Esikuvia tarvitaan – isillä ja opettajilla on suuri merkitys naisten ammatinvalintaan

Kaunis nainen kypärä ja suojalasit päässä

Kevään yhteishaussa moni nainen valitsee hakukohteen mielikuviensa ja eri tahoilta saamansa kannustuksen pohjalta. Tekniikan alan koulutuksen saaneista miehet muodostavat edelleen suuren enemmistön. Tampereen ammattikorkeakoulun Naistech-hanke kannustaa naisia hakeutumaan tekniikan aloille.

Vain noin joka viides tekniikan aloille korkeakoulutetuista on nainen, ja osalla näistä aloista naisia on alle kymmenesosa. Monimuotoinen työvoima kuitenkin loisi yhteiskunnalle parhaita ratkaisuja. Tekniikan alojen naisistuminen parantaisi myös sukupuolten palkkatasa-arvoa. Naistech-hankkeen tavoitteena onkin lisätä naisten kiinnostusta tekniikan aloja kohtaan. Mukaan toivotaan myös maahanmuuttajataustaisia naisia.

– On huomattu, että opintoalat, joiden nimessä on bio-, kierto- tai kestävä kehitys, kiinnostavat enemmän naishakijoita. Tytöille pitäisi viestittää siitä, että kaikilla tekniikan aloilla pelastetaan ja parannetaan maailmaa, kertoo Naistech-hankkeen projektipäällikkö Elina Harju.

Tekniikan opiskelupaikkoja on Harjun mukaan varsin paljon, ja tekniikan alalle on usein helpompi päästä kuin monelle muulle alalle. Tekniikan piirissä on monenlaisia mielenkiintoisia tehtäviä ja useimmiten hyvin palkattuja töitä. Ammattikirjoa ei kuitenkaan tunneta tai sitä ei ole tehty riittävän näkyväksi.

Roolimallit auttavat murtamaan mielikuvia

Mielikuvat ja perinteet elävät sitkeästi ammattia valitessa. Elina Harju korostaa, että etenkin isillä on merkittävä rooli siinä, miten tytär asennoituu tekniikkaan.

– Isän merkitys näkyy tekniikan alan naisten haastatteluissa ja selvityksissä. Usein isä on ottanut mukaan puuhailemaan verstaalle, vaikkapa autonkorjaukseen, ja rohkaissut tytärtään kokeilemaan työkaluja ja tekemään itse. Insinööriäiti on myös vahva roolimalli tekniikan alan naisille.

Harjun mukaan tytöt pärjäävät matematiikassa ja luonnontieteissä koulussa usein paremmin kuin pojat, mutta eivät silti hakeudu tekniikan alan töihin. Kaikki tekniikan alat eivät myöskään vaadi huipputaitoja matematiikassa. Insinööritieteissä tarvitaan myös kielitaitoa, keskustelutaitoja, esteettistä silmää ja muita ”pehmeitä taitoja” – näistä vaan puhutaan kovin vähän. Tytöillä ei ole riittävästi esikuvia.

Tutkimuksissa on todettu, että teknisen työn ja matemaattis-luonnontieteellisten aineiden opettajien rohkaisulla ja esimerkeillä siitä, mihin näiden aineiden opiskelu liittyy, on paljon vaikutusta etenkin tyttöihin.

– Toivottavasti esimerkiksi STEAM-työpajat (science, technology, engineering, art, math) yleistyvät peruskoulussa ja kaikki pääsevät itse tekemään ja kokeilemaan, miten kiehtovaa teknologia voi olla, Harju sanoo.

Naistechin projektiryhmään kuuluvan lehtorin Marja Keräsen mukaan tasa-arvo on itsestäänselvyys TAMKin ammatillisessa opettajakoulutuksessa (TAOK).

– Opettajaopiskelijoissa on tekniikan alan naisia ihan mukavasti. Kun opettaja on itse tekniikan alan edustaja, tämä rohkaisee myös tyttöjä hakeutumaan alalle, Keränen sanoo.

Sukupuolisegregaation vähentäminen vaatii tietoisuutta ja tekoja

Käsitysten ja asenteiden muuttaminen niin sanotuista naisten ja miesten töistä vaatii tietoisia tekoja niin yksilön, organisaatioiden kuin yhteiskunnan tasolla. Elina Harjun mukaan sukupuolenmukainen segregaatio on jopa vahvistunut.

– Jo alakoulussa alkaa näkyä se, minkä tytöt ajattelevat olevan heille sopivaa. Media ja some luovat vahvoja stereotypioita ja ihannekuvia yhä nuorempien mieliin. Aiemmin ajateltiin, että näistä asioista tulee keskustella lukiossa, nyt jo alakoulussa. Tämä on huolestuttavaa, Harju sanoo.

TAMKissa LVI-tekniikkaa opiskellut Saara Vänskä on tuonut työelämänäkökulmaa Naistech-hankkeeseen puhumalla opiskelijoille LVI-naiset ry:n edustajana. Vänskä työskentelee Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kiinteistöpäällikkönä.

– Mielestäni on tärkeää, että murretaan ennakkoluuloja siitä, että ala on olisi miehinen, raskas ja vaikea. Todellisia uramahdollisuuksia esittelemällä ala tulee houkuttelevaksi vaihtoehdoksi myös naisille.

Naisten määrän lisääntyminen tekniikan aloilla tasaisi myös naisten ja miesten palkkaeroja.

– Muutamissa isoissa firmoissa, muun muassa Nokialla, tehtiin vastikään laaja selvitys naisten ja miesten palkoista yrityksen sisällä. Korjattavaa löytyi, Elina Harju sanoo.

Lisätietoa

Elina Harju, Naistech-hankkeen projektipäällikkö, p. 046 921 5157, elina.harju@tuni.fi

Uutinen aiheesta Tampereen korkeakouluyhteisön sivuilla: https://www.tuni.fi/fi/ajankohtaista/esikuvia-tarvitaan-isilla-ja-opettajilla-suuri-merkitys-naisten-ammatinvalintaan

Naistech-hanke Facebookissa: https://www.facebook.com/naisvoimaatekniikkaan/

Kuva: iStock


Tampereen ammattikorkeakoulu

Tampereen ammattikorkeakoulu on osa Tampereen korkeakouluyhteisöä, joka aloitti toimintansa vuoden 2019 alusta. TAMK ja Tampereen yliopisto (ent. Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto) yhdessä muodostavat Suomen toiseksi suurimman monialaisen korkeakoulukeskittymän, jonka osaamiskärjet ovat tekniikka, terveys ja yhteiskunta. Yhteisöön kuuluu opiskelijoita yli 30 000 ja henkilöstöä lähes 5000.
www.tuni.fi