IEM Talks: Maria Lindholm

IEM Talks: Maria Lindholm

Tutkijan matka työturvallisuuden parissa – ihmisten hyvinvoinnista työelämän muuttuviin haasteisiin:
Miten sattumalta alkanut tutkijanura johti turvallisuusjohtamisen apulaisprofessoriksi? IEM Talks -haastattelussa Maria Lindholm kertoo uransa yllättävistä käännekohdista, tutkimustyön onnistumisista ja haasteista sekä siitä, miten teknologian kehitys ja muuttuva työelämä haastavat meitä ajattelemaan työturvallisuutta uudella tavalla.

Maria Lindholm

Turvallisuusjohtamisen apulaisprofessori
Tuotantotalous, Tampereen yliopisto

Aloitit elokuussa 2026 Tampereen yliopiston turvallisuusjohtamisen apulaisprofessorina työskenneltyäsi sitä ennen useita vuosia tutkijatohtorina. Millaista työsi Centre for Safety Management and Engineeringissä (CSME) on nykyään, ja mikä uudessa tehtävässäsi on muuttunut?

Maria Lindholm: Nykyinen työni on aika monipuolinen yhdistelmä tutkimusta, opetusta, ohjausta, tutkimustoiminnan kehittämistä ja rahoituksen hakemista. Toimin projektipäällikkönä tutkimushankkeissa, teen omaa tutkimusta ja kirjoitan tieteellisiä artikkeleita. Opetan parilla kurssilla ja ohjaan opiskelijoiden opinnäytetöitä. Lisäksi käyn keskusteluja mahdollisten tulevien jatko-opiskelijoiden kanssa.

Työhöni kuuluu myös yliopistoyhteisön yhteisiä tehtäviä. Olen mukana esimerkiksi teknis-taloudellisen tohtoriohjelman eli TOTOn suunnitteluryhmässä. Yliopiston ulkopuolella toimin Suomen Ergonomiayhdistyksen varapuheenjohtajana.

Apulaisprofessorin tehtävään siirtymisen myötä ehkä suurin muutos on ollut se, että tekeminen on entistä tavoitteellisempaa ja katse on pidemmällä tulevaisuudessa. Aiemmin työni painottui enemmän omaan tutkimukseen ja hanketyöhön projekti kerrallaan. Nyt roolini on vähitellen muuttumassa siihen suuntaan, että oman tutkimuksen rinnalla rakennan omaa tutkimuslinjaani ja tulevaisuudessa myös ohjaan omia jatko-opiskelijoita.

Opiskelit tuotantotaloutta Oulun yliopistossa ja työskentelit opiskeluaikanasi myös Nokia Solutions and Networksin elektroniikkatuotannossa, muun muassa kolmivuorotyössä. Millainen merkitys näillä kesätöillä oli sinulle tuolloin?

Maria Lindholm: Kesätöitä tehtiin ihan vain rahan takia, ei niistä sen kummempaa!

 

Diplomityössäsi keskityit työpaikkojen turvallisuustuokioiden kehittämiseen ja työntekijöiden osallistumiseen työturvallisuuden parantamisessa. Mistä kiinnostuksesi työturvallisuuteen alun perin syntyi, ja miten päädyit lopulta tutkijanuralle?

Maria Lindholm: Aloitin opinnot alun perin sähkötekniikan puolella. Huomasin aika pian, että haluan olla enemmän tekemisissä ihmisiin liittyvien asioiden parissa. Valitsin siksi tuotantotalouden ja sieltä kaikki mahdolliset työhyvinvointiin ja työturvallisuuteen liittyvät kurssit.

Kiinnostuin ihmisen toiminnasta ja kaikesta mahdollisesta työturvallisuuteen liittyvästä. Minusta pitäisi olla itsestään selvää, ettei kenenkään pitäisi loukkaantua töissä tai joutua ennen aikojaan työkyvyttömyyseläkkeelle.

Tutkijanuralle ajauduin puolivahingossa. Mietin kovasti perusopintojen loppuvaiheessa, menenkö yritysmaailmaan kehittämään työturvallisuutta, viranomaispuolelle vai jäänkö yliopistomaailmaan.

Diplomityön loppuvaiheessa professori toi esille, että heillä oli alkamassa uusi hanke, johon voisin jäädä töihin ja alkaa tehdä väitöskirjaa. Valinta oli sillä tehty, ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Edelleen olen laajasti kiinnostunut kaikesta, mikä liittyy työturvallisuuteen.

 

Väitöskirjassasi tutkit fyysisiä ja psykososiaalisia kuormitustekijöitä erilaisissa ammateissa ja työolosuhteissa, myös omaishoitajien näkökulmasta. Myöhemmin olet ollut mukana esimerkiksi SafeKoti-hankkeessa, jossa tarkasteltiin sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöiden turvallisuutta asiakkaiden kodeissa. Mitä nämä erilaiset tutkimuskokemukset ovat opettaneet sinulle työturvallisuudesta?

Maria Lindholm: Omaishoitajiin liittyvä tutkimus ja SafeKoti-hanke ovat itse asiassa lempiprojektejani. Omaishoitajien kokemukset olivat todella sydäntä koskettavia ja mieleenpainuvia.

SafeKoti-hanke toi puolestaan hyvää vaihtelua. On ollut tosi kiva astua välillä ulos teollisuudesta. Koen, että näkemykseni on laajentunut, ja on ollut hyödyllistä nähdä, miten eri aloilla toimitaan työturvallisuuden parissa sekä millaisia eroavaisuuksia ja samankaltaisuuksia alojen välillä löytyy.

 

Olet ollut mukana esimerkiksi RiskiOnni- ja SafeObs-hankkeissa, joissa on kehitetty työpaikkojen riskienarviointia ja turvallisuushavaintojen hyödyntämistä. Miten tällaiset tutkimusideat yleensä syntyvät, ja miten yritysten todelliset tarpeet vaikuttavat tutkimushankkeiden suunnitteluun?

Maria Lindholm: Pyrimme oikeastaan kaikissa hankkeissa ottamaan huomioon yrityskumppaneilta nousevia tarpeita. Idea lähtee joko omasta kiinnostuksenkohteesta, aiempien hankkeiden tuloksista tai yritysten kanssa käydyistä keskusteluista.

Lähdemme kehittämään aihetta niin, että sen ympärille rakentuu sekä tieteellistä tutkimusta että organisaatioita konkreettisesti hyödyttävää tekemistä.

Koen, että tämä on ollut todella onnistunut tapa. Monen yrityksen kanssa tehdäänkin yhteistyötä uudestaan ja uudestaan, koska he ovat huomanneet, että myös he hyötyvät yhteistyöstä kanssamme.

 

Vuonna 2019 vietit viisi kuukautta tutkimusvierailulla Karoliinisessa instituutissa Ruotsissa. Kun katsot koko akateemista uraasi taaksepäin, mitkä kohtaamiset, päätökset tai mahdollisuudet ovat olleet sinulle tärkeimpiä käännekohtia?

Maria Lindholm: Näin jälkikäteen pystyn tunnistamaan muutamia merkittäviä käännekohtia urallani.

Opintojen kandivaiheessa jäin juttelemaan luennon jälkeen opettajan kanssa. Kerroin, että olen kiinnostunut työhyvinvointiin ja työturvallisuuteen liittyvästä toiminnasta, ja kysyin, miten pääsisin mukaan opetukseen ja tutkimukseen.

Hän vei minut saman tien professorille esiteltäväksi, ja kohta olinkin jo tuntityöntekijänä opetus- ja tutkimusavustajana. Tätä kautta pääsin tekemään sekä kandidaatintyöni että diplomityöni tutkimushankkeisiin.

Vaihto-opinnoista olin haaveillut jo lukioajoista lähtien. Jatko-opintojen aikana tämä haave lopulta toteutui, kun aloimme ohjaajieni kanssa miettiä kansainvälistymistä ja mahdollista vierailupaikkaa.

Pohdin vaihtoehtoja Pohjoismaiden ja Saksan välillä. Ruotsiin päädyin, koska ohjaajillani oli kontakteja Karoliiniseen instituuttiin. Koen, että keskustelut etenivät varmasti nopeammin, kun pystyin heti sanomaan ruotsalaiselle professorille, että ohjaajani olivat suositelleet ottamaan häneen yhteyttä.

Yksi merkittävä kohta urallani ajoittuu jatko-opintojeni loppuvaiheeseen. Ohjaajani välitti Sari Tappuran viestin, että Tampereella tarvittaisiin projektityöntekijää sijaistamaan erästä CSME tutkijaa.

Laitoin vaatimattomin odotuksin sähköpostia, jossa kerroin, kuka olen, liitin mukaan kirjoittamiani artikkeleita ja raportteja sekä mainitsin, että mikäli he olisivat kiinnostuneita, jatkaisin mielelläni keskusteluja.

Ei mennyt kauaa, kun olimmekin jo sopimassa siitä, millaisella työosuudella pystyisin tekemään töitä. Tohtoriksi väiteltyäni siirryin CSME kokoaikaiseksi työntekijäksi.

Viimeisin merkittävä asia on luonnollisesti apulaisprofessoriksi valituksi tuleminen. Olin ennen tätä hakenut jo joitakin tuotantotalouden alalle avautuneita paikkoja, mutta en ollut tullut valituksi.

Koen, että hakemusten tekeminen ja haastattelujen harjoittelu tekivät oikein hyvää ja edesauttoivat menestymistäni kaikista tärkeimmässä haussa, eli hakiessani turvallisuusjohtamisen apulaisprofessorin paikkaa.

 

Olet kulkenut pitkän matkan jatko-opiskelijasta tutkijatohtoriksi ja nyt apulaisprofessoriksi. Akateemiseen työhön mahtuu varmasti sekä onnistumisia että vaikeampia vaiheita. Millaisia kokemuksia sinulle on jäänyt erityisesti mieleen, ja mikä on auttanut jatkamaan haastavina hetkinä?

Maria Lindholm: Uran käännekohtia tulikin jo listattua, mutta ylipäätään melkein jokaiseen hankkeeseen liittyy onnistumisia ja suvantovaiheita.

Välillä voi tuntua siltä, että mikään ei etene eikä omalla tutkimuksella ole merkitystä. Sitten tulee taas uusi ahaa-elämys, ja hankkeen päätyttyä voi todeta, että kylläpäs saatiin taas paljon aikaiseksi.

Yksin olisi kurja tehdä. Hyvä tiimi ja hankeporukka auttavat vaikeiden aikojen yli!

 

Olet tehnyt urasi aikana paljon yhteistyötä eri alojen tutkijoiden, yritysten ja muiden työelämän toimijoiden kanssa. Miten tärkeänä pidät tällaista yhteistyötä, erityisesti silloin, kun tutkimuksella pyritään ratkaisemaan käytännön työelämän ongelmia?

Maria Lindholm: Yhteistyö työelämän toimijoiden kanssa on välttämätöntä. Ilman sitä ei varmasti olisi saatu yhtä hyviä tuloksia aikaiseksi.

 

Viimeaikaisessa tutkimuksessasi olet tarkastellut muun muassa turvallisuushavaintoja, työntekijöiden osallistumista, yritysten digikyvykkyyttä sekä teknologian, työvoiman monimuotoistumisen ja vihreän siirtymän tuomia muutoksia. Mitkä ovat mielestäsi tulevaisuuden keskeisimmät haasteet turvallisuusjohtamisessa, ja miten tuotantotalous voi auttaa niihin vastaamisessa?

Maria Lindholm: Omassa tutkimuksessani olen tosiaan tarkastellut turvallisuutta aika erilaisista näkökulmista, kuten turvallisuushavaintoja ja työntekijöiden osallistumista, yritysten digikyvykkyyttä sekä sitä, millaisia uusia työturvallisuushaasteita teknologinen kehitys, työvoiman monimuotoistuminen ja vihreä siirtymä tuovat mukanaan. Näitä teemoja yhdistää esimerkiksi se, että työ ja työympäristöt muuttuvat nopeasti ja turvallisuusjohtamisen täytyy pystyä tunnistamaan myös sellaisia riskejä, joita emme vielä tunne kovin hyvin.

Toisaalta työelämä on aina ollut muutoksessa, ja osin samat teemat toistuvat nyt kuin vuosikymmeniä sitten. Tämä on yksi mielenkiintoinen näkökulma: mikä on oikeasti uutta ja mikä niin sanotusti vanhaa, mutta nousee esiin eri yhteydessä?

Lisäksi esimerkiksi uutta teknologiaa käytetään usein vanhan rinnalla, mikä voi johtaa ennalta-arvaamattomiin tilanteisiin. Digikyvykkyyttä koskevassa tutkimuksessa on noussut esiin esimerkiksi se, ettei teknologian käyttöönotto ole vain tekninen kysymys. Organisaation osaaminen, johtaminen, toimintatavat ja henkilöstön mahdollisuudet osallistua vaikuttavat siihen, millaiseksi teknologian käyttöönotto käytännössä muodostuu.

Tuotantotalouden merkitys on mielestäni suuri. Turvallisuus ei synny erillään organisaation muusta toiminnasta, vaan teknologiaa, prosesseja, osaamista, johtamista ja työn organisointia koskevissa ratkaisuissa. Siksi ajattelen, että tuotantotalous voi auttaa siirtämään näkökulmaa yksittäisten riskien hallinnasta siihen, miten rakennamme organisaatioita, joilla on kyky tunnistaa, ennakoida ja hallita riskejä, joita työelämän muutokset tuovat.

 

Lopuksi, olet saanut kokemusta niin teollisuudesta, tutkimuksesta, opetuksesta kuin kansainvälisestä yhteistyöstäkin. Mitä neuvoja antaisit tuotantotalouden opiskelijoille ja nuorille tutkijoille, jotka vielä etsivät omaa suuntaansa ja pohtivat erilaisia uramahdollisuuksia?

Maria Lindholm: Olkaa avoimia kaikille mahdollisuuksille. Ikinä ei tiedä, mihin ne johtavat pitkällä aikavälillä.