Hankkeen kolmas työpaja 20.9.2022: Uudet kestävästi toteuteut tuote- ja palveluinnovaatiot - tervetuloa mukaan!

aktuaattori

Hankkeen kolmas työpaja järjestetään tiistaina 20.9.2022 klo 12.30-16 Tampereella paikassa Paidia (Nokia Arena, Kansikatu 3, 33100 Tampere). Ideointityöpajan teemana on Uudet kestävästi toteutetut tuote- ja palveluinnovaatiot – terveydenhuoltoon, työhyvinvointiin, turvallisuuteen ja vapaa-aikaan liittyen. Jatkamme kahden ensimmäisen työpajan ideoiden työstämistä uusien, kestävästi toteutettujen tuote- ja palveluinnovaatioiden pohjalta! Tuo oma osaamisesi, tuotteesi tai palvelusi työpajaan pohdiskeltavaksi. Miten älytekstiileillä, puettavalla älykkyydellä kerättyä dataa voidaan hyödyntää tuotteiden ja palveluiden rakentamisessa?

Älytekstiilien ja puettavan älykkyyden suunnittelu ja valmistus kierrätettävyys ja kiertotalous huomioiden tarvitsee poikkitieteellistä osaamista. Siksi tarvitaan eri alojen yrityksiä, asiantuntijoita ja loppukäyttäjiä, myös julkiselta sektorilta.

lmoittautuminen 15.9.2022 mennessä tämän linkin kautta. Lähetämme ilmoittautuneille vahvistuksen lisätietoineen 1-2 päivää ennen työpajaa. Kutsua saa jakaa, osallistuminen edellyttää ilmoittautumista. Seuraavassa mahdollisesti vielä yhdessä työpajassa marraskuussa jatkotyöstetään ideoita pilotteina aiempien työpajojen pohjalta. Tilaisuus on maksuton.

Ohjelma (alustava)
12.30 Kahvitarjoilut – (osallistujat voivat laittaa tuotteitaan, palvelujaan esille)
13.00 Avaus – Tervetuloa! TAMK
Osallistujien odotukset ja työpajan tavoitteet (Fasilitaattorit)
Alustuspuheenvuorot – Uudet, kestävästi toteutetut tuote- ja palveluinnovaatiot
Puettavan robotiikan trendit, (bio)sensorit ja data – Kimmo Vänni HAMK
Practical wearable applications of smart data – Gert Hattingh HAMK
Kestävä digitalisaatio? – Organisaatio (to be confirmed)
13.50 Virkistäydytään kahvilla (tutustumista tuotteisiin tarjolla)
14.10 Pienryhmiin jatkotyöstämään älytekstiilitarpeiden ja kestävien älytekstiilimateriaalien pohjalta (12.5.&1.6.) syntyneitä ideoita tuote- ja palveluinnovaatiotwistillä
15.45 Työpaja 3:n päätössanat
16.00 Tilaisuus päättyy
(Muutokset ohjelmaan mahdollisia.)

Lisätiedot: projektipäällikkö Minna Varheenmaa, minna.varheenmaa@tuni.fi