Työhyvinvointimessuilla keskusteltiin muutoskyvykkyydestä

Työhyvinvointi -messut järjestettiin 13.-15.9.2022 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Tänä vuonna messujen teemassa syvennyttiin vuorovaikutukseen. Ja tämähän sopi hienosti yhdeksi muutoskyvykkyyteen vaikuttavista aiheistakin.

”Vuorovaikutustaidot ovat ensisijaisen tärkeitä työelämätaitoja. Työyhteisön vuorovaikutuksellinen ilmapiiri koskettaa paitsi useaa työn osa-aluetta, myös sen jokaista osallista. Miten laadukas vuorovaikutus muovaa työelämää? Miksi on tärkeää, miten olemme? Työhyvinvointi on moniammatillista yhteistyötä ja parhaasta lopputuloksesta vastaamme yhdessä. Kohtaamisella on merkitystä, myös työelämässä.”

Autojono ulottui jo pitkälle heti aamusta, kun messut aukesivat. Messuilla vieraili lähes 8000 kävijää. Työturvallisuusalan kansainvälinen ammattitapahtuma ja Pohjoismaiden laajimmat henkilösuojainalan messut EuroSafety olivat myös samaan aikaan, joilla varmasti oli vaikutusta kävijämäärään. Messut sisälsivät monia mielenkiintoisia luentoja ja tietoiskuja. Yksi suosituimmista puheenvuoroista oli Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalosen puheenvuoro menestyvän tiimin rakentamisesta. Samaan aikaa messujen toisella lavalla esiteltiin Tampereen ammattikorkeakoulun hyvinvointihankkeita. Kyvykäs -hankkeen projektipäällikkö Hannu Järvinen käytti ajan hyväksi kertoen hankkeesta ja toteutuneista toimenpiteistä sekä siitä mitä vielä tuleman pitää. Yleisöstä näkyi myötämielisiä nyökkäyksiä, kun muutoskyvykkyyden tärkeydestä kerrottiin.

TAMKin yhteisellä messupisteellä esiteltiin viittä eri hanketta: Kestävä aivoterveys, Etänä enemmän, Rethink Gastro, Smart Work ja KYVYKÄS- muutoskykyisemmäksi MaRa -alalla. Yhteistyöstä on tässäkin voimaa. Kiinnostuneita riitti ja mukavia kohtaamisia ja mielenkiintoisia keskusteluja päivien aikana käytiin.

Kyvykäs -hankkeen kehittäjät kartoittivat messuvieraiden käsityksiä heidän omasta muutoskyvykkyydestään. Standilla käyneitä vieraita pyydettiin kirjoittaman post it-lapuille heille ensimmäisenä mieleen tulleita kykyjä ja keinoja, joilla he säilyvät toimintakykyisinä muutoksissa. Osallistujakokemuksissa korostui palauttava työn ulkopuolinen tekeminen ja palautuminen muun muassa erilaisten harrastusten parissa. Useampi mainitsi myös jatkuvan uuden oppimisen ja kehittymisen. Vastaanottavaista suhtautumista muutoksiin pidettiin myös tärkeänä. Toimivina keinoina mainittiin Työhyvinvointimessujen teeman mukaisesti myös vuorovaikutus ja keskustelut toisten kanssa. Oli antoisaa keskustella messuvieraiden kanssa hankkeestamme sekä hankkeemme tärkeistä teemoista. Uskallamme väittää, että näiden teemojen yhdessä ääneen ajatteleminen oli jo yhdenlainen työhyvinvointia edistävä pieni suuri teko.

Kirjoittajat Hannu Järvinen ja Kati Tikkamäki