VIDEOPÄIVÄKIRJA TUTKIMUSMENETELMÄNÄ
Teksti: tutkija Elisa Virkola 2.4.2015
Laadullista pitkittäistutkimusta tehtäessä on hedelmällistä käyttää erilaisia tutkimusmenetelmiä. Monimenetelmäisessä hankkeessamme pyrimme haastatteluiden ja muun aineiston ohella motivoimaan osallistujia pitämään videopäiväkirjaa erilaisista arkielämänsä tapahtumista sekä työttömyyden tai eläkkeelle jäämisen herättämistä tunteista. Videopäiväkirjametodit ovat olleet viime vuosina esillä erilaisissa mediaformaateissa, esimerkiksi Iholla-sarjassa. Oman elämän ja tunteiden kuvaaminen visuaalisten menetelmien avulla on ajankohtainen keskustelun aihe myös tutkimuksen piirissä.
Visuaalisten menetelmien kirjo ja käyttömahdollisuudet ovat runsaat. Tutkimusartikkeleita lukiessa käy ilmi, että monissa tutkimuksissa kohderyhmänä ovat lapset ja nuoret, joille kameran käyttö ja oman itsensä kuvaaminen ovat jo tuttuja. Mutta entä kun kohderyhmänä ovat 55 vuotta täyttäneet vastikään työttömiksi jääneet henkilöt, joiden toivotaan pitävän videopäiväkirjaa arjestaan ja tunteistaan kuukausien, jopa vuosien ajan? Tutkijoiden mieltä nakertavat epäilykset, tuntuuko kameralle puhuminen ihmisistä luontevalta, mahtavatko he ryhtyä siihen ja miten pitkään päiväkirjoja pidetään. Mikä merkitys ihmisen iällä ja teknologisilla taidoilla on videopäiväkirjan käyttöön? Odotamme uteliaina, miten todellisuus vastaa odotuksiamme. Aineistonkeruu toimii menetelmällisenä kokeena ja kehittelynä, jonka kuluessa videopäiväkirjamenetelmän rajoja ja toimivuutta testataan.
Ajatuksena videopäiväkirjoilla koostettu aineisto on kutkuttava. Onhan päiväkirjan pitäminen videoimalla helppokäyttöinen keino kokemusten ja tunnelmien tallentamiseen juuri silloin, kun ne ovat henkilölle ajankohtaisia ja hän haluaa niistä kertoa. Laadullisten pitkittäistutkimuksen kannalta on hyvin arvokasta, että erilaisia arjen hetkiä ja tilanteiden herättämiä tunteita saadaan talteen pidemmältä ajalta. Työttömäksi joutuminen on elämäntilanteellinen muutos, joka voi katkaista totutun arjen rytmin, tuoda mukanaan hyviä ja pahoja päiviä, turhautumista ja toisaalta onnistumisen hetkiä. Tätä ajan virrassa soljuvaa rikasta arkielämää voi seurata videopäiväkirjan avulla osallistujien oman elämän ja arkilogiikan mukaisesti.
(Video-)Päiväkirjojen avulla tutkittua
Hankkeessa on aluksi paikannettu erilaisia videopäiväkirjaa hyödyntäviä tutkimusartikkeleita. Mitään selkeätä videopäiväkirjagenreä ei ainakaan vielä ole hahmotettavissa, vaan päiväkirjoja on koostettu tutkimuksia varten niin kirjoittamalla, videoimalla kuin nauhoittamalla, usein osana muita tutkimusmenetelmiä. On hieman yllättävää, ettei esimerkkejä videopäiväkirjan tuottamisesta älypuhelimen kameralla juurikaan löydy. Teknologista osaamista edellytetään paitsi tutkittavilta henkilöiltä, myös tutkijoilta. Kenties tutkijoiden puutteellisten teknologisten taitojen vuoksi kännykkää ei ole osattu tai uskallettu hyödyntää.
Seuraavassa on joitakin kirjallisuudesta löydettyjä tutkimusaiheita. Päiväkirjoja on käytetty muun muassa opiskelijoiden, erilaisten erityisryhmien, oppimisvaikeuksia kokevien henkilöiden itsekäsitysten sekä näkövammaisten sekä kuurojen lasten kokemusten tarkasteluun. Toisaalla taas on tutkittu koripalloilijan arjen ja identiteetin muodostumista. Myös erilaisia videohuone-menetelmiä on sovellettu. Esimerkiksi esikoululaisten oppimistaipumuksia käsittelevässä tutkimuksessa huoneeseen sijoitettiin kamera, jolle lapset kävivät kertomassa tuntemuksistaan. Mielenkiintoisen aihepiirin nostaa esiin tutkimus, jossa ei varsinaisesti koostettu päiväkirjoja, mutta jossa perheet kuvasivat kameralla joulunviettoperinteitään tutkimustarkoitusta varten. Kyseinen esimerkki avaa, miten antoisiin ja toisaalta henkilökohtaisiin tutkimusaiheisiin videointia hyödyntävillä menetelmillä on mahdollista päästä käsiksi.
Myös sairausprosessi, ajallisuus ja erilaiset keholliset kokemukset ovat olleet mielenkiinnon kohteena. Esimerkiksi yksi tutkimus kohdistuu toivon roolin tarkasteluun HIV-positiivisten ihmisten arjessa audio-päiväkirjan avulla, toinen puolestaan unen sosiaalisiin ulottuvuuksiin, kolmas lääketiedettä opiskelevien nuorten ammatti-identiteetin muodostumisen seuraamiseen. Päiväkirja onkin houkutteleva metodi erilaisten ajallisten prosessien näkyväksi tekemiseen, samoin kuin arjen käytäntöjen kuvaamiseen. Näin tutkija saa käsiinsä aineistoa, josta ei välttämättä olisi osannut edes kysyä tai haastateltava jälkikäteen sanoin kuvata. Kameralla voidaan nostaa esiin itsestäänselvyyksinä pidettyjä yksityiskohtia arjesta, jotka jäisivät muuten pimentoon.
Rikkaan aineiston lähteillä
Päiväkirjojen avulla saadaan monimuotoista aineistoa esimerkiksi erilaisista paikoista, arjen käytännöistä, ruumiillisesta toiminnasta sekä materian käytöstä ja merkityksistä. Aineisto voi olla rikkaampaa ja monipuolisempaa kuin kirjoittamalla tuotettu. Videoiden voi saada kokoon enemmän aineistoa kuin kirjoittamalla. Kirjoitettuun saatetaan suhtautua itsekriittisemmin kuin puhuttuna kerrottuun. Videopäiväkirjoilla tavoittaa ilmeitä, eleitä ja äänenpainoja, joita on vaikea tallentaa paperille.
Monessa artikkelissa on mainittu päiväkirjan etu osallistavana menetelmänä. Päiväkirjaa pitämällä osallistujat saavat enemmän valtaa tutkimusprosessissa päättämällä itse, milloin ja mistä aiheesta kertovat. Kamera tarjoaa mahdollisuuden spontaaniin ja avoimeen reflektointiin. Vaikka se saattaa symboloida tutkijaa, se on kuitenkin hiljainen vastaanottaja, kuten tyhjä päiväkirjan sivu. Mielenkiintoista on tarkastella, henkilöityykö kamera tutkittaville ihmisille, tuleeko siitä ystävä, ja puhutellaanko kameran kautta kenties tutkijaa. Tutkimuksissa esimerkiksi mainitaan, että usein henkilö tervehtii kameraa tai tutkijaa aloittaessaan nauhoittamisen. Kamera voi olla ikään kuin kolmas tutkimussuhteen osapuoli.
Artikkeleissa tuodaan esiin ituja päiväkirjojen analyysiin. Päiväkirjat voivat parhaimmillaan tuottaa reflektiota ja tallentaa esimerkkejä ”identiteettityöstä”, jolloin ihminen positioi itsensä jollakin tavalla suhteessa yleisöön. Henkilö luo aineistoa jonkin kategorian jäsenenä, johon tutkimusasetelma hänet sijoittaa ja tuottaa tulkintoja itsestään tätä kategoriaa vastustaen tai sitä ylläpitäen.
Analysoitaessa päiväkirjoja on kiinnitettävä huomiota siihen, miten ihminen esittää itsensä kameralle, yleisölle ja tutkijalle. Videopäiväkirja on aina tehty jotakin yleisöä ajatellen. Nauhalle ihminen voi puhua vapaammin vaikeista asioista, kun taas haastattelussa pidetään yllä ”toivon kulissia”. Haastatteluun verrattuna päiväkirjamenetelmä voi antaa paremmin tilaa sellaiselle henkilölle, jonka on helpompi puhua tilanteestaan yksin ilman tutkijan läsnäoloa.
Tutkimuksissa mainitaan joitakin metodia koskevia rajoitteita. Nauhoitustilanteissa tutkija ei voi puuttua keskusteluun eikä tehdä tarkentavia kysymyksiä. Nauhoituksissa esiin tulleisiin teemoihin onkin hyvä palata mahdollisissa tulevissa haastatteluissa. Osallistujalle yksinäinen pohdinta nauhurille voi aiheuttaa stressiä, jota hänen voi olla vaikea käsitellä.
Tutkimuksissa päiväkirjoja on pidetty vain lyhyen aikaa, esim. joitakin viikkoja tai kuukausi. Yksi omaa tutkimustamme koskeva haaste liittyykin aikaan, kuinka kauan osallistujat päiväkirjoja pitävät. Eräässä tutkimuksessa iäkkäät osallistujat kirjoittivat päiväkirjaa 30 viikon ajan. Tutkijat totesivat, että ajan kuluessa osallistujat olivat alkaneet avautua enemmän. Ajasta voi olla hyötyä. Kun tutkittavat henkilöt olivat tulleet tutuksi päiväkirjan kanssa, he kirjoittivat yksityiskohtaisempia ja henkilökohtaisempia kuvauksia. Jotta päiväkirjan pito menetelmänä toimii, se edellyttää jatkuvaa tutkijan tukea.
Kohti päiväkirjoja
Tutkimushankkeemme alkutaipaleella olemme pohtineet monia kysymyksiä. On tarpeellista miettiä, miten motivoida ihmisiä pitkän ajan kuluessa tapahtuvaan seurantaan sekä millä tavoin ohjeistaa päiväkirjan pitämiseen. Miten herätellä ihmistä kertomaan arjestaan sekä pohtimaan tunteitaan kameralle? Ennakko-oletuksemme on, että päiväkirjan pitämisen tueksi tarvitaan tutkijan säännöllistä yhteydenpitoa. Olemme suunnitelleet metodin käytännöllisiä sekä teknisiä ulottuvuuksia: millaisella puhelimella olisi hyvä pitää päiväkirjaa, miten aineisto palautetaan tutkijoille ja millaisissa tilanteissa osallistujien halutaan videoivan. Aineiston käyttöön, kuten sen esittämiseen, liittyviä eettisiä kysymyksiä on myös suunniteltava jo tutkimuksen alkuvaiheissa.
Tutkimusprosessin kuluessa tulevissa haastatteluissa videoinneista tuotettu materiaali on hyödyllistä nostaa keskusteluun osallistujien kanssa. Näin syvennetään päiväkirjoissa esiin nousseita teemoja. On arvokasta kuulla osallistujien kommentteja, miltä videopäiväkirjan pitäminen on heistä tuntunut. Vähitellen on pohdittava myös, millä tavoin aineistoa analysoidaan ja litteroidaan. Analysointityöhön olisi hyvä päästä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa tutkimusta. Olemme kiinnostuneita koostamaan erilaista kerrontaa arjesta, jota voisi analysoida niin narratiivisten menetelmien kuin ajallisuudenkin näkökulmasta. Aika näyttää, millaista aineistoa alkaa kertyä.
Lähteet
Bates C (2013) Video diaries: audio-visual research methods and the elusive body. Visual Studies 28, 1, 29-37.
Bernays S, Rhodes, T & Jankovitz-Terziz K (2014) Embodied accounts of HIV and hope: Using audio diaries with interviews. Qualitative Health Research 24, 5, 629-640.
Buchwald D, Schantz-Laursen B & Delmar C (2009) Video diary data in research with children: An alternative method. International Journal of qualitative methods 8, 1, 12-20.
Cherrington J & Watson B (2010) Shooting a diary, not just a hoop: using video diaries to explore the embodied everyday contexts of a university basketball team. Qualitative Research in Sport and Exercise 2, 2, 267-281.
Gibson B (2005) Co-producing video-diaries: The presence of the “absent” researcher. International Journal of Qualitative Methods 4, 4.
Jahoda A, Wilson A, Stalker K & Cairney A (2010) Living with stigma and the self-perceptions on people with mild intellectual disabilities. Journal of Social Issues 66, 3, 521-534.
Hislop J, Arber S, Meadows R & Venn S (2005) Narratives of night: The use of audio diaries in researching sleep. Sociological Research Online 10, 4.
Milligan C, Bingley A & Gatrell A (2005) Digging deep: Using diary techniques to explore the place of health and well-being amongst older people. Social Science and Medicine 61, 1882-1892.
Monrouxe L (2009) Solicited audio diaries in longitudinal narrative research: a view from inside. Qualitative Research 9, 1, 81-103.
Muir S & Mason J (2012) Capturing Christmas: The sensory potential of data from participant produced video. Sociological Research Online 17,1.
Noyes A (2004) Video diary: a method for exploring learning dispositions. Campbridge Journal of Education 34, 2, 193-209.
Pini M. & Walkerdine V (2011) Girls on film. Video diaries as ‘autoethnographies’. Reavey, P. (toim.) Visual methods in psychology. Using and interpreting images in qualitative research, 139-152. New York: Routledge.
Sutherland H & Young A (2014) Research with deaf children and not on them: A study of method and process. Children & Society 28, 366-379.
Worth N (2009) Making use of audio diaries in research with young people: examining narrative, participation and audience. Sociological Research Online 14, 4, 9.