Miten ja miksi toimimme?

Palapelin palasia, joista keskeltä yksi puuttuu, mutta pilkottaa kuvan vasemmasta reunasta.

Korkeakoulutetun nopeasti työelämään kiinni pääseminen on yksilön ja yhteiskunnan kannalta merkittävä asia. Työtulevaisuutta suunnitellaan, työelämäosaamista vahvistetaan ja verkostoja kartutetaan opintojen aikana, mutta työllistyminen ei aina syystä tai toisesta toteudu valmistumisen jälkeen.

Tampereen korkeakouluyhteisö rakentaa yhdessä Tampereen kaupungin työllisyydenhoidon palveluiden kanssa uudenlaista toimintatapaa ja -mallia, jossa korkeakoulusta valmistunutta tuetaan yhteistyössä kohti työelämää. Kyseessä on uudenlainen avaus yhteistyön edistämiseksi.

Tavoitteena on kehittää Tampereen kaupungin työllisyys-ja kasvupalvelujen kanssa ohjauksen yhteistyö-ja palvelumalli, joka tukee korkeakoulutettujen nopeaa työllistymistä.  Yhteistyössä luotujen rakenteiden ja ratkaisujen tavoitteena on estää työttömyyden pitkittymistä.

Yhteistyötä toteutetaan tiiviisti ajalla Tampereen yliopiston, Tampereen ammattikorkeakoulun ja Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalvelujen kanssa.

Hanketta rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM).

Katso alta esittelyvideomme (vaatii kaikkien evästeiden hyväksynnän)

Suora linkki esittelyvideoon (aukeaa uuteen ikkunaan)

Yhteyshenkilöt löydät täältä

Hankkeen projektikorttiin pääset täältä