Työsuhde syntyy, kun työnantaja ja työntekijä sopivat työn tekemisestä esimerkiksi työsopimuksella. Työsuhteessa työtä tehdään työnantajan johdon ja valvonnan alaisena ja työstä maksetaan palkkaa. Työsuhde voi olla myös määräaikainen, kun kyse on esimerkiksi lyhytaikaisesta projektista tai äitiyslomansijaisuudesta.
Osa-aikaisesta työsuhteesta on kyse, jos työntekijän työaika on lyhyempi kuin vastaavan kokoaikaisen työntekijän säännöllinen työaika. Työsuhde voi olla osa-aikainen sopimuksen perusteella tai työnantajan yksipuolisella päätöksellä. Myös työntekijällä on tietyissä tilanteissa oikeus siirtyä osa-aikatyöhön, esimerkiksi hänen aloittaessaan osittaisen hoitovapaan.
Työnantaja ja työntekijä voivat sopia työsuhteesta ilman, että työajan pituutta määritellään kiinteästi. Tällöin sinut kutsutaan töihin tarvittaessa. Työnantajan tarjoama työaika voi vaihdella nollasta täyteen työaikaan. Tällöin puhutaan nollatyösopimuksesta. Tällaisia sopimuksia tehdään esimerkiksi henkilöstövuokrayrityksissä.
Kun työskentelet kevytyrittäjänä laskutuspalveluiden kautta, työsuhdetta ei synny. Laskutuspalveluyritykset tekevät kanssasi vain muodollisen työsopimuksen. Oikeastaan tätä voisi kutsua ennemminkin ”palvelusopimukseksi” kuin työsopimukseksi. Työsopimuksessa sovitaan sellaisista asioista, joista laskutuspalveluiden käytössä ei. Esimerkiksi laskutuspalveluyrityksen käyttäjä sitoutuu palveluun mahdollisella palvelumaksulla.
Työntekijän oikeudet määräytyvät työlainsäädännön ja työehtosopimusten mukaan. Niissä määritellään esimerkiksi vähimmäispalkat, työajat, lomat, sairausajan palkat ja työsopimuksen päättämisen ehdot. Työlainsäädäntö ei kuitenkaan määrittele vähimmäispalkkaa, vaan se määritellään mahdollisessa työehtosopimuksessa. Työnantajaliitto ja työntekijäliitto sopivat yhdessä tietyn alan työehdoista. Silloin alalle syntyy työehtosopimus (TES).
Ota selvää, mikä on sinun ammattiliittosi. Sieltä saat neuvoja työsopimukseen, työaikaan ja palkkaukseen liittyvissä asioissa.