RATKI-hankkeen ekosysteemikuvaajan ensimmäinen versio julkaistu

kuva

RATKI-hankkeen yhtenä tavoitteena on ollut selvittää pirkanmaalaisten rakentamisen ja TKI-toiminnan kiertotalousverkostoja. Verkostoja on kartoitettu muun muassa haastattelemalla alan toimijoita ja osallistumalla erilaisiin seminaareihin. Lisäksi on hyödynnetty jo aiemmin tunnettuja ja olemassa olevia verkostoja. Myös loppusuoralla olevat alueelliset verkostoitumisverstaat ovat tuoneet esille rakentamisen ja kiertotalouden moninaisia verkostoja. Nyt julkaistaan ekosysteemikaavio, joka kehittyy vielä.

Verkostojen ja eri kiertotalouden toimijoiden visualisointia on hahmottelu pitkään. Luonnosta on jo esitelty hankkeen työpajoissa ja muissa tilaisuuksissa. Liitteenä on ensimmäinen julkaistu versio, jota vielä kehitetään eteenpäin. Esimerkiksi jaottelu tai erottelu kunta- tai maakuntatasoon ei kaikilta osin ole vielä toimiva ratkaisu, koska esimerkiksi hankkeella voi olla toimintaa kaikilla eri tasoilla ja se voi laajentua myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Jokainen kiertotalouteen liittyvä hanke, työryhmä ja jopa työpaja synnyttää omia verkostojaan. Kaaviossa ruuduissa olevin linkkien avulla pääsee tutustumaan esimerkiksi erilaisiin hankkeisiin tarkemmin. Mielellämme otamme myös lisäideoita ja palautetta kaaviosta!

Ratki rakentamisen kiertotalouden ekosysteemikaavio versio helmikuu 2023

Nyt julkaistu ekosysteemikaavio kuvaa vuoden 2023 alun tilannetta. Kuvaan on tullut koko kehitystyön ajan lisää elementtejä, joista mainittakoon esimerkiksi kiertotalouden Green deal, Pirkanmaan liiton hallinnoima CCRI (https://circular-cities-and-regions.eu/) eli Pirkanmaan valinta EU:n kiertotalouspilotiksi sekä vuoden 2023 alussa aloittava Pirkanmaan kiertotalouden kehittämiskeskus. Paljon tapahtuu koko ajan eikä yhdellä kaaviolla voi kuvata kuin yhden hetken tilanteen, toteaa projektipäällikkö Pirjo Kuula Tutkimuskeskus Terrasta.

Pysyvät verkostot kuten pirkanmaalaisten rakentajien yhteistyöverkostot PIRA ja PYRY toimivat hyvänä alustana ja kiertotalouden keskustelufoorumeina vuosittaisine seminaaripäivineen. Rakennusteollisuuden, Koneyrittäjien ja Infra ry:n alueelliset ja valtakunnalliset verkostot tuovat yhteen alan yritykset. Tampereen kaupunkiseutu, Pirkanmaan liitto ja Pirkanmaan jätehuolto toimivat sekä yritysten että kuntien toimijoiden yhtenä osaverkostona. Erilaiset tutkimus- ja kehityshankkeet ovat aina määrämittaisia; usein rahoituksen loputtua myös osa hyvästä tekemisestä hautautuu raportteihin eikä jalkaudu käytännön toimintaan, mutta verkostot jäävät ainakin osittain toimimaan.

Tampereen korkeakouluyhteisön eri yksiköillä on suuri määrä tietoa kiertotaloteen siirtymisen haasteista ja mahdollisuuksista sekä teoreettisella että käytännön tasolla. Korkeakouluyhteisön sisäinen verkostoituminen on tärkeä osa Pirkanmaan alueen kiertotaloustoiminnassa, näin tutkimustietoa saadaan yhdessä koko Pirkanmaan käyttöön. RATKI-hanke teki kyselyn korkeakouluyhteisön kiertotalouden toimijoille. Vastausten perusteella yhteistyöfoorumille ja poikkitieteelliselle verkostoitumiselle on tarvetta. Yliopistolla on jo usean vuoden ajan toiminut yhteistyöverkosto kiertotalouden sivuainekokonaisuuden tiimoilta, ja  esimerkiksi sen pohjalta voitaisiin lähteä liikkeelle sisäisen kiertotalousverkoston perustettamisessa.

Kiertotalouteen siirtyminen tarvitsee verkostoja, joita meillä täällä Pirkanmaalla on jo paljon. Kiertotalouteen siirtyminen etenee käytännön toiminnassa vielä pienin askelin, mutta vääjäämättä kiertotalous tulee olemaan osa rakentamista tulevaisuudessa. Eli käytännössä rakentamisen kiertotalouden verkostot ovat rakentamisen verkostoja – ei niinkään päälle liimattuja erillisiä kiertotalouden verkostoja tai projekteja.

Pirjo Kuula

  • projektipäällikkö
  • GeoLan vastuuhenkilö
  • Rakennetun ympäristön tiedekunta
  • Tampereen yliopisto
  • +358408490305
  • pirjo.kuula@tuni.fi
Lisätietoja

Minna Leppänen

  • yliopisto-opettaja
  • maa- ja pohjarakenteet, Tutkimuskeskus Terra
  • Rakennetun ympäristön tiedekunta
  • Tampereen yliopisto
  • +358401981733
  • minna.leppanen@tuni.fi
Lisätietoja