Mikä on uuden kokemuksen historian anti köyhyyden ja köyhyysturvan tutkimukselle? Kun kokemus ymmärretään sosiaalisessa vuorovaikutuksessa rakentuvaksi merkityksenannoksi, kokemuksen historia avaa köyhyyden tutkijalle kaksi erilaista näkökulmaa yhteiskuntaan ja sen kehitykseen.
Ensinnäkin voidaan tutkia, miten köyhyys ja köyhyysturvaa tarjoava instituutio – vaivaishoito, köyhäinapu, huoltoapu tai toimeentulotuki – on tiettynä aikana koettu. Muistelmissa ja haastatteluissa yksittäisten ihmisten ja heidän lähiyhteisöjensä köyhyyskokemukset nousevat esiin siten, että niitä punnitaan myöhemmän elämänkulun ja yhteiskunnan muutoksen valossa. Viranomaisten arkistoista löytyy köyhien omakätisiä kirjeitä ja valituksia eri aikakausilta. Yhtä lailla merkittäviä ovat viranomaisten tekemät kirjaukset ja näkemykset köyhistä ja köyhyyden syistä, sillä ne kertovat niistä muuttuvista yhteiskunnallisisista reunaehdoista, joissa tukijärjestelmien varassa olevat ihmiset ovat elämäänsä rakentaneet. Sananlaskut, rakennukset, esineet ja valokuvat valottavat niin ikään sitä arkista kokemusta, joka on osaltaan muovannut köyhän kansalaisasemaa. Kokemuksen historia on tällöin varsin lähellä arjen sosiaali- ja kulttuurihistoriaa selvittäessään niitä ”koettuja todellisuuksia”, joissa köyhät ihmiset ovat eläneet ja joissa köyhyysongelmaa on yhteiskunnassa koetettu ratkaista.
Historiallisen perspektiivin avulla avautuu lisäksi laajempi näkymä koko siihen yhteiskunnalliseen dynamiikkaan, jolla kokemuksista rakentuu instituutioita. Nykyinen köyhyysturva, joka raamittaa 2000-luvun ihmisten elämää, on rakentunut aiempien vuosikymmenten ja vuosisatojen kokemusten ja odotusten sekä niiden käytäntöjen pohjalle. Nykyisessä köyhyysturvassa on siten edelleen läsnä aiempien aikojen kokemuksia kantavia rakenteita ja ajattelutapoja. Tällaiset institutionalisoituneet kokemukset siirtyvät sosialisaatiossa seuraaville sukupolville usein itsestäänselvyyksinä, jotka ”kaikki tietävät”. Esimerkiksi 1800-luvulta periytyvä vaivais- ja köyhäinavun häpeäleima näkyy edelleen toimeentulotukeen suhtautumisessa.
Institutionalisoituneet kokemukset eivät sanele ja lukitse yhteiskunnan kehitystä, sillä kokemusten ja uusien odotusten jännite voidaan nähdä yhteiskunnallisten murrosten liikkeellepanevana voimana. Tällaisissa murroksissa syntyy vastakertomuksia, jotka kiistävät ja kyseenalaistavat aiemmat tulkinnat. Kokemuksille annetaan uusia merkityksiä, jotka saattavat vähitellen vakiintua ja legitimoitua. Kokemusten institutionalisoituminen ja legitimoituminen kytkeytyy siten kysymykseen yhteiskunnallisesta vallasta.
Yhdessä Heikki Kokon kanssa olemme kehittäneet tästä lähtökohdasta ammentavaa kokemuksen yhteiskuntahistorian teoriaa sekä käsitteellisiä työkaluja käytännön tutkimustyöhön. Kokemuskerrostuma-käsitteen avulla voidaan paikantaa yhteiskunnassa institutionalisoituneiden kokemusten ajallisia murroksia. Kokemusnäyttämö puolestaan käsitteellistää niitä konkreettisia arkipäivän tilanteita, joissa kokemuskerrostumat rakentuvat ja vaikuttavat ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa.
Omassa tutkimuksessani tarkastelen, miten pohjimmaisen toimeentuloturvan myöntäminen on kokemusnäyttämönä muuttunut. Samalla paikannan köyhyyteen kytkeytyvien yhteiskunnallisten kokemuskerrostumien muutosta. Pitkän aikavälin tarkastelu 1800-luvun puolivälistä nykypäivään osoittaa, kuinka köyhien oikeuksia tai köyhien velvollisuuksia ja vastuuta painottaneet kokemuskerrostumat ovat jättäneet jälkensä köyhyysturvaan ja köyhien kansalaisasemaan.
Kun nykytilannetta tarkastellaan pitkän aikavälin perspektiivistä, Petteri Orpon hallituksen sosiaaliturvaleikkaukset näyttäytyvät poikkeuksellisella tavalla köyhien asemaa kurjistavana politiikkana. Nyt harjoitettu politiikka rakentaa uutta kokemuskerrostumaa, joka ilmenee kasvaneina leipäjonoina, lapsiköyhyytenä, koventuneena kielenkäyttönä ja piittaamattomuutena päällekkäisten leikkausten aiheuttamasta inhimillisestä hädästä. Nykypolitiikka aiheuttaa yhä suuremmalle väestönosalle kokemusta ulkopuolisuudesta, epätasa-arvosta, epäoikeudenmukaisuudesta ja toivottomuudesta. Samalla, kun yhteiskunnallisia turvaverkkoja puretaan, köyhyys leimataan yhä voimakkaammin yksilön epäonnistumiseksi ja omaksi syyksi. Lyhytnäköisessä politiikassa jää täysin huomaamatta, että kun köyhyys ja näköalattomuus lisääntyvät vallanpitäjien päätösten seurauksena, menetetään se perustavanlaatuinen kokemus luottamuksesta, ihmisarvosta ja yhteiskuntaan kuulumisesta, jonka varaan koko suomalainen hyvinvointivaltio on rakentunut.
Aiempia tekstejä kokemuksen historiasta:
Kokko, Heikki & Harjula, Minna (2024) Towards a socio-cultural history of experiences: A theoretical-methodological framework. Teoksessa: Pertti Haapala, Minna Harjula & Heikki Kokko (toim.), Experience, Culture, and Society: New insights into Historical Analysis. Cultural History, Special Issue, Supplement 2024. Tulossa, open access tammikuu 2025. https://www.euppublishing.com/loi/cult
Kokko, Heikki & Harjula, Minna (2023) Social history of experiences: a theorethical-methodological approach. Teoksessa: Pertti Haapala, Minna Harjula & Heikki Kokko (toim.) Experiencing society and the lived welfare state. Palgrave 2023, 17-40. https://link.springer.com/book/9783031216626
Harjula, Minna & Kokko, Heikki (2022) The scene of experience. Digital Handbook of the History of Experience. https://doi.org/10.58077/SSXN-4N37