Nuoret, jotka viihtyvät katuympäristöissä, ovat viime vuosien aikana olleet julkisen huomion, kiinnostuksen ja jopa pelon kohteena. Mediassa vilisee nuoria ja heidän porukoitumistaan koskevia sanoja, kuten ”roadmanit”, ”katujengit” ja ”nuorisojengit”. Keskustelu on sävyltään usein nuoria leimaavaa, ja harvoin keskustelussa kuulee nuorten omaa ääntä. Miten nuoret itse selittävät kaduilla tapahtuvaa porukoitumista?
Olen syksystä 2024 jalkautunut pääkaupunkiseudun katuympäristöihin ja kohdannut lukuisia kaduilla viihtyviä nuoria. Kohtaamiset liittyvät meneillään olevaan etnografiseen tutkimukseeni, jossa tutkin kadulla aikaa viettävien nuorten solidaarisuuksia sekä kuulumisen kokemuksia suhteessa ikätovereihin ja ympäröivään yhteiskuntaan. Tutkimukseni ensimmäisessä osatutkimuksessa, jota parhaillaan työstän, kiinnostus on nuorten solidaarisuuksissa.
Solidaarisuus on käsite, jota käytetään usein arkikielessä sen sisältöä ja merkitystä enempää avaamatta. Solidaarisuus voi siis eri yhteyksissä tarkoittaa hieman eri asioita. Ajattelen solidaarisuuden monella eri tasolla tapahtuvana aktiivisena ja tietoisena toimintana. Solidaarisuutta voi tapahtua yksilön välittömässä elinpiirissä eli niin kutsutuissa arkiyhteisöissä. Lähipiirin lisäksi solidaarisuus voi ulottua myös laajemmalle, jopa koko ihmiskuntaa koskevaksi välittämiseksi ja keskinäiseksi vastuuksi toinen toisesta. Meneillään olevassa tutkimuksessani kiinnostus on nuorten tavoissa neuvotella solidaarisuuksista heidän arkiyhteisöissään; keihin ja millaisin perustein solidaarisia siteitä luodaan ja toisaalta, keitä näiden solidaarisuusverkostojen ulkopuolelle jätetään ja miksi.
Kadulla viihtyvien nuorten kanssa keskustellessa on käynyt ilmi, että moni heistä kokee yleistä turvattomuutta, jota kompensoidaan liikkumalla isoissa porukoissa. Toisin kuin usein kuvitellaan, turvattomuus ei liity vain ikätoverisuhteisiin vaan myös sukupolvisuhteisiin. Erityisesti eri vähemmistöihin kuuluvat nuoret ovat kertoneet aikuisten heihin kohdistamasta rasistisesta huutelusta ja uhkaavasta käytöksestä, jonka kuulen heikentävän nuorten turvallisuuden kokemusta julkisissa tiloissa. Nuoret kokevat tarvetta sekä suojautua itse turvattomuudelta että olla itse suojelemassa toisia nuoria. Valtaosa haastattelemistani nuorista kertoo joko käyttäneensä tai kohdanneensa väkivaltaa, usein sekä että.
Nuoret osoittavat solidaarisuutta toisiaan kohtaan erityisesti puheessa, mutta nuoret kertovat myös tekemistään solidaarisista teoista. Esimerkiksi ystävän joutuessa väkivallan kohteeksi nuoret ovat valmiita tekemään paljonkin puolustaakseen solidaarisuuden piiriin kuuluvia henkilöitä.
Sen sijaan että isoissa porukoissa liikkuvat nuoret nähdään pahoina, pelottavina ja vääränlaisina, mielestäni heidät voisi nähdä tietynlaisina solidaarisuusverkostoina, toinen toisistaan huolta pitävinä kaveriporukoina. Yhteiskunnan on tärkeää nähdä ja kuulla nuoria; miksi he kokevat turvattomuutta, ja miten heitä voidaan suojella väkivallalta niin, ettei nuorten tarvitse tehdä sitä itse.
Kaduilla tekemäni etnografinen aineiston keruu jatkuu ainakin kesään asti, jonka jälkeen tarkoituksenani on analyysin avulla syventää ymmärrystä nuorten porukoitumisten syistä sekä solidaarisuuden roolista porukoitumisprosesseissa.
Kirjoittaja: Maaro Niskanen, väitöskirjatutkija SoliPro-hanke