Marja-Leena: Mitä luonto merkitsee minulle?

Syksyinen järvimaisema
Lapsuuden maisemissa. Kuva: Marja-Leena Lähteenmäki

"Olen huomannut, että elämän surut lievittyvät metsässä tai järvellä. Ongelmat löytävät ratkaisunsa samoillessa. Aiemmin, erityisesti opiskeluaikoina pidin myös pientä vihkoa mukana, jotta saatoin kirjoittaa kävellessä syntyneitä ideoita muistiin."

Fysioterapian yliopettaja, hankkeen toinen ideoija ja projektiryhmän jäsen

Elin lapsuuteni mäellä katsellen yhdessä suunnassa järvelle, toisessa metsään ja kahdella muulla suunnalla metsäiseen maalaismaisemaan. Elämäni oli luonnonläheistä: Keväällä kuuntelin lintujen laulua ja keräsin kukkia, kesällä keräsin marjoja ja nautin järvilintujen äänistä ja veden loiskeesta, syksyllä samoilin sienimetsissä ja ihailin syysväreissä loistavaa luontoa. Talvella juoksentelin hankiaisilla ja laskin mäkeä alas järvelle.

Lapsuuden muistot syöpyivät sieluuni. Palaan kokemiini tunnelmiin aina kun vain mahdollista. Olen huomannut, että elämän surut lievittyvät metsässä tai järvellä. Ongelmat löytävät ratkaisunsa samoillessa. Aiemmin, erityisesti opiskeluaikoina pidin myös pientä vihkoa mukana, jotta saatoin kirjoittaa kävellessä syntyneitä ideoita muistiin.

Nykyään nautin erityisesti syksyisestä, kosteasta ja sammalenpehmeästä metsäluonnosta. Sienten etsiminen on hyvä syy lähteä samoilemaan. Joskus myös halailen puita, etenkin suuria mäntyjä. Koen, että ne auttavat jaksamaan, kun olen väsynyt tai surullinen.

Huomasin, että saatoin jakaa samoja tuntemuksia erään hyvä työkaverini kanssa. Reilun vuoden pohdinnan jälkeen päätimme hakea rahoitusta hankkeelle, jonka nimesimme Metsäreseptiksi. Onneksemme saimme rahoituksen. Nyt useat opiskelijat ahertavat omien luontokokemustensa innoittamana kehitellen reseptiimme sisältöä, jotta voimme jakaa metsäluonnon tuomia kokemuksia tulevina vuosina monille ja taas monille opiskelijoille ja opettajille.

Teksti: Marja-Leena Lähteenmäki

 

Marja-Leena LähteenmäkiMarja-Leena Lähteenmäki

Yliopettaja – fysioterapia – Sosiaali- ja terveysala – Tampereen ammattikorkeakoulu

+358505168779