RATKI-hanke tutustumiskäynnillä Mevaset Oy:n alueella

Seppo Uusitalo
Seppo Uusitalo Mevaset Oy:stä esittelee kiertotalousaluetta Tarasteella.

Tarasten kiertotalousalueen ensimmäisiä toimijoita on Mevaset Oy, jonka purkubetonin vastaanottopiste toimii vielä osin keskeneräisellä alueella VT9:n välittömässä läheisyydessä Kangasalla. Betonin jalostuksen lisäksi kiertotalouden saralla laajemminkin toimiva yritys on kierrättänyt jopa varastorakennuksensa, joka on aiemmin ollut käytössä Helsingin Vuosaaressa.

Kaivinkone ja betonijätettä
Purkubetonia odottamassa käsittelyä.

Kirpeänä joulukuisena pakkaspäivänä pääsimme tutustumaan Mevaset Oy:n työpäällikön Seppo Uusitalon johdolla Tarasten kiertotalousalueella Kangasalla toimivaan betonijätteen vastaanottoalueeseen. Mevaset Oy on toiminut alueella noin vuoden ajan ottaen vastaan haitta-ainevapaata betonia. Purkubetoni murskataan uudelleenkäytettäväksi esimerkiksi teiden, pysäköintipaikkojen, hallien ja teollisuusrakennusten pohjissa kalliomurskeen sijaan. Noin kahdeksan hehtaarin laajuinen alue on osin edelleen rakenteilla, joten pääosa betonimurskeesta käytetään tällä hetkellä vielä oman alueen rakenteisiin.

Purku-urakoitsijana etenkin Pirkanmaalla tunnetulla Mevaset Oy:llä on käytössään suurissa purkukohteissa siirrettävä murskauskalusto. Pienissä kohteissa on usein kannattavampaa kuljettaa betoni murskattavaksi esimerkiksi Tarasten alueelle, johon toiminta tulevaisuudessa tuleekin keskittymään. Tällä hetkellä Mevaset Oy:llä on toimipiste Tarasten lisäksi myös Ylöjärvellä.

Bitumakatejätekasan vieressä ihmisiä
Bitumikatejätekasa odottamassa hyödyntämistä.

Tavoitteena on käsitellä vuositasolla noin 70 000 tonnia materiaalia, purkubetonin lisäksi mm. bitumikatetta, terästä ja muita kierrätykseen tai hyödynttäväksi soveltuvia materiaaleja.

Tarastelle pystytty Mevaset Oy:n hallirakennus on myös toteutettu kiertotalouden hengen mukaisesti: hallin runko on aiemmin ollut pystyssä Helsingin Vuosaaressa, josta se on siirretty uuteen käyttöön Kangasalle. Teräsrungon lisäksi hyödynnettiin myös ulko-ovet ja väliovet sekä ylä- ja välipohjan kantavat liimapuupalkit. Halliin on kierrätetty rakennusosia myös muista purkukohteista, kuten Nokialta puretusta koulurakennuksesta. Näin toisaalla kaarensa päähän päätyneet rakennukset jatkavat elämäänsä nyt Tarastella.

Lue lisää toiminnasta yrityksen kotisivuilta: https://www.mevaset.com/

Lisätietoja Tarasteen kiertotalousalueesta https://www.taraste.fi/

 

Mevasetin halli, joka on rakennettu uudelleenkäytetyistä rakenneosista
Uudelleenkäytetyistä rakenneosista rakennettu halli Tarasteen kiertotalousalueella.

Minna Leppänen

  • yliopisto-opettaja
  • maa- ja pohjarakenteet, Tutkimuskeskus Terra
  • Rakennetun ympäristön tiedekunta
  • Tampereen yliopisto
  • +358401981733
  • minna.leppanen@tuni.fi
Lisätietoja