Jouni Kivistö-Rahnasto
Turvallisuustekniikan professori
Tuotantotalouden yksikkö
Johtamisen ja talouden tiedekunta
Tampereen yliopisto
Tampereen yliopiston professori Jouni Kivistö-Rahnasto kertoo urastaan, turvallisuustutkimuksen muutoksista, työelämän kanssa tehtävästä yhteistyöstä ja siitä, mitä vuosikymmenten kokemus on opettanut tutkimuksesta, johtamisesta ja opiskelusta.
Jouni, olet työskennellyt Tampereen yliopistoyhteisössä jo pitkään. Mistä oma urasi oikeastaan alkoi?
Jouni Kivistö-Rahnasto: Olen itse asiassa työskennellyt Tampereen yliopistoyhteisössä lähes 30 vuotta ja Teknologian tutkimuskeskus VTTä noin kuusi vuotta. Aloitin tutkimusapulaisena Tampereen teknillisessä korkeakoulussa (TTKK) jo vuonna 1993. Suomi oli juuri vajonnut historiallisen syvään lamaan, ja pohdin silloin vaihtoehtoja perinteisen insinöörityön ja lisäkouluttautumisen välillä.
Olin tehnyt diplomityöni Bronto Skyliftille suunnitteilla olleesta henkilönostimesta, joka oli tarkoitettu Yhdysvaltojen markkinoille. Työn myötä perehdyin tuotevastuuseen, turvallisuuden riskianalyyseihin, luotettavuustekniikkaan ja ihmisen kognition merkitykseen turvallisuudessa. Samalla minulle avautui mahdollisuus suorittaa jatko-opintokursseja Yhdysvalloissa. Lama, sattuma ja oikea ajoitus vaikuttivat lopulta ratkaisevasti urapolkuni suuntaan.
Miten diplomityösi ja Euroopan koneturvallisuusvaatimusten muutokset vaikuttivat siihen, mihin suuntaan lähdit?
Jouni Kivistö-Rahnasto: Tuohon aikaan EY-maissa valmistauduttiin koneiden vapaaseen liikkuvuuteen yhteismarkkinoilla. Sen edellytyksenä olivat tuotteiden turvallisuus ja turvallisuuden osoittaminen niin sanotun konedirektiivin mukaisesti. Muutos koski voimakkaasti myös suomalaisia yrityksiä, mutta sen merkitystä ei vielä täysin tiedostettu. Olin sattumalta diplomityöni yhteydessä perehtynyt näihin uusiin eurooppalaisiin vaatimuksiin ja oivalsin, että niihin liittyi paljon mahdollisuuksia täydennyskoulutukseen, konsultointiin ja tutkimukseen.
Aloimme silloisen TTKK täydennyskoulutuskeskuksen kanssa kouluttaa yritysten henkilöstöä konedirektiivin soveltamisessa. Tarve osaamiselleni kasvoi nopeasti vuoden 1995 lähestyessä. Yritykset havahtuivat siihen, etteivät ne voineet viedä koneitaan EY- ja Efta-alueelle ilman konedirektiivin mukaista vaatimustenmukaisuutta. Usein pelkkä koulutus ei riittänyt, vaan tarvittiin syvällisempää asiantuntijatukea. Näin syntyi laaja yritysverkosto, jonka kanssa työskennellessäni yhdistin koulutusta, konsultointia ja tutkimusta. Samalla keräsin aineistoa väitöskirjaani.
Miten tutkimuksesi painopisteet ja tutkijan työ ovat muuttuneet näiden vuosikymmenten aikana?
Jouni Kivistö-Rahnasto: Tutkimus- ja kehittämistyöni painopisteet ovat vuosien mittaan muuttuneet turvallisuuden teknisistä riskianalyyseistä ergonomiaan, teollisten palveluiden riskienhallintaan ja edelleen yritysten laajempaan riskienhallintaan. Yhdistävänä tekijänä ovat kuitenkin koko ajan säilyneet riskianalyysit sekä ratkaisujen kehittäminen käytännön ongelmiin ja tarpeisiin. Pienin kohde, jonka parissa olen työskennellyt, on ollut älykello jo vuonna 1999 ja suurin ydinvoimalaitos.
Suurin muutos viimeisten 30 vuoden aikana on ollut siirtymä yrityslähtöisestä tutkimuksesta kohti kansainvälisesti vertaisarvioidun tutkimuksen korostumista. Aiemmin tutkimuksen tulokset raportoitiin useimmiten suoraan tutkimusta rahoittaville yrityksille, kun taas nykyisin tulosten odotetaan näkyvän ennen kaikkea kansainvälisissä tiedejulkaisuissa.
Omassa työssäni olen pyrkinyt noudattamaan periaatetta, jonka mukaan tutkijan tulisi olla aktiivinen vähintään kahdella kolmesta alueesta: tieteellisessä tutkimuksessa, yliopiston ulkopuolisessa yhteistyössä ja opetuksessa. Se, mitkä kaksi näistä ovat kulloinkin olleet pääroolissa, on vaihdellut urani eri vaiheissa.
Koulutuksesi on alun perin vahvasti konetekninen. Miten kiinnostuit turvallisuustekniikasta ja päädyit lopulta tarkastelemaan myös johtamista?
Jouni Kivistö-Rahnasto: Olen taustaltani konetekniikan diplomi-insinööri. Pääaineeni oli koneensuunnittelu, ja sivuaineina opiskelin teknillistä mekaniikkaa sekä hydrauliikkaa ja automaatiota. Ennen diplomityöni aloittamista sovimme professori Markku Mattilan kanssa myös erityisen lyhyen sivuaineen suorittamisesta turvallisuustekniikassa. Vaikka taustani ei ollut turvallisuuden alalla, innostuin heti siitä, miten riskianalyysien avulla voidaan ymmärtää monimutkaisia ihmisten ja koneiden muodostamia järjestelmiä. Konetekniikan opinnot antoivat erinomaisen perustan järjestelmien toiminnan ymmärtämiselle, ja tätä taustaa vasten riskianalyysien tekeminen tuntui luontevalta.
Strateginen oivallus konedirektiivin merkityksestä yrityksille 1990-luvun puolivälissä ohjasi minua perehtymään laajemmin myös lainsäädäntöön. Päädyin usein tilanteisiin, joissa autoin vastapuolen lakimiehiä ymmärtämään, miten tekniikkaan liittyvä direktiivi käytännössä toimii. Konedirektiivillä oli myös vahva yhteys eurooppalaiseen standardointiin. Samaan aikaan kehittyivät erilaiset johtamisjärjestelmästandardit, jotka tunnetaan nykyisin esimerkiksi laadunhallinnan (ISO 9000), ympäristöjohtamisen (ISO 14000), tietoturvallisuuden (ISO 27000) sekä työterveyden ja työturvallisuuden johtamisen (ISO 45000) standardiperheinä.
Mikä merkitys VTT vuosilla oli sille, että näkökulmasi laajeni ihmisistä organisaatioiden toimintaan?
Jouni Kivistö-Rahnasto: VTT-vuosinani työskentelin hankkeissa, jotka liittyivät muun muassa tulevaisuudentutkimuksen menetelmien hyödyntämiseen tuotekehityksessä sekä sellaisten digitaalisten palveluiden kehittämiseen, jotka käyttäjät kokivat luotettaviksi. Samalla ymmärrykseni ennakoinnista sekä ihmisten tavoista kokea ja toimia laajeni yksilön kognition tarkastelusta ryhmien ja organisaatioiden toiminnan ymmärtämiseen.
Yksinkertaistettuna polkuni kulki konetekniikasta riskianalyyseihin, riskianalyyseistä lainsäädäntöön, lainsäädännöstä standardeihin ja standardeista johtamisjärjestelmiin. Lopulta päädyin pohtimaan, mitä johtaminen oikeastaan on ja miten päätöksenteossa otetaan huomioon uhkia ja epävarmuutta.
Kun katsot omaa tutkimustasi taaksepäin, miten käsityksesi turvallisuudesta on muuttunut?
Jouni Kivistö-Rahnasto: Uran alkuvaiheessa turvallisuus oli minulle ennen kaikkea teknologinen kysymys: miten laitteiden vikaantuminen tai niiden käytössä syntyvät ongelmat voivat johtaa vakaviin onnettomuuksiin. Vuosien myötä näkemykseni on laajentunut siihen, miten organisaatiot voivat toimia kestävästi ja vastuullisesti niin, ettei niiden toiminta aiheuta haittaa ihmisille, ympäristölle tai omaisuudelle.
Hyviä esimerkkejä riskien erilaisista ulottuvuuksista ovat Beirutin satamassa vuonna 2020 tapahtunut ammoniumnitraattiräjähdys, jossa kuolonuhrien lisäksi satojentuhansien ihmisten kodit vaurioituivat tai tuhoutuivat, sekä Fortumin epäonnistunut Uniper-sijoitus, joka aiheutti miljardiluokan taloudelliset menetykset. Riskit eivät siis ole pelkästään operatiivisia tai teknisiä ongelmia, vaan niihin liittyy usein myös strateginen ulottuvuus.
Entä miten turvallisuuden uhat ovat muuttuneet yritysten ja yhteiskunnan näkökulmasta?
Jouni Kivistö-Rahnasto: Myös turvallisuuden painopiste on muuttunut. Perinteisen vahinkojen ja onnettomuuksien ehkäisemisen (safety) rinnalle on noussut yhä vahvemmin suojautuminen tahalliselta haitanteolta (security). Samalla koko toimintaympäristömme on muuttunut. Geopoliittiset jännitteet vaikeuttavat toimitusketjujen toimintaa, häiritsevät kansainvälistä kaupankäyntiä ja synnyttävät myös valtiollisiin toimijoihin liittyviä uhkia tavalla, joka vielä muutama vuosi sitten tuntui monista kaukaiselta. Nyt nämä riskit ovat osa yritysten ja yhteiskunnan arkea.
Turvallisuus ei siksi enää tarkoita vain onnettomuuksien ehkäisemistä. Se tarkoittaa yhä enemmän kykyä selvitä uusista tilanteista, kykyä tunnistaa ja hallita uhkia ja epävarmuuksia, jotka voivat vaarantaa organisaation tavoitteet ja toimintakyvyn sekä laajimmillaan jopa yhteiskunnan vakauden.
Olet kuvannut itseäsi käytännönläheiseksi, työelämäorientoituneeksi insinööriksi. Miten työelämän todellisista ongelmista syntyy sinulle tutkimuskysymyksiä?
Jouni Kivistö-Rahnasto: En ole koskaan nähnyt ristiriitaa käytännön ongelmien ja tieteen välillä, oikeastaan päinvastoin. Insinööreille on ominaista ratkaista käytännön ongelmia tieteen keinoin. Olen aina ollut kiinnostunut ilmiöistä ja siitä, mitä emme niistä vielä tiedä. Tutkimuskysymykset nousevat käytännön ilmiöistä kysymällä, mitä meidän olisi tärkeää tietää lisää. Vastauksia näihin kysymyksiin etsitään tieteellisin menetelmin.
Toinen näkökulma on se, että usein meiltä puuttuu jotakin, mitä tarvitsisimme. Tällöin kyse ei ole ensisijaisesti tutkimuskysymykseen vastaamisesta, vaan ratkaisun kehittämisestä tunnistettuun tarpeeseen. Juuri tässä ollaan mielestäni insinööritieteen ytimessä: tunnistetaan ja tutkitaan tarpeita, kehitetään ratkaisuja ja arvioidaan niiden toimivuutta.
Onko käytännönläheisen insinööritutkimuksen asema muuttunut yliopistoissa?
Jouni Kivistö-Rahnasto: Mielestäni viime vuosikymmenten aikana tekniikan yliopistoissa on osittain menetetty insinööri-identiteettiä samalla, kun vertaisarvioiduissa tiedelehdissä julkaisemisen merkitys on korostunut. Hieman kärjistäen voisi sanoa, että insinööritieteissä on omaksuttu yhteiskunta- ja ihmistieteille tyypillisiä tutkimusotteita osittain siksi, ettei insinööritieteiden omia tutkimusotteita ja menetelmiä ole aina tunnistettu tai arvostettu riittävästi. Insinööritieteissä keskeistä ei kuitenkaan ole vain uuden tiedon tuottaminen, vaan myös uusien ratkaisujen kehittäminen ja niiden toimivuuden osoittaminen.
Olet tutkinut viime vuosina paljon työterveyden ja työturvallisuuden riskien arviointia. Missä organisaatiot edelleen tekevät virheitä?
Jouni Kivistö-Rahnasto: Erotan toisistaan riskianalyysit ja riskienhallinnan. Riskianalyysien ongelmat liittyvät esimerkiksi menetelmien puutteelliseen tuntemukseen, väärän menetelmän valintaan, analyysien heikkoon organisointiin, virheellisiin käsityksiin niiden vaatimasta työmäärästä sekä analyysien pinnalliseen tai mekaaniseen toteuttamiseen. Myös tulosten puutteellinen dokumentointi sekä niiden heikko viestittävyys ja viestintä aiheuttavat usein ongelmia. Yksi keskeinen puute on se, ettei riskianalyysien tekemiseen ole kouluttauduttu riittävästi eikä osaamista kehitetä järjestelmällisesti.
Lisäksi internet on täynnä menetelmiä, joiden toimivuutta ei ole validoitu. Esimerkiksi laajasti käytetty riskimatriisi on tutkimusnäytön perusteella monissa käyttötarkoituksissa huono menetelmä riskin suuruuden arviointiin ja päätöksenteon tueksi. Riskianalyysin tekemisen motiivina voi myös olla pelkästään dokumentointiin tai vaatimustenmukaisuuteen liittyvien velvoitteiden täyttäminen. Tällöin analyysin tuloksia ei välttämättä ole edes tarkoitettu toiminnan kehittämisen tai päätöksenteon tueksi.
Miksi tunnistettuihin riskeihin ei aina puututa, ja mitä onnistunut riskienhallinta sinun mielestäsi edellyttää?
Jouni Kivistö-Rahnasto: Onnettomuudet ja liiketoiminnan vahingot aiheutuvat kuitenkin usein tekijöistä, joiden olemassaolo on ollut tiedossa. Se, ettei niihin puututa, liittyy monesti organisaation arvoihin, kulttuuriin ja toimintatapoihin. Toisaalta vahingot voivat olla seurausta myös aktiivisista virheistä, teknisistä vikaantumisista tai pitkän ajan kuluessa kehittyneistä piilevistä olosuhteista.
Virheissä vellomisen sijaan on kuitenkin hyödyllisempää keskittyä siihen, miten asiat tehdään oikein. Onnistunut riskienhallinta edellyttää johdolta näkemyksellisyyttä ja selkeää sitoutumista, riskienhallinnan integroimista osaksi johtamista, vastuiden selkeää määrittelyä sekä toimivia ja validoituja analyysimenetelmiä ja tietojärjestelmiä. Lisäksi tarvitaan koulutusta, asiantuntijatukea, toiminnan tulosten arviointia ja jatkuvaa kehittämistä. Ihan siis johtamisen perusasioita.
Mikä on ollut urasi tärkein käännekohta?
Jouni Kivistö-Rahnasto: Urani tärkein käännekohta oli diplomityö ja siihen liittynyt välitön innostus riskianalyysien hyödyntämiseen suunnittelun tukena. Samalla tutustuin professori Markku Mattilaan, jolla on ollut merkittävä vaikutus siihen, mitä olen tutkinut ja miten olen oppinut lähestymään asioita. Toinen tärkeä käännekohta oli jatko-opintojen aloittaminen ja oivallus siitä, etten enää opiskellut päästäkseni tentistä läpi, vaan oppiakseni ja ymmärtääkseni.
Entä miten VTTä työskentely ja professoriksi nimittäminen ovat vaikuttaneet siihen, millaisena näet oman tehtäväsi?
Jouni Kivistö-Rahnasto: Työskentely VTTä poikkesi yliopistotyöstä erityisesti siinä, että yliopistossa tutkimuksen tulokset välittyvät yhteiskuntaan tieteellisten julkaisujen lisäksi opetuksen ja elinikäisen oppimisen kautta. Tutkimuksen vaikuttavuudella on siten yliopistossa aivan erityinen väylä yhteiskuntaan.
Professoriksi nimittäminen puolestaan muutti näkökulmaani. Yksittäisten tutkimuskysymysten sijaan huomioni alkoi kohdistua yhä enemmän koko tieteenalan kehittämiseen sekä sen laajemman yhteiskunnallisen merkityksen ymmärtämiseen ja vahvistamiseen. Samalla oma roolini on vähitellen muuttunut tutkijasta yhä enemmän mentoriksi, mahdollistajaksi ja muiden työn tukijaksi.
Olet tehnyt tutkimusta yritysten ja monien erilaisten julkisten organisaatioiden kanssa. Mitä olet oppinut näiden ympäristöjen eroista?
Jouni Kivistö-Rahnasto: Organisaatiot muodostuvat ihmisistä, joiden kanssa on hienoa tehdä työtä. Ihmisten tekemä työ on tärkeää niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla. Yksi ero liittyy ehkä kuitenkin kehittämiseen käytettävissä oleviin resursseihin. Yrityksissä panostetaan tyypillisesti erilaisiin kehittämishankkeisiin enemmän kuin julkisissa organisaatioissa. Myös tekniikan aloilla opetettavat toimintatavat ja menetelmät voivat osaltaan antaa hyviä valmiuksia kehittämistyön organisointiin ja käytännön toteuttamiseen.
Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään siitä, onko organisaatio julkinen vai yksityinen. Myös organisaation koko vaikuttaa merkittävästi kehittämismahdollisuuksiin. Pienemmissä organisaatioissa kehittämistä voivat rajoittaa sekä taloudelliset resurssit että käytettävissä oleva osaaminen.
Minkälaiset yhteistyötilanteet ovat olleet sinulle erityisen palkitsevia?
Jouni Kivistö-Rahnasto: Itse olen tehnyt monia asioita myös pro bono. Joskus varsin pienellä ajankäytöllä on voinut auttaa pientä yritystä ratkaisemaan sille merkittävän ongelman, jota on saatettu pitää pitkään vaikeana. Juuri tällaiset tilanteet ovat olleet erityisen palkitsevia, koska oman työn vaikutuksen näkee niissä usein välittömästi käytännössä.
Olet toiminut myös Professoriliiton puheenjohtajana kahden kauden ajan. Mitä kokemus antoi sinulle?
Jouni Kivistö-Rahnasto: Olin tosiaan kahden kauden ajan Professoriliiton puheenjohtaja. Liitto toimii sekä professoreiden yhdistäjänä ja edunvalvojana että tieteellisen tutkimuksen edellytysten kehittäjänä. Erityisesti ensimmäisessä roolissa pääsin tapaamaan eri alojen professoreita enemmän kuin olin aiemmin tiennyt tieteenaloja olevankaan. Nämä keskustelut avarsivat omaa maailmankuvaani merkittävästi.
Tehtävä vei minut myös sellaisten asioiden pariin, joita ei ehkä ensimmäisenä mielletä konetekniikan alaksi. Toimin esimerkiksi Professoriliiton historiatoimikunnan puheenjohtajana toteuttamassa Mika Kalliosen ja Sami Louekarin teosta Tiedossa tulevaisuus: professorit uudella vuosituhannella. Lisäksi johdin liiton sijoitustoimikuntaa, jossa suunniteltiin ja ohjattiin liiton varainhallintaa.
Millaista yhteiskunnallista vaikuttamistyötä tähän tehtävään liittyi, ja mikä siinä tuntui merkityksellisimmältä?
Jouni Kivistö-Rahnasto: Yhteiskunnallinen vaikuttamistyö oli työlästä mutta samalla erittäin palkitsevaa. Esiinnyin televisiossa, radiossa ja lehdistössä edistämässä tieteen ja tutkimuksen toimintaedellytyksiä. Olin myös eduskunnan valiokuntien kuultavana tiedepoliittisissa kysymyksissä, jotka liittyivät usein tutkimuksen ja korkeakoulutuksen rahoitukseen. Lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön avainhenkilöt olivat tärkeitä yhteistyökumppaneita.
Erityisen palkitsevaa oli nähdä, että pitkäjänteinen vaikuttamistyö johti konkreettisiin kirjauksiin hallitusohjelmissa ja sitä kautta tieteen ja yliopistojen toimintaedellytysten vahvistamiseen.
Urasi alkoi aikana, jolloin nykyiset digitaaliset teknologiat eivät vielä olleet samalla tavalla esillä kuin nyt. Miten automaatio on muuttanut turvallisuutta?
Jouni Kivistö-Rahnasto: Ihan niin vanha en ole, etteikö digitaalista teknologiaa olisi ollut jo urani alussa. Pääsin tosin näkemään esimerkiksi WWW-teknologian synnyn ja yleistymisen 1990-luvun alussa sekä mekaanisten variaattorivaihteiden korvautumisen sähkömoottorien taajuusmuuttajilla. Kaiken kaikkiaan varsin kehittynyttä automaatiota oli jo silloinkin. Nykyisin se on tietysti monin verroin kehittyneempää ja ennen kaikkea pienempää.
Itse asiassa ensimmäinen tieteellinen artikkeli, jonka tekemisessä olin mukana, oli otsikoltaan Fatalities at Advanced Automation and FMS Installations. Kaiken kaikkiaan kehittynyt automaatio on parantanut turvallisuutta, ja uskon tämän kehityksen jatkuvan myös tulevaisuudessa.
Entä miten digitalisaatio on muuttanut omaa työtäsi tutkijana?
Jouni Kivistö-Rahnasto: Jo digitaalisuus itsessään on muuttanut esimerkiksi tutkijan työtä radikaalisti. Kun tein väitöskirjaani, käytännössä kaikki lähdemateriaali oli paperimuodossa. Tilasin kaukolainauksella kiinnostavia artikkeleita ja saatoin odottaa niitä kaksi kuukautta vain todetakseni, ettei artikkelissa käsiteltykään niitä asioita, joita olin odottanut. Diplomityöni olin sentään jo kirjoittanut omalla kannettavalla PCäni, joka maksoi aivan käsittämättömän paljon.
Mitä ajattelet tekoälyn merkityksestä turvallisuudelle ja siitä, millaisia uusia vaatimuksia teknologia tuo mukanaan?
Jouni Kivistö-Rahnasto: Tekoäly on turvallisuuden näkökulmasta mielenkiintoinen kysymys. Tekoälyä on käytetty koneiden ja teollisuuslaitosten ohjauksessa jo vuosikymmeniä. Uutuuden harha syntyy helposti siitä, että generatiivinen tekoäly mielletään tekoälyn synonyymiksi.
Tekoäly tulee muuttamaan teknologiaa monin tavoin. Tavallaan huomaan kuitenkin palanneeni urani alkuvuosiin: ensi tammikuussa voimaan tuleva uusi EU koneasetus tuo ensimmäistä kertaa nimenomaisia turvallisuusvaatimuksia myös koneissa käytettävään tekoälyyn ja tietoturvallisuuteen. Asetelma muistuttaa kiinnostavalla tavalla 1990-luvun alkua, jolloin uusi eurooppalainen koneita koskeva sääntely oli vasta tulossa osaksi yritysten arkea.
Olet opettanut ja ohjannut opiskelijoita sekä tutkijoita pitkään. Mitä neuvoisit uransa alussa olevalle tuotantotalouden opiskelijalle tai väitöskirjatutkijalle?
Jouni Kivistö-Rahnasto: Opiskele asioita, jotka koet itsellesi mielekkäiksi. Voit myös tehdä jotain muuta kuin mitä kymmenet muut ympärilläsi tekevät. Harjoita taitojasi, sillä pelkkä tietäminen ei riitä. Pitää myös osata soveltaa ja tehdä. Tekoälyn aikakaudella tämä on entistä tärkeämpää.
Opiskelijoille yleisesti ja jatko-opiskelijoille erityisesti sanoisin, että myös prosessi jalostaa tekijäänsä. Kaiken ei tarvitse olla mahdollisimman tehokasta tai suoraviivaista, sillä oppiminen tapahtuu usein juuri matkan varrella. Joskus myös harhapolut ovat osa oppimista.
Entä mitä sanoisit henkilölle, joka pohtii valintaa akateemisen uran ja teollisuuden välillä? Kun katsot omaa uraasi, tekisitkö jotain toisin?
Jouni Kivistö-Rahnasto: Moni pohtii valintaa akateemisen uran ja teollisuusuran välillä. Heille sanoisin, etteivät ne ole toistensa vastakohtia. Päinvastoin, ne voivat parhaimmillaan täydentää toisiaan, ja molempia voi hyvin sisältyä samaan työuraan.
Omaan uraani yhtenä elämän osa-alueena olen tyytyväinen. Viisas oppii toisten virheistä, tyhmä ei edes omistaan. Menneeseen ei voi palata, mutta siitä voi oppia. Siksi katse kannattaa pitää enemmän siinä, mitä voi vielä tehdä, kuin siinä, mitä olisi voinut tehdä toisin.