Hankkeen loppujulkaisu:

Poikkeustila ja resilienssi tapahtumatalouden organisaatioissa (ESR) -tutkimus- ja kehittämishanke selvitti keväällä 2020 alkaneen koronapandemian vaikutuksia tapahtuma- ja kulttuurialan organisaatioihin, sekä itsensätyöllistäjiin. Hankkeen tarkastelun keskiössä oli alan eri toimijoiden resilienssi, eli kestävyys ja palautuminen koronapandemian aiheuttamasta poikkeustilanteesta sekä siitä seuranneista tappioista. Tässä julkaisussa esitellään hankkeen moninaiset teemat, sekä kootut tulokset. Julkaisun kuvituksesta vastaa taiteilija Piia Koski (kannen Korpin muotokuva), sekä kuvittaja Salla Lehtipuu.

Hankkeen toiminta:

Hankkeen rahoitti Euroopan sosiaalirahasto (ESR), ja sen toteutti Työelämän tutkimuskeskus (WRC).

Hanke perustui tiedontuotannolle, kuten sen aikana tehdyille haastatteluille ja freelancereille kohdistetulle kyselylle, sekä kentän toimijoiden osallistamiselle työpajatyöskentelyn keinoin. Työpajat olivat hankkeen keskeisin kehittämisen muoto. Niissä alan toimijat tuotiin yhteen jakamaan ajatuksia ja kehittämään yhdessä pandemiasta selviytymisen ja alan uudelleenrakentamisen toimintamalleja. Työpajojen teemat saatiin haastatelluilta tapahtuma- ja kulttuurialan ammattilaisilta.