Opiskelijatiimien koordinaattori ja hankkeen viestintä, projektiryhmän jäsen
Tulin mukaan Metsäresepti-hankkeeseen intuition johdattamana. Sain vuosikurssini sähköpostilistalle kutsun tulla toteuttamaan projektiopintoja opiskelijoiden hyvinvointiin keskittyvässä, metsäluontoaiheisessa hankkeessa. Suunnitelmissani ei ollut nyt paikkaa projektiopinnoille, mutta jostain vähän selittämättömästä syystä päätin vastata viestiin kysymällä, onko hanketyöryhmä jo fiksattu vai olisiko siellä kenties tarvetta osaamiselleni. Kysymykseni upposi valmiiseen maaperään, sillä seuraavaksi hanketyöryhmään olisikin haettu lisäystä opiskelijatiimin työtä ohjaamaan. Fysioterapeutin opintoja edeltävä viestinnän koulutus- ja työkokemustaustani sopivat hankkeen tarpeisiin, minkä lisäksi varmasti yhtenä tärkeimmistä tekijöistä valinnassani nähtiin luontorakkaus ja se, että olen tietoisesti suunnannut osaamistani ja työuraani kohti ihmisten psyykkisen, fyysisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä. Myös opinnäytetyöni käsittelee samaa aihepiiriä.
Omalla opiskelualallani fysioterapiassa luonto ja metsät ovat niin ikään kuuma kiinnostuksen kohde. Keskustelua käydään siitä, voisiko sosiaali- ja terveysalan työtä toteuttaa ulkona luonnossa, metsissä, joilla on tutkitusti positiivisia vaikutuksia ihmisten psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Miten luontoympäristö vaikuttaa ammattilaisen ja asiakkaan välisen terapiasuhteen muodostumiseen, asiakkaan motivaatioon ja miten se voi tukea toimintakykyä kokonaisvaltaisesti?
Tässä vaiheessa, siirryttäessä teemoihin, jotka lähestyvät luonnon käyttämistä ja hyödyntämistä, haluan nostaa esille luonnon itseisarvon. Sisäänrakentunut luontosuhde voi kääntää ajatusmaailman luonnosta pysyvästi. Minulle se on ainakin sen tehnyt. En näe luontoa hyödyntämisen välineenä. En mieti, kuinka voisimme ”käyttää” ja ”valjastaa” metsiä entistä paremmin. Minusta kyse on siitä, kuinka me voisimme ymmärtää, sisäistää ja kokea metsäluonnon arvon, jotta voisimme oppia siltä jotakin, kuinka voisimme vastaanottaa metsien tarjoaman lahjan. Sillä mielestäni luonto on täällä meille lahjana, ja me olemme vieraita luonnon kodissa. Luonnon ei tarvitse kysyä ihmiseltä lupaa olemiseensa, sen ei tarvitse lunastaa meiltä oikeutusta tai osoittaa tehokkuuttaan ja hyödyllisyyttään. Mielestäni sen sijaan meidän tulisi kysyä luonnolta lupaa omille toimillemme ja kiittää joka päivä ihmeellistä, ikiaikaista metsäluontoamme siitä, että se jaksoi jälleen yhdenpäivän katsoa ihmisten hyörintää ja onnistui silti säilyttämään elinvoimansa, kaivamaan jostain ravinteensa ja pitämään elintilansa.
Metsäresepti-hankkeen yhtenä tavoitteena on mahdollistaa opiskelijoille pysyvän luontosuhteen syntyminen. Kuten ystävyyssuhteen, myös luontosuhteen muodostuminen vaatii ensin uskallusta lähestyä, sitten esittäytyä. Ensivaikutelmien muodostuttua aletaan uteliaina tutustua toiseen yhä enemmän ja löydetään yhteistä. Jostain ollaan ehkä eri mieltäkin, mutta toisen erilaisuus opettaa aina jotakin uutta itsestä ja maailmasta. Ajan mittaan yhteinen askel löytyy, ja suhteesta tulee vastavuoroinen, elämän tärkeä tukirakenne molemmin puolin.
Mielestäni se, että metsäluonto halutaan ottaa mukaan elämäämme hyvinvoinnin kumppaniksi, on niin hieno tavoite, että vain sen muisteleminen päivittäin riittää motivoimaan minua työssäni. Metsien ajatteleminen antaa myös perspektiiviä: Mitään en saa täältä mukaani. Kun minä lähden, metsä jää. Vaikka kuinka touhottaisin ja organisoisin, vaikka onnistuisin tai epäonnistuisin, metsät jatkavat elämäänsä kuten ennenkin. Mikään, mitä teen ei oikeastaan voi olla niin vakavaa tai edes niin tärkeää kuin luonto ja sen kiertokulun kunnioittaminen. Mielestäni voisimme yksilöinä, yhteisöinä, yhteiskuntina ja ihmiskuntana oppia metsiltämme hyvin paljon, ja nyt jos koskaan on ajassamme viimeinen hetki luoda kestävä ystävyyssuhde luonnon kanssa.
Teksti: Maria Lehtola
Maria Lehtola
FM, YTK – Hanketyöntekijä – Opiskelijatiimien koordinaattori kevät 2023 – Hankeviestintä syksy 2023 – Tampereen ammattikorkeakoulu
