Seikkailukasvatus on seikkailua käyttävä pedagoginen menetelmä, jossa luontoympäristö tarjoaa seikkailulle laaja-alaiset raamit ja mahdollisuudet uusien asioiden kokemiseen. Se on ennen kaikkea kokemuksellista arvokasvatusta, jolla nuoria motivoidaan toimeliaisuuteen, herätetään halua osallistua ja vaikutetaan heidän ihmisenä kasvuun osana luontoa ja ympäristöä (vrt. Tyrväinen ym. 2019).
Nuoruusikäisille (12:sta 20-vuotiaisiin) suunnattu seikkailukasvatuksen kirjo vaihtelee leikeistä leirinuotioon, kävelystä kiipeilyyn ja koskimelontaan. Ajallisesti seikkailukasvatuksen tapahtuma voi vaihdella 10 minuutista useampien päivien projekteihin riippuen tavoitteesta.
Seikkailukasvatusta perusopetuksessa
Perusopetuksen opetussuunnitelmassa (2014) tavoitteena on osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen oppijoille. Opetussuunnitelma (2014) kannustaa erilaisiin konkreettisiin elämyksiin ja hyödyntämään kokemuksellisesti luontoa, puistoja, peltoja, vesistöjä ja ulkoalueita, joita urbaanikoulujenkin läheisyyteen on onneksi jätetty.
Seikkailukasvatus on erinomainen työtapa edistää ja luoda toimintakulttuuria, joka edistää oppimista, osallisuutta, hyvinvointia ja kestävää elämäntapaa. Seikkailupedagoginen työote soveltuu erilaisten elämysten, kokemusten, tunteiden, tuntemusten, aistien sekä vuorovaikutustilanteiden harjoitteluun ja kestävän elämäntavan omaksumiseen. (Karppinen, Marttila & Saaranen-Kauppinen 2020.)
Jopa lyhyen pedagogisen metsä- tai puistokävely vaikutukset voivat olla laaja-alaiset
Seikkailukasvatuksen vaikutuksia nuoren itseymmärrykseen ja ympäristön kasvattavaan merkitykseen voidaan kouluopetuksessa vahvistaa esimerkiksi puolen tunnin ”metsäkävelyllä”, jonka yhteyteen opettaja voi keksiä erilaisia ympäristön tilaan liittyviä havaintoja, kokeita, mittauksia tai lajintuntemustehtäviä riippuen maastosta. Itsetuntemukseen ja vuorovaikutukseen liittyviä tehtäviä ovat ongelmanratkaisutehtävät, aistiharjoitukset, tunnistamiset, hiljentymistä tai kaverin auttaminen esteen yli jollakin apuvälineellä.
Seikkailukasvatuksessa on havainnoitu esimerkiksi, että osallistuja kokee olevansa osallinen eli toimija, joka saa itse vaikuttaa siihen, mitä asioita tekee ja miten. Jo pelkkä kävely ulkoilmassa auttaa palautumaan koulustressistä, mikä lisää sisäistä tyytyväisyyttä ja hyvänolon tunnetta. (Muistio 2018.)
Kun nuori joutuu epämukavuusalueelle ja ennalta arvaamattomiin tilanteisiin, hän voi kokea hallitsevan itseänsä. Samalla aivojen toiminta virkistyy, mieliala voi kohentua ja keskittyminen parantua, mikä antaa voimaa muuhun koulutyöhön. Emotionaalinen hyvinvointi voi kohentua, kun nuori pystyy käyttämään aistejaan ja havainnoimaan eri vuodenaikoina ympäristöä, sen puita ja kasveja. Tämän ansiosta hän voi kokea ympäristön tärkeäksi ja haluta suojella sitä. (Muistio 2018, vrt. Tyrväinen, Ojala, Neuvonen, Borodulin, Lanki 2019.)
Askel kerrallaan
Perusopetuksessa esimerkiksi biologian, liikunnan tai äidinkielen oppitunteihin liittyvä kokemuksellinen ulko-opetus on hyvä aloittaa ”pienin askelin” kouluvuoden alussa elokuussa. Kokemuksellinen työote voi tuntua joistakin opettajista ja oppilaista oudolta, aluksi jopa mahdottomalta silloin, jos ryhmä on levoton tai huonosti käyttäytyvä. Opettajan johdolla ryhmän siirtyminen luokasta ulkoympäristöön onnistuu, kun siirtymistilanteita harjoitellaan pienin tavoittein.
Oppilaat havaitsevat, kuinka liikkuminen ilman kilpailua tekee hyvää keholle ja mielelle, elävöittää päivää ja tuo vaihtelua sisäopiskeluun. Koko koulun henki ja toimintakulttuuri voivat jopa muuttua paremmaksi.
Ympäristöstä ja luokan ulkopuolisesta elämästä kerätty kokemus-, havaintotieto ja -materiaali voidaan työstää luokassa sanoin, esityksin, kirjoituksin ja kuvin. Opiskelijan oman itsen hyvinvointia, toimintaa, osallisuutta ja vuorovaikutuksen kehittymistä voidaan arvioida prosessina. Tai voidaan arvioida koko kouluyhteisön toimintakulttuurin hyvinvointia ja kestävää elämäntapaa.
Seikkailukasvatusta kouluista urheiluseuroihin
Suomessa nuorille tarkoitettua seikkailukasvatustoimintaa toteutetaan kouluissa oppituntien puitteissa, valinnaisaineissa tai leirikouluissa. Koulun ulkopuolella toiminta voi olla osa sosiaali- ja nuorisotyötä tai seurakuntien, järjestöjen ja urheiluseurojen toimintaa, joissa pedagoginen intentio on vapaamuotoisempaa. (Lue lisää Suomen seikkailukasvatuksesta www.seikkailukasvatus.fi.)
Kirjoittaja: Seppo JA Karppinen
Lähteet:
Karppinen, SJA., Marttila, M. & Saaranen-Kauppinen A. 2020 (toim.) Seikkailukasvatusta Suomessa – pedagogisia ja didaktisia näkökulmia. Outdoor Adventure Education in Finland – pedagogical and didactic perspectives. Humanistinen ammattikorkeakoulu julkaisuja 97. https://www.humak.fi/wp-content/uploads/2020/01/seikkailukasvatusta-suomessa-outdoor-adventure-education-in-finland.pdf
Muistio 2018. Koulun seikkailutoiminnan muistiinpanot. Koulu xx Peltola, Oulun kaupunki.
Peruskoulun opetussuunnitelma 2014. Helsinki. https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/perusopetuksen-opetussuunnitelman
Tyrväinen L., Ojala A., Neuvonen M., Borodulin K., Lanki T. (2019). Health and well-being from forests – experience from Finnish research. 2019/HS (S1), DOI: 10.3917/spub.190.0249, Santé Publique, S.F.S.P.