Metsälämpäreen avajaisia vietettiin 5.12.

Lumisen puupölkkykasan päällä Metsälämpäre-kyltti ja kaksi lyhtyä

Metsälämpäreen aamuglögit keräsivät reilun kaksikymmentä osallistujaa TAMKin sisäpihan metsäalueelle 5.12.2023. Talvinen tiistaiaamu alkoi TAMKin metsäisen luentotilan avajaisten juhlistamisella avoimien aamuglögien merkeissä.

Aamun vielä hämärtäessä juhlitaan Metsälämpäreen avajaisia kauniin talvisessa säässä. D-aulan ulko-ovelta alkava roihuin koristettu polku viitoittaa tietä Metsälämpäreelle, TAMKin uuteen metsäiseen luento- ja opiskelutilaan. Metsälämpäre on syntynyt Metsäresepti-hankkeessa, ja sen ovat suunnitelleet ja saattaneet alulle opiskelijat itse. Metsäresepti-hankkeessa tuodaan luonto osaksi korkeakouluopiskelijoiden arkea ja mielenterveyden tukemista. Keväällä 2023 opiskelijat saivat itse ideoida, mitä metsän ja opintojen yhdistäminen voisi olla, ja mikä aidosti tukisi opiskelijoiden hyvinvointia ja vahvistaisi luontosuhdetta. Yhtenä tuotoksena syntyi metsäinen luentotila TAMKin pihamaalla käyttämättömänä olleelle metsäkaistaleelle.

Roihupolun päässä oikeasta paikasta ei voi erehtyä: edessä odottaa pieni iloinen ryhmä ihmisiä ja kauniisti lyhdyin koristettu metsikkö kuin talven ihmemaassa. Glögitermokset ja piparikori houkuttelevat vieraita alueelta kaadetusta konkelosta sahatuilla penkeillä ja istuinpölkyillä.

Metsälämpäre lumisena ja lyhdyin koristeltuna
Pölkyistä sahatut istuimet ovat Tampereen kaupungin sponsoroimat. Kuva: Maria Lehtola

Metsälämpäreellä lyhtypolku johdattaa vieraita lempeälle tutustumisretkelle syvemmälle pieneen metsikköön. Useimmat vieraista kiertävätkin ihastelemassa lyhtypolkua, joka kiemurtelee kauniisti aamun hämärissä kohti Metsälämpäreen sydämeen aikaisemmin syksyllä siistittyä pikku aukiota.

”Aukiolla oli ihan oma tunnelmansa! Vaikka liikenteen ääniä kuului ympäriltä, tuntui siellä lumisen metsän sylissä, kuin olisi ihan omassa maailmassaan, ulkopuolella kaikesta ympäröivästä hälinästä”, ihastelee metsätalouden opettaja Päivi Tiiva.

Lyhtyjä sahatuilla penkeillä metsäalueella
Pehmeä kynttilän valo luo erityistä tunnelmaa. Kuva: Maria Lehtola

Avajaiset ja alueeseen tutustuminen herättävät monessa tapahtuman osallistujassa inspiraatiota ja innostusta lähteä hyödyntämään tätä ainutlaatuista oppimisympäristöä:

”Tännehän minä tuon ehdottomasti oman ryhmäni!”, kuuluu jostakin metsän sylistä.

TAMKIn opettajilla on nyt mahdollisuus hyödyntää suomalaista metsäluontoa opetusympäristönä varaamalla Metsälämpäreen Pepistä kuin minkä tahansa TAMKin opetustilan. Metsäinen luentotila sijaitsee TAMKin C-siiven, L-rakennuksen, Teiskontien ja Kekkosentien risteysalueen sekä parkkipaikkojen rajaamalla alueella.

Ihmisiä glögimukien ja termoskannun kanssa Metsälämpäreellä
Lämmin glögi maistuu pakkassäässä. Kuva: Maria Lehtola

 

 

 

Hanketyöryhmä haluaa kiittää lämpimästi kaikkia glögeille osallistuneita, ja kehottaa ottamaan tilan rohkeasti koekäyttöön sekä viemään sanaa ainutlaatuisesta opiskelutilastamme eteenpäin!

 

Tapahtuman kuvagalleria

 

Teksti: Maria Lehtola
Kuvat: Maria Lehtola ja Marja-Leena Lähteenmäki