Neljä tyttöä ja neljätoista poikaa

Kirjakasa ja pulpetti

Lehtori, opinto-ohjaaja (tekniikan ala) Anja Salo Tampereen ammattikorkeakoulusta kertoo blogissaan, miten hän kiinnostui tekniikasta jo alakoulussa.

Perheen odotettu kolmas lapsi oli juuri pari päivää sitten syntynyt ja äiti oleskeli vielä synnyttäneiden osastolla kaupungissa. Samaan aikaan oli kesällä seitsemän vuotta täyttävän tytön kouluun tutustumispäivä. Häntä jännitti, mutta oli myös innoissaan. Isosisko tuurasi äitiä, olihan hän kuusi vuotta tyttöä vanhempi. Tutustumispäivään osallistui myös aiemmasta lapsikerhosta tutut kaverit. Tyttö sai pulpettipaikan luokan perältä, luokasta, jossa oli 4 tyttöä ja 14 poikaa.  

Koulun alkoi syksyllä lämpöisen kesän jälkeen. Koulumatka taittui polkupyörällä muutaman kilometrin matkan ison tien varteen, josta pienen kylän lapset siirtyivät koulutaksin kyytiin. Usein taksi oli niin täynnä, että etupenkillä istui kaksikin lasta ja takapenkillä pienemmät lapset istuivat isompien sylissä. 

Syksyn iltojen pimetessä tyttö ei enää viihtynyt niin paljon ulkona. Isoäidin asuessa samassa talossa tyttö oppi kutomaan itselleen villasukat ja tumput. Koululäksyjä tuli liian vähän. Ne olivat liian helppoja ja niihin kului liian vähän aikaa, vaikka vihkot täyttyivät matikan lisätehtävistä ja puukynillä väritetyistä ja koristelluista otsikoista. Muutaman viikon kuluttua opettaja oli antanut luvan tehdä matikan kirjan kaikki lisätehtävät, muttei niistä ollut iloa kuin muutamaksi hetkeksi. No, onneksi joulun jälkeen oppilaat saivat uudet matikan kirjat uusine lisätehtävineen. 

Koulun päivien päätteeksi naisopettaja halasi jokaista oppilasta ja kertoi, mikä asia oli päivän aikana sujunut hyvin. Hän kannusti ja kehotti lapsia etenemään kohti omia haaveitaan. Toisen luokan keväällä hän kutsui kotiinsa yökylään luokan tytöt. Neljä tyttöä mahtui hyvin samaan autoon. Vierailulla tytöt saivat ratsastaa vanhalla suomenhevosella, syödä herkullista iltaruokaa ja saunoa pihasaunassa. Seuraavana aamuna tytöt istahtivat uudelleen opettajan henkilöautoon matkallaan seuraavaan koulupäivään.  

Useamman kouluaamun jälkeen tytön koulunkäynti siirtyi yläasteelle. Ei mitään erikoisempaa muutosta. Edelleen matikan tehtävät loppuivat kesken, mutta onneksi ympäristöoppi muuttui yläasteella fysiikaksi ja kemiaksi ja samoja aineita pystyi opiskelemaan lisää lukiossa.  

Lukioon ei ollut pitkä matka. Se sijaitsi samassa rakennuksessa kuin yläastekin. Tytön ikäluokasta reilu kolmekymmentä jatkoi opintojaan lukiossa ja heistä pitkän matikan ja fysiikan kursseilla 4 tyttöä ja 14 poikaa. Matikan tunnit noudattivat hyvin perinteistä pedagogiikkaa. Ensin tarkastettiin kotitehtävät ja sitten mentiin uuteen asiaan. Tunneilla viihdyttiin, vaikkei niissä ei kovin moni asia yllättänyt. Ehkä eniten se, että siellä käytettiin samaa matikan kirjaa kuin mitä isosiskoni oli käyttänyt. Opettaja nimitti tyttöjä etunimellä ja poikia sukunimellä. Tytöt saivat valita, minkä kotitehtävän he tekivät taululle, mutta pojille ne vuoron perään määrättiin. Lupsakka savolaisopettaja sai rauhallisuudellaan kaikki oppimaan sekä jokaisessa abijuhlassa pullollisen juhlajuotavaa ja suuret suosionosoitukset. 

Vihkojen sisäreunat olivat täyttyneet useamman kerran pyyhekumin murenoista ennen kuin tyttö asetti valkolakin kiharrutettujen hiustensa päälle. Nyt hän oli valmis yhdistämään isoäidin opettamia kädentaitoja matikan tehtäviin lähtemällä opiskelemaan tekniikkaa.