Projektipäällikön terveiset syyskuussa 2021

Kuvassa PIONIn puheenjohtaja Aarre Alanen sekä hankkeeseen osallistuvat Praise Nwosu ja Laeticia Makunda.
Kuvassa PIONIn puheenjohtaja Aarre Alanen sekä hankkeeseen osallistuvat Praise Nwosu ja Laeticia Makunda.

Maahanmuuttajanaisten ja ikääntyneiden tapaamiset hankkeen tavoitteiden mukaisesti ovat hyvässä vauhdissa. Koronapandemian tuomat rajoitukset kuitenkin vielä rajoittavat jonkin verran pilotoinnin toteuttamista. Tapaamiset ovat sujuneet hyvin ja olemme saaneet paljon hyvää palautetta molemmilta osapuolilta. Hanketta pidetään tärkeänä ja toteuttamisen arvoisena. Siitä huolimatta meillä on ollut vaikeuksia löytää vapaaehtoistyöstä kiinnostuneita maahanmuuttajanaisia. Onneksi vielä ehtii mukaan toimintaan! Hanke tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden kurkistaa suomalaiseen vapaaehtoistoimintaan, järjestötoimintaan sekä ikääntyneiden arkeen.

 Jotta saamme pilotointivaiheen ja dokumenttielokuvan toteutettua, saimme rahoittajalta kuusi kuukautta lisäaikaa. Hanke jatkuu ensivuoden helmikuun loppuun asti ja kaikille avoin loppuseminaari pidetään 15.2.2022. Lisäaikaa hakiessamme esitimme rahoittajalle toivomuksia erilaisten menetelmien kokeiluun, koska pandemian etenemistä oli vaikeaa ennustaa.

Uutena menetelmänä olemme ottaneet käyttöön digitaalisen Hublet-tabletin. Tarkoitus on, että pilottiin osallistuva maahanmuuttajanainen sekä ikääntynyt saisi oman lainatabletin käyttöönsä. Hubletin sisältönä toimii esimerkiksi suomalainen sovellus Impulssi, joka on suunniteltu erityisesti iäkkäiden aktivointiin. Lisäksi tabletilla voidaan tarjota mahdollisuus yhteydenpitoon videopuheluilla tai vaikkapa kuvanjakopalveluilla. Hublet-tabletin rinnalla jatkamme myös kasvokkain tapaamisia sekä ryhmätapaamisia rajoitusten puitteissa. Hubletin käytöstä olemme järjestäneet yhteisiä koulutustilaisuuksia niin PIONIssa (Pirkanmaan Omaishoitajat ry.) kuin Mummon kammarissa. Vastaanotto on ollut innostavaa, sillä Hubletin käyttö on helppoa ja kaikki pystyvät esittämään toiveitaan esimerkiksi sen sisällöstä. Hublettia voi ”räätälöidä” jokaiselle mieleiseksi.

Dokumenttielokuvan ”Kohtaamisia” käsikirjoitusta viimeistellään parhaillaan ja kuvaukseen lupautuneet henkilöt ovat jo alustavasti tiedossa. Ensi-ilta on 15.2.2022 eli loppuseminaarissa.