Köyhyyttä, sen syitä ja moninaisia seurauksia koskeva keskustelu on Suomessa viime aikoina kiihtynyt. Aihe on synnyttänyt myös uudenlaista dialogia päätöksentekijöiden, median, tieteellisen tutkimuksen ja laajemman yleisön välille. Yksi keskustelua laventava näkökulma koskee eläkeläisköyhyyden moninaistumista. Kysymys kuuluu: onko jatkuvien yt-neuvottelujen Suomi synnyttämässä keski-ikätyöttömien ryhmän, josta uhkaa muodostua uudenlainen, osin koulutustaustasta riippumaton eläkeläisköyhien luokka?
Nopea demografinen muutos ja pidentyvä elinajanodote on kansainvälinen megatrendi, joka koskee kaikkia kehittyneitä maita. Suomessa, samoin kuin muissa EU-maissa onkin pyritty hakemaan uusia ratkaisuja ja poliittisia linjauksia työurien pidentämiseksi ja eläkeiän siirtämiseksi vuosilla eteenpäin. Työurien pidentämiskeskustelua leimaa kuitenkin räikeä yhteiskunnallinen paradoksi. Nyt ihmisiä yhtäältä kannustetaan ja velvoitetaan jatkamaan työelämässä, kun samanaikaisesti yt-neuvotteluissa työnnetään erityisesti 50+ -ikäisiä työelämän ulkopuolelle. Poliittinen tavoite ja käytännön teot eivät siis kohtaa ja tällä saattaa olla kauaskantoiset taloudelliset seuraukset tulevaisuudessa.
Harmaan eri sävyt
Keski-ikätyöttömyys ei yt-Suomessa välttämättä noudata valko- ja sinikaulustyöntekijäjakoa, vaan koskee yhtälailla niin akateemisesti koulutettuja kuin perinteellisissä työntekijäammateissa toimineita. Eläkeläisköyhyyden kuva ei siis tulevaisuudessa välttämättä noudata koulutus- palkka-asema tai työtehtävätaustan mukaista jakoa, vaan Suomeen on syntymässä osin näistä riippumaton eläkeläisköyhien luokka. Ikääntymisen, eläköitymisen ja yhteiskuntaluokan välisiä suhteita koskeva teoretisointi on selvästi nousemassa keskusteluun niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin.
Pidentyessään työelämän ikäsyrjiville käytännöille pohjaava 50+ -työttömyys haavoittaa samalla tapaa niin telakkatyöläistä kuin yliopistotutkijaa, media-ammattilaista kuin keittäjääkin. Positiivisia uudelleen työllistymiskertomuksiakin toki kuulee, mutta usealla on lähipiirissään myös ihmisiä, jotka loputtoman sinnikkäistä yrityksistä huolimatta ovat yt-neuvottelujen jälkeen toistaiseksi työelämän ulkopuolella. Luottamuksemme siihen, että pitkä koulutus kannattelee aina eläkkeelle asti, on murenemassa. Samalla työttömyyden kasvot moninaistuvat, ja työelämän haurastumisen ja silpputyön myötä eläkeläisköyhä ei enää olekaan samalla tavoin ”toinen” vaan yksi ”meistä” koulutukseen, uraan ja asenteeseen katsomatta.
Työelämä ja ikäsyrjintä
Yhdenvertaisuuslain asettamista tavoitteista huolimatta työelämän muutos tarkoittaa ikään sidotun väliinputoamisen ja syrjäytymispolkujen monimutkaistumista ja sukupuolittumista. Jo Vuoden 2012 eurobarometrin mukaan 48 % eurooppalaisista pitää ikää työnsaannin esteenä ja 58 % kokee ikäsyrjinnän kasvaneen. Pidentyessään tämä tilanne tulee näkymään paitsi eläkeläisköyhyyden taustan moninaistumisena, myös eläkekertymissä sekä eläkkeistä maksetuissa veroissa. Jos mitään ei tehdä, edessä on taloudellinen noidankehä.
Poliittisen keskustelukulttuurin muutos on ollut ällistyttävän nopeaa. Aiemmin poliittista agendaa tukeneet kansallinen ikäohjelma, ikäjohtamisen periaatteet ja työelämässä jatkamista tukeva ikäpolitiikka loistavat tänään poissaolollaan. Työuran jatkaminen ja työn saaminen näyttäytyvät tänään pikemminkin yksilön velvollisuutena ja näissä epäonnistuminen laiskan ja saamattomaksi leimatun yksilön omana syynä. Olemmeko siis liukumassa kohti tee-se-itse -yhteiskuntaa, jossa paitsi työllisyys, myös eläkeiän hyvinvointivastuu ulkoistetaan yksilölle? Tee-se-itse eläkeläisköyhälle työn jatkaminen eläkkeellä ei jatkossa olekaan ”oloneuvoksen” viikkoa kivasti rytmittävä elämäntyyli vaan pikemminkin taloudellinen pakkovalinta.
Kiinnostavaksi viimeaikaisen köyhyyskeskustelun tekee se, että teemaa koskeva media- ja kansalaiskeskustelu on itse aiheen rinnalla laajennut käsittelemään myös tieteellisen tiedontuotannon ehtoja ja rajoja. Tuleeko tutkimuksen jatkossakin perustua kattavaan otantaan ja kuinka riittävä on esimerkiksi mediayhteistyössä koottu näyte? Entä minkälainen tutkimustieto parhaiten tukee jatkossa tehtävää, köyhyyttä rajoittamaan pyrkivää ikä- ja työvoimapolitiikka? Tulevaisuuden ikäpolitiikan rakentamisessa ja institutionaalisen ikäsyrjinnän kitkennässä kaikki teot ja laaja tutkimustieto ovat luonnollisestikin tarpeen.
Myös hidasta tiedettä?
Haurastuvia työmarkkinoita ja eläkeköyhyyden koulutustaustasta riippumatonta kuvaa piirrettäessä tulisi nopeiden tulosten ja tilastotiedon ohella kiinnittää huomiota luokkaistumisen pidemmän aikavälin ajallisiin ja laadullisiin prosesseihin. Tämän kaltaisen tiedon välttämättömyys poliittiselle ja käytännön päätöksenteolle käy ilmi mm. Brittiläisen Social and Economic Research Councilin (ESRC) selvityksistä. Tilasto- ja numerotieto, joita olemme hyviä tuottamaan ja tulkitsemaan, kertoo mitä tapahtuu ja käynnissä olevat trendit ja jaot. Ajallisten, pidemmän aikavälin kehityssuuntien laajempi ymmärrys edellyttää samalla laadullisempaa otetta ja aineistoja, joilla päästään kysymään miksi prosessit etenevät siten kuin etenevät, miltä ne ihmisistä tuntuvat, ja miten niihin voidaan parhaiten vaikuttaa.
Dos. Pirjo Nikander, Kohti kaksitahti-Suomea -hankkeen vetäjä. Tutkimusjohtaja, tutkijakoulu.
Kuva: Jari Luomanen