Keskustelu robotiikasta on käynyt viime vuosina kiivaana – tilaa ovat saaneet etenkin pohdinnat robotiikan negatiivisista vaikutuksista työllisyyteen. Tuoreessa digitalisaatiota käsittelevässä tutkimusraportissaan Tuomo Alasoini (2019) arvioi, että vain alle viisi prosenttia nykyisistä työpaikoista voitaisiin automatisoida kokonaan nykyteknologialla. Huomattavasti yleisempää on, että automatisointi kohdistuu yksittäisiin työvaiheisiin. Näin on myös tutkimushankkeeseemme osallistuvassa kolmessa taloushallinnon palvelukeskuksessa, joissa yksittäisiä työprosesseja automatisoidaan ohjelmistorobotiikan avulla.
Vaikuttaa siltä, että robotisaation yhteydessä keskitytään usein kysymyksiin työpaikkojen säilymisestä ja sen synnyttämistä uusista osaamistarpeista. Kuitenkin yhtä olennainen on kysymys siitä, miten työpaikoilla otetaan robotiikkaa käyttöön eli miten työtehtäviä konkreettisesti automatisoidaan. Taloushallinnon palvelukeskusten henkilöstöä haastatellessamme olemme havainneet, että robotisaation toteuttaminen on jännitteinen prosessi. Taustalla voivat vaikuttaa robotisoinnin herättämät pelot ja negatiiviset tunteet työtehtävien muutoksesta – tai jopa niiden häviämisestä. Kuitenkin samaan aikaan henkilöstön osallistumisen ja osallisuuden merkitys korostuu. Jotta työvaiheiden automatisointi tuottaisi toivotun hyödyn, tulee taustalla olla tieto siitä, mitä työvaiheita automatisoimalla työn tekemistä saataisiin tehostettua ja helpotettua eniten. Henkilöstö tietää ja tunteet parhaiten työssään rutiininomaisimmat ja eniten aikaa vievät työvaiheet, joten heidän roolinsa on keskeinen robotisoitavien kohteiden tunnistamisessa.
Robotisaatio edellyttää henkilöstön toimijuuden vahvistamista eli vaikutus- ja osallistumismahdollisuuksien luomista sekä tilaisuuksia ja foorumeita osallistua työkäytäntöjen kehittämiseen. Henkilöstö on tärkeää saada mukaan toteuttamaan muutosta, esimerkiksi tuomaan esiin mahdollisia työn tekemisen pullonkauloja ja työläitä työvaiheita. Samalla kyse on muutoksesta, joka tulee lopulta muuttamaan henkilöstön työtehtäviä ja -tapoja; samalla kun rutiininomaiset tehtävät vähenevät, lisääntyy uudenlainen asiantuntijatyö. Miten Sinä osallistaisit ja innostaisit henkilöstöä robotisaatiomuutoksessa?
Sanna Nuutinen 16.10.2019