Hankkeen esittely

Ei vain mitä opimme, vaan millaisiksi kasvamme

Uudet teknologiat ovat yhä useamman yrityksen saatavilla. Siksi kyky uudistua ratkeaa yhä useammin siinä, miten ihmiset voivat kasvaa ammattilaisina, oppia työssään ja löytää uusia rooleja muuttuvassa toimintaympäristössä. Suurin osa työssä tarvittavasta uudesta osaamisesta syntyy työn arjessa, ja silti työssä oppiminen on yrityksissä usein sattumanvaraista eikä kytkeydy yrityksen strategisiin tavoitteisiin. 

LEAD Identity Lab –hanke etsii edelläkävijäyrityksiä, jotka eivät halua tyytyä perinteiseen muutosvalmennukseen, vaan haluavat uudenlaista ratkaisuja toiminta- ja johtamiskulttuuriin, millä mahdollistetaan työntekijöiden ammatillisen identiteettien kehittyminen ja jatkuva työssä oppiminen. 

 

Uusi näkökulma: identiteetti yhdistää ihmisen oppimisen ja yrityksen uudistumisen

LEAD Identity Lab -hankkeen lähtökohta on: oppiminen ei ole uuden tiedon tai osaamisen hankkimista, vaan ammatillisen identiteetin uudistumista. 

Kun työ muuttuu, ihmisen on rakennettava uudelleen käsitys omasta osaamisestaan, roolistaan ja mahdollisuuksistaan vaikuttaa työhönsä. Vahva ammatillinen identiteetti tukee oppimista, toimijuutta ja sitoutumista. Ihminen ei ole muutoksen kohde vaan aktiivinen toimija, joka kehittää työtään ja rakentaa uutta yhdessä muiden kanssa. 

Tätä voidaan johtaa. Yrityksen johto ja esihenkilöt oppivat tunnistamaan ja vahvistamaan ihmisten aktiivista toimijuutta ja suuntaamaan sen yrityksen yhteisiä tavoitteita palvelevaksi tekemiseksi. 

 

Ytimessä oppimista tukevan toiminta- ja johtamiskulttuurin kehittäminen

Identiteettilähtöisyys ei synny yksittäisistä työkaluista, mittareista tai koulutuksista. Se edellyttää toiminta- ja johtamiskulttuuria, jossa oman työn kehittäminen, kokeilu ja keskeneräisyys ovat sallittuja ja odotettuja, ja jossa johdon ja esihenkilön tehtävä on tehdä tälle tilaa. 

Siksi kehitämme toiminta- ja johtamiskulttuuria, joka mahdollistaa identiteettilähtöisyyden ja jatkuvan oppimisen. Käytännössä se tarkoittaa kolmea asiaa: 

  • johtamisen rakenteita, joissa oppiminen ja oman työn kehittäminen näkyvät strategisissa tavoitteissa, keskusteluissa ja ajankäytössä  
  • puhetapoja, joilla osaamisesta, rooleista ja ammatillisesta tulevaisuudesta voidaan puhua ääneen myös silloin, kun ne ovat auki tai epäselviä 
  • arjen käytäntöjä, joissa työssä opitaan ja työtä kehitetään yhdessä ja opittu jaetaan eteenpäin. 

Kulttuuri ei muutu julistuksilla vaan sillä, mitä johdetaan, mitä kysytään ja mille annetaan aikaa. 

 

Mitä uutta LEAD Identity Lab tuo?

Yrityksissä kehitetään osaamista, johtamista ja työhyvinvointia monin tavoin. LEAD Identity Lab ei korvaa näitä, vaan tuo niiden rinnalle puuttuvan näkökulman: ihmisen suhteen muuttuvaan työhönsä ja omaan ammatilliseen tulevaisuuteensa. 

Hankkeessa yhdistetään uudella tavalla ammatillinen identiteetti, toimijuus, työssä oppiminen ja johtaminen. Ratkaisut kehitetään ja pilotoidaan yhdessä yritysten kanssa niiden todellisissa muutos- ja oppimishaasteissa. Samalla tutkimme, miten digitaaliset ja tekoälyä hyödyntävät ratkaisut voivat tukea jatkuvaa työssä oppimista.  

Mitä yritys saa?

LEAD Identity Lab auttaa yritystä rakentamaan johtamisen ja oppimisen käytäntöjä, jotka vahvistavat: 

  • Henkilöstön, joka kehittää omaa työtään ja on muutoksen aktiivinen tekijä. 
  • Esihenkilöt, joilla on välineet johtaa työntekijöiden oppimista ja ammatillista kasvua. 
  • Vahvan oppimista ja uudistumista tukevan toiminta – ja johtamiskulttuurin, joka tukee käytännön johtamistyötä ja sitä kautta yrityksen uudistumis- ja kilpailukykyä. 
  • Konkreettisesti yritys saa oman T&K-projektinsa tulokset, yhdessä kehitetyt ja omassa organisaatiossa testatut johtamisen käytännöt, tutkimustietoa oman organisaationsa tilanteesta sekä vertaisoppimista muiden hankeyritysten kanssa. 

Osallistuminen käytännössä

  • Kesto: 2–3 vuotta, alkaen vuonna 2027 
  • Yrityksen oman projektin, jonka kokoluokka on neuvoteltavissa (esim. 50.000 e – 500.000 e) 
  • Osallistuminen edellyttää yrityksestä nimetyn vastuuhenkilön, osallistumisen hanketyöskentelyyn ja workshoppeihin, neuvoteltavat kehittämisinterventiot sekä osallistumisen tutkimukseen + siihen liittyvän aineistonkeruun.  
  • Päätös osallistumisesta tarvitaan vuoden 2026 loppuun mennessä 
  • Business Finlandin rahoitus jakaa kustannuksia — mahdollinen tuki 40–50 % kehittämiskuluista

 

Kehitetään ratkaisut yhdessä yritysten kanssa

LEAD Identity Lab -hankkeessa Tampereen yliopiston tutkijat, organisaatioiden kehittämisen asiantuntijat ja yritykset rakentavat yhdessä uuden sukupolven johtamisen ja oppimisen käytäntöjä. 

Hankkeen valmisteluvaihe on käynnissä. Tavoitteena on vuonna 2027 käynnistyvä 2–3-vuotinen Business Finlandin Co-Innovation-hanke. Mukaan tuleva yritys rakentaa hankkeeseen oman T&K-projektinsa ja osallistuu sen rahoitukseen. Business Finlandin kehittämistuki yrityksen omalle projektille on tyypillisesti 40–50 %; tarkka osuus määräytyy hakemuskohtaisesti.  

Jos yrityksessänne työ- ja osaamisvaatimukset tai toimintatavat ovat muuttumassa, LEAD Identity Lab tarjoaa mahdollisuuden kehittää samalla sitä kaikkein ratkaisevinta: ihmisten kykyä ja halua uudistua muutoksen mukana. 

Tule mukaan

Nyt organisaatiollasi on mahdollisuus olla mukana kehittämässä muutoskykyistä organisaatiota identiteettilähtöisen johtamisen ja jatkuvan oppimisen avulla. 

Jätä yhteydenottopyyntö → LEAD Identity Lab – Hae mukaan! – Täytä lomake  — otamme sinuun yhteyttä kahden viikon kuluessa ja käymme läpi, sopisiko hanke teille. 

PÄIVITETTY ilmoittautumisen QR-koodi