Vuosi vaihtui, mutta korona-aika jatkuu. Affe-hankkeemme on edennyt lähes koko ajan koronan varjossa. Hanke käynnistyi helmikuussa 2020, ja heti maaliskuussa iski pandemia. Siirryimme etämoodiin ja muokkasimme suunnitelmiamme uusiksi. Viime vuoden syyspuolella näytti jo valoisammalta ja aloimme suunnitella livetapahtumia, muun muassa Tieteiden yöhön Helsinkiin yhdessä kolmen tieteellisen seuran kanssa. Nyt tämä – ja moni muu – tapahtuma on peruttu ja palaamme jälleen etätyöskentelyyn. Onhan tähän jo totuttu ja opittu, mutta monenlaisia tunteita etäily edelleen herättää ja ylläpitää.
Pandemian vaikutuksia akateemiseen työhön on ehditty tutkia jonkin verran, myös sen emotionaalisia vaikutuksia. Heti pandemian ensimmäisen aallon pyörteissä vuonna 2020 Gender, Work and Organization -lehti julkaisi erikoisnumeron otsikolla Gendered labor and work, even in pandemic times. Siinä kirjoittajat kertovat omista kokemuksistaan, miltä tuntuu elää ja työskennellä korona-aikana etätyössä tiukkojen rajoitusten vallitessa.
Ilaria Boncori kirjaa aamuyön tuntemuksiaan pandemian aiheuttamista emotionaalisista, kehollisista ja professionaalisista vaikutuksista. Hänen tarinansa kertoo ristiriitaisista prioriteeteistä, siitä kun kaikkea on liikaa. Yksityiselämässään hän on pienen tytön äiti, akateemista uraa tekevän miehen puoliso sekä iäkkäiden, sairastavien ja toisessa maassa asuvien vanhempien tytär. Kaikista hän kantaa huolta. Työssä hänellä on paljon hallinnosta vastuuta, pitkät päivät täyttyvät etäkokouksista eikä omaan tutkimukseen jää aikaa. Hallintotyö on silti hänelle merkityksellistä, koska se luo mahdollisuuksia kollegoiden työlle ja auttaa opiskelijoita, mutta se on paljolti näkymätöntä työtä, jota ei huomioida arvioinneissa ja rekrytoinneissa. Tämä saa kokemaan syyllisyyttä: olenko itsekäs, kun mietin omaa uraani tänä aikana, jolloin maailmassa on niin paljon kärsimystä, kuolemaa ja kasvavaa eriarvoisuutta, olenhan kuitenkin monessa suhteessa etuoikeutettu. Myös keho lähettää viestejä, päätä särkee ja selkä on kipeä. Olisi siis osattava pitää huolta myös itsestä ja omasta jaksamisesta. Aamuyön tunteina hän pohtii, miten organisoida elämä ja työ. Kun hän vihdoin on saanut tyttären nukahtamaan mutta ei saa itse nukutuksi, hän päättää katsoa meilit.
Ea Hog Utoft puolestaan kirjoittaa korona-ajan kokemuksistaan sinkkuna ja lapsettomana nuorena tutkijana. Hänen lähtökohtanaan on, että usein keskustellaan vain siitä, miten pakotettu etätyö tuottaa kumulatiivista taakkaa naisten urakehitykselle, koska nämä kantavat suurimman hoivavastuun lapsista ja kodista. Mutta kun elää yksin sinkkuna, miten silloin käy? Onko sinkkunainen pandemia-ajan supertehokas ideaalityöntekijä, joka hoivavelvoitteista vapaana yltää ilmiömäisiin tuloksiin? Näin ei hänelle käynyt. Alku tosin tuntui hienolta, kun saattoi tehdä tutkimustyötä aina vain enemmän. Pian työ täytti koko elämän ja valtasi kaiken tilan – ruokapöydän, sängyn ja sohvan. Mutta vaikka hän teki töitä jatkuvasti, keskittymisestä tuli vaikeaa eikä työskentely ollut tehokasta. Tämä synnytti syyllisyyttä, riittämättömyyttä ja itsesääliä. Ja mikä olennaista, hänellä ei ollut hoivavastuita, joilla selittää ja oikeuttaa tilannetta. Loistavat, maksimaalisen suorittamisen mahdollistavat olosuhteet kääntyivätkin lamaannuttavaksi esteeksi. Voiko elämässä olla muutakin tärkeää kuin työ ja perhe? Hänestä ei tullut pandemia-ajan huippusuorittajaa, mutta ”olen edelleen tässä, ja se riittää”.
Nämä kaksi kuvausta kertovat ensimmäisen koronavuoden tuntemuksista, mutta edelleen ne ovat tunnistettavissa niin arkikeskusteluissa kuin Affe-hankkeessa keräämissämme aineistoissa. Tosilla on liian vähän ja toisilla liian paljon aikaa, etätyön ja muun elämän yhteensovittaminen synnyttää jännitteitä ja pandemia-ajan tunneilmasto ruokkii kokemusta omasta riittämättömyydestä. Vaikuttaa siltä, että kun akateemisesta työstä tällä hetkellä puhutaan, ei voi olla puhumatta koronasta.
Koronasta huolimatta, hyvää uutta vuotta!
Kirjoittanut: Oili-Helena Ylijoki
Lähteet
Boncori, Ilaria (2020) The never-ending shift: a feminist reflection on living and organizing academic lives during the coronavirus pandemic. Gender, Work and Organization 27:5, 677-682.
Utoft, Ea Hog (2020) ‘All the single ladies’ as the ideal academic during times of COVID-19? Gender, Work and Organization 27:5, 778-787.
Kuva
Anastasiia Chepinska / Unsplash