Kirjoittanut Isa Välimäki
Mitäpä jos kuulaana helmikuisena pakkaspäivänä, laskiaistiistain hilpeän pulkkaretken ja höyryävän kuuman hernekeittoaterian jälkeen, kaupungin keskeisellä paikalla sijaitsevan majatalon aulaan pölähtäisi riehakas muutaman hengen teatteriseurue valmiina yllättävään näytökseen?
Ehkä näyttäviin koukeroisiin naamioihin sonnustautuneilla nuorilla opiskelijoilla vaikuttaisi olevan loputtomasti energiaa, satiirinen pilke silmäkulmassaan ja vain vähän rekvisiittaa mukanaan. Kepeän ja koomisen tunnelman majataloon luova pieni näytelmä olisi nopeasti ohi, sillä heidän tulisi rientää jo pian esiintymään toisaalle. Majatalon vierailijat osoittaisivat suosiotaan iloisesti viheltelemällä, taputtamalla ja levottomilla huudahduksilla. Kenties joku puuskahtelisi itsekseen nurkkapöydässä tuohtuneena näytelmän satiirisen kritiikin säilästä, toinen nyrpistelisi edelleen nenäänsä rivoille esitystavoille ja inhimillisiä heikkouksia korostaneille karkeuksille. Ja sitten nautiskeltaisiin laskiaisherkkuja; pannukakkua ja laskiaispullia! Ensi talvena esitystä ja värikkäitä käsintehtyjä naamioita osattaisiin jo odottaa.
Jotakin tällaista voisi kuvitella tapahtuvan, jos myöhäiskeskiajan Euroopassa suosittu laskiaisnäytelmä herätettäisiin henkiin elävänä teatteritraditiona.
Mutta riittäisikö tämä kaikki – olisiko lajia enää mahdollista elvyttää? Erityisesti 1400–1500-luvuilla suosittu laskiaisnäytelmä (saksaksi Fastnachtspiel) kuuluu tilannesidonnaisen draaman lajeihin. Pienimuotoisia laskiaisnäytelmiä esitettiin saksankielisen kulttuurin ja sen vaikutuspiirin alueella laskiaisen aikaan, juuri ennen pääsiäistä edeltävän paaston alkamista. Laji on sidoksissa reformaatiota edeltäneeseen aikakauteen, kun paastoa edeltävä karnevaali ei ollut vielä menettänyt yhteisöllisesti jaettua ritualistista merkitystään saksankielisen kulttuurin alueella. Esimerkiksi Sveitsin Bernissä säilyneiden, Nikolaus Manuelin 1500-luvulla sepittämien laskiaisnäytelmien kehityskulku osoittaa, että laji pyrki alkuun sopeutumaan reformaation ajan uudistuksiin, mutta katosi lopulta kokonaan protestanttisen teologian mukanaan tuomien uskonnollisten ja samanaikaisten poliittisten muutosten myötä. (Ehrstine 2002, 79–134.)
Näytelmiä esitettiin tiettävästi runsaasti lukuisissa eri kaupungeissa, mutta säilyneitä kirjoituksia on vain vähän. Valtaosa säästyneistä kirjoituksista julkaistiin Nürnbergissä, mutta yksittäisiä näytelmiä on säilynyt aina pohjoista Eurooppaa myöten. Heterogeenistä tekstikorpusta on vaikeaa määritellä sisällöllisten kriteerien mukaan. Esimerkiksi humoristiset, satiiriset, rujot, poliittiset ja moraalis-didaktiset sävypainotukset vaihtelivat näytelmissä. Maailmankuvaltaan näytelmät edustivat enimmäkseen keskiajan eurooppalaisten kauppiaiden ja käsityöläisten näkökulmia, ja muut sosiaaliset ryhmät joutuivat näytelmissä usein naurunalaisiksi. Esityspaikaksi saattoi valikoitua kaupungintalon edusta tai muu kaupungin keskeinen ulkoilmapaikka, mutta myös majataloissa kierrettiin esiintymässä. (Søndergaard 2013.)
Laskiaisnäytelmän kirjallisuushistorialliset vaiheet tarjoavat lisäksi pohdittavaksi erään kiehtovan katoamisen tavan – toiseen taiteenlajiin katoamisen. Näyttäviä tansseja esitettiin usein laskiaisnäytelmien yhteydessä: Lübeckin soihtutanssi, Wrocławin lyhtytanssi sekä muiden kaupunkien miekat ja vanteet sävyttivät eri alueiden näytelmien muunnelmia. Joistakin laskiaisnäytelmistä putosi teksti kokonaan pois ja esitykset alkoivat keskittyä tanssin ilmaisukeinoihin. Yksi esimerkki 1400-luvulta on kosiskeleva kukkotanssi, joka joissakin yhteyksissä pelkistyi tanssimuunnelmaksi. Samankaltaisia näytelmiä on kutsuttu ”tekstittömiksi laskiaisnäytelmiksi”. (Søndergaard 2013, 165.) Tätä kuriositeettia on kiehtovaa pysähtyä pohtimaan lajin katoamisen näkökulmasta. Miksi teksti katoaa ruumiillisten, kehollisten ilmaisukeinojen korostuessa eli milloin sanat väistyvät tanssin tieltä? Millaisille ajan ilmiöille ei löytynyt kielestä yhtä vaikuttavia ilmaisuja kuin liikkeestä?
Kuva: Pieter Bruegel vanhempi, De strijd tussen Vasten en Vastenavond (1559). Wikimedia Commons. Öljyvärimaalaus kuvaa siirtymää laskiaistiistain karnevaalitunnelmasta kohti pääsiäistä edeltävää paaston aikaa. Maalauksen varhaisemmista kirjallisista vaikutteista löytyy myös kristillistä hyveiden ja paheiden personoitua kamppailua ilmentävä psychomachia, josta Erika Pihl on aiemmin kirjoittanut blogiimme: https://projects.tuni.fi/kirjallinensukupuutto/blogi/jaahyvaiset-romanssille/
Lähteet:
Ehrstine, Glenn 2002. Theater, Culture, and Community in Reformation Bern, 1523–1555. Brill.
Søndergaard, Leif 2013. ”Fastnachtspiele in Northern Europe in the Later Middle Ages”. Teoksessa Lars Bisgaard, Lars Boje Mortensen ja Tom Pettitt (toim.), Guilds, Towns, and Cultural Transmission in the North, 1300–1500. University Press of Southern Denmark, 163–180.