Työpaja Kotokampuksella Lempäälässä

Kotokampuksella tutustuttiin, testattiin ja jaettiin ajatuksia hyvinvointi- ja terveysteknologisista laitteista
Teksti: Heidi Valtatie
Kuvat: Heimo Outinen

Gerdigame hanketyöntekijät jalkautuivat toukokuun alussa Lempäälän kotokampukselle. Hanketiimiläiset järjestivät walk in -tyyppisesti toimivan työpajan, jossa kotokampuksen työntekijöillä oli mahdollisuus tulla testaamaan, tutustumaan ja reflektoimaan teknologisia laitteita ja niiden käyttömahdollisuuksia ikääntyneiden hoitotyön kontekstissa. Väkeä riittikin paikalle runsain joukoin!

 

Reflektointikeskusteluissa tunnistettiin, että teknologian käyttöönotossa olennaista on helppo siirrettävyys esimerkiksi ryhmäkotien välillä. Oleellista on myös organisoida kuka, miten ja milloin laitteita käytetään eri tilojen välillä. Lisäksi keskusteluissa nousi esille, että on tärkeä tunnistaa asiakkaiden mieltymykset, toimintakyky ja tarpeet ja valita niiden perusteella oikea teknologinen ratkaisu. Kaikki ei toimi kaikille. Teknologian käytön ohjauksessa on tärkeä tunnistaa asiakkaiden yksilöllinen ohjaustarve ja tuki laitteiden käytölle. Henkilö, joka sairastaa pidemmälle edennyttä muistisairautta tarvitsee laitteiden käyttöön tukevampaa ja toistuvaa tukea.

Työpajassa olevista laitteista erityistä kiinnostusta henkilökohtaiseen omaan tai läheisen käyttöön herätti Awario gem -koru. Moni osallistuja saikin kokemuksen oman rytmihäiriöanalytiikan mittaamisesta! Helppokäyttöinen Awario-palvelu tunnistaa 4 yleisintä rytmihäiriötä helposti ja luotettavasti ja antaa sairaalatasoisen EKG-raportin puhelimeen. Korun desing ihastutti ja palvelu koettiin helppokäyttöisenä. Keskustelua syntyi siitä, millä tavoin koru ja palvelu helpottaisi omaa tai läheisen elämää. Tunnistettiin, että koru palveluineen voisi tukea turvallisuuden tunnetta tuomalla tietoa juuri silloin kun sitä kokee itse tarvitsevansa.