Jos jäämme kiinni valheesta, varkaudesta, petoksesta, tärkeiden asioiden laiminlyömisestä tai muunlaisesta väärinkäytöksestä, joudumme yleensä tilille tekemisistämme. Tällainen selontekovelvollisuus on oleellinen osa sosiaalista järjestystä. Selontekovelvollisuuteen kietoutuu kuitenkin myös valtaa, joka ei jakaudu tasaisesti. Moni jakaa kokemuksen siitä, että toiset tuntuvat pääsevän helpommin pälkähästä kuin toiset, eikä se aina tunnu reilulta.
Myös vuorovaikutuksessa voimme toimia väärin, esimerkiksi jättää vastaamatta kysymykseen tai vastaamalla eri kysymykseen kuin siihen, jonka edellinen puhuja esitti. Keskustelunanalyyttinen vuorovaikutustutkimus on pitkään korostanut vuorovaikutusjärjestyksen demokraattisuutta siinä mielessä, että tällaiset säännöt – samoin kuin niiden rikkomista koskevat selontekovelvollisuudet – koskevat kaikkia osallistujia tasapuolisesti. Mutta onko todella näin? Onko näin silloinkin, kun yksi osallistuja puhuu jatkuvasti muiden päälle tai jättää yhden osallistujan mielipiteet järjestelmällisesti huomioimatta?
Selontekovelvollisuutta on kahdenlaista. On ”normatiivisuuteen” keskittyvää selontekovelvollisuutta, joka osoittaa sen, kuka on toiminut väärin. Selontekovelvollisuus voi kuitenkin tarkoittaa myös tapaa, jolla pyrimme selittämään ja perustelemaan toimiamme niin, että ne vaikuttavat järkeviltä, normaaleilta ja ymmärrettäviltä. Niinpä esimerkiksi henkilö, joka on jättänyt vastaamatta kysymykseen, voi vastata selontekoa vaativalle vuorovaikutuskumppanilleen, ettei hän kuullut kysymystä tai ymmärtänyt sitä oikein, jolloin rikkoja saa välittömän synninpäästön, eikä kukaan järkevä ihminen oikeastaan ole yleensä edes halukas nimittämään tapahtunutta vääryydeksi. Tällaisessa ”ymmärrettävyyteen” keskittyvässä selontekovelvollisuudessa vaakalaudalla ovat ainoastaan väärinymmärrykset tai kykymme kommunikoida tehokkaasti. Tällaisen selontekovelvollisuuden näkökulmasta vuorovaikutus on immuuni valtasuhteille ja niiden eriarvoistavalle vaikutukselle.
Mutta kuka päättää, kumman selontekovelvollisuuden piirissä mikäkin rikkomus tai vääryys käsitellään? Tutkimushankkeessamme väitämme, että juuri tämä kysymys on oma keskeinen valtakamppailujen areenansa sekä eriarvoisuuden lähde ja ylläpitäjä. Syynä on se, että vallitseva kulttuurinen diskurssi, joka ohjaa ajattelemaan, että vuorovaikutustilanteiden sisällä tapahtuneet rikkomukset tulee käsitellä saman tien – näissä nimenomaisissa vuorovaikutustilanteissa, heti tapahtuneen jälkeen. Kompetentin, vuorovaikutustaitoisen toimijan oletetaan osaavan toimia näin ja jos ei osaa, katsotaan hänellä olevan syytä pidättäytyä valittelemasta asioista jälkikäteen.
Tämä selontekovelvollisuuksien eriarvoisuus tulee esille erityisesti ongelmallisissa vuorovaikutustilanteissa, joissa ongelmat liittyvät osallistujan identiteettiin liittyviin odotuksiin ja vaatimuksiin. Näin on esimerkiksi työympäristössä, jossa iäkkään henkilön työkykyä ja osaamista jatkuvasti aliarvioidaan ja häntä väheksytään. Näiden rikkomusten käsitteleminen tässä ja nyt voi olla vaikeaa kenelle vain. Tämä on kuitenkin erityisen vaikeaa niille, jotka kärsivät niistä eniten. Tähän on kolme syytä:
- Korkeammassa asemassa olevilla on useassa tapauksessa enemmän mahdollisuuksia ja resursseja hallita vuorovaikutuksen agendaa ja poiketa vuorovaikutuksen “normaalia” kulkua koskevista säännöistä ja rakenteista, kun taas heikommassa asemassa olevat todennäköisemmin jättävät rikkomukset huomiotta.
- Mikäli rikkomus kuitenkin tullaan käsitelleeksi vuorovaikutustilanteessa, siihen todennäköisesti viitataan ”ymmärrettävyyden” selontekokehyksessä pelkkänä väärinkäsityksenä tai viestintätaidoissa ilmenevänä ongelmana, mikä vapauttaa rikkojan vastuusta ”normatiivisen” selontekovelvollisuuden näkökulmasta.
- Mikäli henkilö tuottaa jälkikäteisiä selityksiä ongelmalliselle vuorovaikutustilanteelle, kertomus vesittyy välittömästi, jos kertojan täytyy samalla pyrkiä esittämään, että olisi kyennyt käsittelemään ongelman tilanteessa, mutta jostain syystä valitsi olla tekemättä niin.
Vuorovaikutusongelmat voivat usein olla hyvinkin hienovaraisia ja niitä voi ylipäätään olla vaikea dokumentoida uskottavalla tavalla. Jo tästä syystä vuorovaikutuksen ongelmat usein jäävät tehokkaan puuttumisen ulottumattomiin. Selontekovelvollisuuksien epätasa-arvo ja diskurssi, jonka iskulauseita ovat: ”Miksi et heti sanonut?”, ”Olisit vain puhunut suoraan!” ”Asiat pitää selvittää heti, eikä niitä saa jäädä märehtimään, ettei synny väärinkäsityksiä!” ovat kuitenkin yksi merkittävä tekijä sille, miksi ongelmallisista vuorovaikutustilanteista vaietaan ja miksi myös vuorovaikutuksen ongelmatilanteiden osalta toiset tuntuvat pääsevän helpommin pälkähästä kuin toiset.
Teksti perustuu: Stevanovic (2023). Accountability and interactional inequality: The management of problems of interaction as a matter of cultural ideals and ideologies – artikkeliin.