Suomen kulttuurirahaston kärkihankerahoitus Kuoroakatemialle

Tampere Cappella

Kuoroakatemia on uusi ammattilaiskuorolaulun kehittämishanke, jossa tutkitaan virolaisten ja suomalaisten taiteentekijöiden työyhteisöjä tiimioppimisen näkökulmasta. Sen avulla myös parannetaan kuorolaulun ammattilaistoiminnan edellytyksiä matkalla kohti kansainvälistä huipputasoa alan terävimmän kärjen ohjauksessa. Hankkeessa ovat mukana Viron Filharmoninen kamarikuoro, kamarikuoro Tampere Cappella ja TAMK.

Kuoroakatemia sai Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahaston Kärkihankerahoituksen, joka julkistettiin 14.5.2021. Hanketta hallinnoi Tampereen ammattikorkeakoulu TAMK, joka toimii työelämän kehittäjänä tiimipedagogiikan ja tiimien kehittymisen tutkijana ja asiantuntijana.

Kuoroakatemia on suunnattu kuoroalan ammattilaisille ja sen yhtenä tavoitteena on kehittää mallia, jolla kuoroyhteisön toiminta nousee jo taitavalta freelance-ammattilaistasolta kansainväliselle huipputasolle. Tampere on luonteva kotipaikka hankkeelle, sillä alueella toimii freelance-ammattilaisia työllistävä kamarikuoro Tampere Cappella, jonka laulajat lisäksi esiintyvät vuosittain myös monissa muissa musiikki- ja teatteriproduktioissa. Aktiivisesti kuoroyhteistyötä tekevä ja uusia ammattilaisia kouluttava TAMK antaa kattavaa koulutusta ja toimii peruskoulutustoiminnan ohella työelämän kehittäjänä. Kuoroyhteistyön toisena osapuolena on Viron Filharmoninen kamarikuoro (EPCC), joka on yksi maailman tunnetuimmista ja arvostetuimmista ammattilaiskamarikuoroista. Projektin laulajavalmentajat ovat EPCC:n jäseniä.

Uusi kansainvälinen toimintamalli ja tiimioppiminen

Hanke on ainutlaatuinen. Kuoroakatemiatoimintaa ei ole Suomessa toteutettu aikaisemmin ja vastaavaa mallia ei ole käynnissä maailmallakaan. Oppia on kuitenkin haettu muun muassa Tampereen orkesteriakatemiasta, joka on toiminut jo useiden vuosien ajan Tampere Filharmonian, TAMK Musiikin ja Tampereen konservatorion yhteistyönä. Kuoroakatemia vastaa Suomessa esiin nousseeseen tarpeeseen kehittää taitavien, mutta osa-aikaisten freelance-ammattilaisten kuoroyhteisöjä toiminnallisesti, sosiaalisesti, tuotannollisesti ja sitä kautta taiteellisesti kohti taloudellisesti kestävää ja kansainvälisesti kiinnostavaa ammattilaistoimintaa.

  • Kehittyminen hyvältä ammattitasolta huipputasolle on innostavaa, sillä matkan aikana kehitysaskeleet pienenevät ja toimintaa on tarkasteltava monipuolisesti. Hanke kehittää työelämää kohdentamalla toimenpiteet juuri tähän vaiheeseen yhdistämällä kulttuurialan toiminnallisen ja taiteellisen kehittämisen sekä tutkimuksellisen näkökulman, kertoo Kuoroakatemian kehittäjä, kuoronjohdon lehtori Markus Yli-Jokipii Tampereen ammattikorkeakoulusta.

Kuoroakatemiatoiminnan keskeinen oivallus on selvittää, miten kuoroyhteisö parhaiten kehittyy tiiminä huipputasolle. TAMK on tunnettu tiimipedagogiikan huippuosaajana ja Kuoroakatemiahankkeessa alan asiantuntijana toimii TAMKin Liiketoiminnan lehtori Timo Nevalainen. Hankkeen toiminnan myötä ja sen tavoitteiden toteutuessa myös Tampereen kuorokaupungin profiili nousee kansainvälisesti edelleen.

  • Hankkeen tuloksena myös yksittäisten freelance-kuorolaulajien kansainväliset kontaktit ja työelämätaidot kohenevat. Tällä on vaikutusta myös laulajien työllistymiseen, mikä on näinä aikoina erityisen merkittävää, kertoo Tampere Cappellan tuottaja Susanna Ihanus.

Kisällilaulajien työpajat ja konserttitoiminta

Hankkeen aikana Viron filharmonisen kuoron laulajista valitut laulajavalmentajat työskentelevät Tampere Cappellan laulajien kanssa työpajoissa esityskauden 2021-2022 aikana. Tampere Cappella myös vierailee Tallinnassa tutustumassa EPCC:n toimintaan. Hanke huipentuu toukokuussa 2022 järjestettävään tapahtumaan, johon kuuluu tiimioppiseen ja taiteelliseen kehittymiseen liittyvä seminaari sekä Viron Filharmonisen kamarikuoron konsertti, johon Kuoroakatemian kisällilaulajat ovat voineet hakea mukaan laulajiksi koelaulun kautta.

Lisätietoja:
Markus Yli-Jokipii
p. 040 777 5709
markus.yli-jokipii@tuni.fi