Lähtökohta
Suomalaisen sosiaaliturvan erityispiirre on, että 1800-luvulla muotoutunut kunnallinen köyhäinhoidollinen avustaminen on pysynyt viimesijaisen toimeentuloavustuksen perustana 2000-luvulle saakka. Vaivaishoito (1852–1921) oli ensimmäinen maanlaajuisen yhteiskunnallisen keskustelun kohteeksi noussut, kansalaisten paikallisia oikeuksia ja velvollisuuksia määritellyt, yhteiskuntaan kuulumista jäsentänyt instituutio. Sittemmin köyhäinapu (1922–56), huoltoapu (1957–83) ja toimeentulotuki (1984-) on ollut osa monen sukupolven yhteiskuntakokemusta. Moderneista sosiaalietuuksista poiketen avun saamiseen kytkeytyi vuoteen 2017 asti velvollisuus asettua avun tarpeen punnitsevan kunnallisen huolto- eli sosiaalityön kohteeksi.
Lähestyn köyhien kansalaisasemaa lakisääteisten oikeuksien ja velvollisuuksien sekä paikallisten käytäntöjen ja arkisen toiminnan tuloksena rakentuvana yhteiskuntaan kuulumisen yhteenkietoutumana.
Yhdistän tarkastelussa yhteiskuntahistorian ja kokemuksen historian tutkimusotteet.
Perinteisen viranomaisaineiston ohella hyödynnän muistitietoa sekä uusia digitoituja lähdekokonaisuuksia, kuten Translocalis-tietokanta lehdistön paikalliskirjeistä 1850-1885 sekä Kansalliskirjaston lehtikokoelmat.
Tavoite
Tutkimus tuottaa köyhyydestä käsin avautuvan tulkinnan suomalaisen yhteiskunnan rakentumisesta 1852–2022.
Rahoitus
Suomen Kulttuurirahasto myönsi hankkeeseen vuoden rahoituksen lokakuun haussa 2022. Aloitin työskentelyn elokuussa 2023. Suomen Kulttuurirahaston helmikuussa 2024 myöntämä toisen vuoden rahoitus mahdollistaa päätoimisen työskentelyn jatkamisen heinäkuuhun 2025 asti.