Miten myönteinen kääntyy kielteiseksi yliopistoympäristössä? Mitä tapahtuu luottamukselle, osallistamiselle, yhteistyölle, kiittämiselle ja hyvinvoinnista huolehtimiselle työ- ja opiskeluyhteisössä? Mikä tekee vuorovaikutustilanteista tahmeita ja vaikeita? Järjestimme yhteistyössä taiteellisen tutkimuksen alaan kuuluvan Manipuloinnin kieli: työelämä esityksenä -hankkeen kanssa tilaisuuden, jossa näitä kysymyksiä tarkasteltiin ensin nukke- ja esineteatterin keinoin, ja lopulta työpajoissa Tampereen yliopiston henkilökunnan ja opiskelijoiden voimin.
Kulttuuriosuuskunta Kiidon esityksessä ”Näyttävä elämä” tapahtumapaikkana on yhteisö, jonka jäsenet yrittävät selvitä erilaisista tilanteista nykykäytäntöjen edellyttämällä tavalla. Henkilöitä esittivät työrukkaset, joita käsitteli kaksi erityisesti manipuloinnista kiinnostunutta tutkijaa. Vastakohtana melko toksiselle toiminnalle hahmojen sisäinen kokemus ilmestyi esiin hiljaisina, käsin kirjoitettuina teksteinä, jotka on kerätty tosielämästä.
Esitys herätti yleisössä runsaasti tunteita ja ajatuksia – niin esityksen aikana kuin sen jälkeisissä työpajoissakin. Keskustelua herätti muun muassa erilaisten vuorovaikutustekojen aitous. Erilaisten vuorovaikutustekojen näennäisyys – kuten esimerkiksi kehuminen ja liiallinen luotto vailla tietoa asioiden todellisesta laidasta, sekä kiittämisen ritualisoituminen – nähtiin lähtökohtaisesti positiivisina pidettyjen toimien toksisiksi muuttumisen keskeisenä osatekijänä. Jos syystä tai toisesta esimerkiksi kehu tai kiitos ei tunnu vastaanottajasta aidolta, siihen voi olla myös vaikeaa suhtautua vakavasti.
Toinen keskeinen työpajoissa tehty huomio koski hitauden merkitystä projektityöhön kuuluvissa, usein hyvin monimutkaisissakin, vuorovaikutusprosesseissa. Olemme vuorovaikuttajina ja tiedonkäsittelijöinä erilaisia, joten esimerkiksi usein nopeatempoiset kokoustilanteessa käydyt päätöksentekotilanteet saattavat sulkea osan osallistujista päätöksenteon ulkopuolelle. Päätöksentekoprosessien hidastaminen siten, että osallistujille tarjottaisiin välittömän kommentoinnin lisäksi mahdollisuus kirjalliseen osallistumiseen, nähtiin yhtenä potentiaalisena keinona laajemman osallisuuden mahdollistamiseksi. Lisäksi muun muassa näennäisosallistamista kritisoitiin yliopiston käytäntönä, jossa asioihin vaikuttaminen ei tunnu aidolta mahdollisuudelta. Yliopistolla esimerkiksi yhdessä kirjoittaessa ei myöskään ole juurikaan aikaa sille, että ihmiset tutustuisivat toisiinsa. Tällöin yhdessä kirjoittaminen jää luonteeltaan hyvin tekniseksi, eikä kovinkaan syvällinen ymmärrys aiheeseen liittyen tahi yhteys kanssakirjoittajiin välttämättä pääse syntymään. Tällöin myös monet esimerkiksi valtaan liittyvät kysymykset jäävät keskustelematta ja ratkaisematta.
Kiitokset tuhannesti tilaisuuteen osallistujille!
Näyttävä elämä -esityksen työryhmä: Kati Andrianov, Heidi Kotila ja Jarkko Suhonen
Lisätietoja tutkimushankkeesta: https://research.tuni.fi/t7-fi/ ja osuuskunnasta: https://kiito.fi/