdetään nollasta liikkeelle, eikä oteta huomioon muita hanketuloksia tai saman hankkeen aiempia vaiheita. Tuotteistaminen avulla hankkeen tulokset selkiytyvät itselle ja muille. Hankkeissa tuotteistaminen on erittäin tärkeää, jottei ”keksitä pyörää uudelleen”. Usein hankkeen lopputuloksena voi olla uusi hanke samalla teemalla ilman yhteyttä edelliseen hankkeeseen. Parempi vaihtoehto on rakentaa uusi hanke vanhan hankkeen päälle ja hyödyntää aiempia tuloksia. Näin tuotteistamisen hyötynä uudet käytännöt jalkautuvat paremmin ja hankkeen tulokset voivat levitä laajemmalle.

Ryhmätöissä pääsimme harjoittelemaan tuotteistamisen menetelmiä käytännössä. Pohdimme ryhmissä, miten jäsentää oman hankkeen tuloksia ja mikä tuotteistamisen menetelmä olisi sopivin oman hankkeen tulosten tuotteistamiseen.

Seuraavilla koulutuskerroilla perehdytään asiakasymmärrykseen ja tuotteistettujen hanketulosten vakiinnuttamiseen ja levittämiseen.