Tekoäly opetuksessa haastaa myös johtamista

Tekoälyn kehitys ja käyttöönotto on haastanut kouluissa toiminnan lisäksi johtamisen. Tekoäly tarjoaa mahdollisuuden kehittää niin opettajien ja koulun johtajien työtä kuin kouluja kokonaisuutena. Kuitenkaan kokonaiskuva, mitä tämä tarkoittaa opettajien ja johtajien työssä, ei ole selkeä.

Kysely tekoälyn käyttöön johtavista tekijöistä

Kyselyllä haluamme selvittää, miten nämä muutokset esiintyvät koulujen arjessa ja miten henkilöstö kokee tekoälyn mukanaan tuomat oikeudet ja velvollisuudet. On tärkeää, etteivät tekoälyn hyödyntämistä määrittävät tekijät ja linjaukset tule vain koulujen ulkopuolelta vaan rehtorit ja opettajat kykenevät myös itse vaikuttamaan tilanteeseen.

Tutkimuksen tuloksia käsitellään OPPIVA-verkoston tilaisuuksissa yhdessä tutkijoiden kanssa. Vastausten avulla pyritään löytämään keinoja parantaa työyhteisöjen toimivuutta ja työhyvinvointia.

Kyselystä vastaa Tampereen yliopisto ja tuloksia hyödynnetään myös tutkimustarkoituksiin. Kysely toteutetaan osana Työsuojelurahaston rahoittamaa koettujen velvollisuuksien ja oikeuksien hanketta.

Hyvä opetusalan ammattilainen

  • Kysely on tarkoitettu opetusalan ammattilaisille.
  • Voit osallistua kyselyyn, vaikka et olisi koskaan käyttänyt tekoälyä.
  • Kyselyyn osallistuminen on vapaaehtoista ja vie noin 7–10 minuuttia.
  • Vastausaikaa on 28.1.2025 asti.

Kyselyyn pääset tästä linkistä: https://surveys.tuni.fi/lime/456793


Kiitos avustasi!

Ystävällisin terveisin,
Jari Stenvall
Professori
Tampereen yliopisto
jari.stenvall@tuni.fi