Ajankohtaiskuulumisia 13.1.2022

Hyvää alkanutta vuotta Lastensuojelu lapsen etuna? (ETU) -tutkimushankkeesta! Kerromme tässä uutisessa hankkeen kuulumisista, Sosiaalityön tutkimuksen päivien työryhmästä sekä tulevista webinaareista.

Vielä ehdit vastata Lapsen tilanteen arvioinnin kyselyyn – palkintona elokuvalippuja!

Kiitos lukuisille jo osallistuneille sosiaalityöntekijöille. Vastausaikaa on pidennetty tammikuun loppuun, ja tavoitteena on saada 100 vastausta lisää ja suurempi valtakunnallinen kattavuus. Joka kolmas uusi vastaus palkitaan elokuvalipulla! Sosiaalityöntekijöille on lähetetty joko henkilökohtainen vastauslinkki kyselyyn tai he ovat saaneet vastauslinkin kunnan yhteyshenkilöltä.
Lisätietoa voi kysyä tutkijatohtori Anne-Mari Jaakolalta.

Tutkijakuulumisia ETU-hankkeessa
Tutkija Elina Aaltio on aloittanut työsuhteen Soccassa 1.1.2022. ARVOA © -menetelmää koskevan aineiston keruu toteutetaan kevään aikana. Jenni Repo on siirtynyt hankkeessa tutkimuskoordinaattorista tutkijaksi vuoden alusta alkaen, ja hän keskittyy seuraavan vuoden aikana muun muassa käytäntösuosituksen pohtimiseen.

Sosiaalityön tutkimuksen päivät etänä 17.–18.2.2022 – ETU-hankkeella työryhmä 

ETU-hanke koordinoi Sosiaalityön tutkimuksen päivillä 17.-18.2.2022 työryhmää, jossa teemana on kestävä arviointi sosiaalityössä. Työryhmään odotetaan esityksiä arviointia sosiaalityön ilmiönä tarkastelevia avauksia, teoreettisia jäsennyksiä, arvioinnin käytäntöjä ja rakenteita lähestyviä esityksiä ja erilaisia strukturoituja arvioinnin mallinnuksia sekä kestävää arviointia arvioivia ja kehittäviä puheenvuoroja.

Tietoa työryhmistä

Ilmoittautuminen Sosiaalityön tutkimuksen päiville 2022

Kevään 2022 ETU-webinaarit – ilmoittaudu mukaan

Kutsumme Sinut – lastensuojelun ammattilainen, kehittäjä, tutkija tai teemoista kiinnostunut henkilö – mukaan perjantai-iltapäivän webinaareihin, jotka on suunnattu erityisesti lastensuojelun ammattilaisille, kehittäjille ja tutkijoille. ETU-tutkimuksen webinaarit pidetään Teamsin välityksellä. Tilaisuudet ovat tunnin mittaisia.

Ensimmäinen webinaari on jo perjantaina 21.1.2022!

Arvioinnin kohteena ja kumppanina
21.1.22 kello 12.30–13.30
Tässä ETU-hankkeen tutkimusteemoja taustoittavassa webinaarissa pohditaan asiakkaan näkemystä lastensuojelussa ja sen rajapinnoilla tehtävässä arvioinnissa. Pohdinnan virittäjänä on katsaus aihealueen asiakaskokemuksia ja -näkemyksiä kartoittavaan tutkimukseen, joiden perusteella voidaan sanoa, että arviointi tapahtuu vuorovaikutuksessa. Tilaisuuden alustajana toimii tutkija Noora Aarnio.
Ilmoittautuminen 19.1. mennessä.

Kevään muiden webinaarien kuvaukset ja aikataulun löydät täältä.

Webinaareja ei tallenneta. Tilaisuudet ovat maksuttomia. Webinaarissa on paikkoja 200 osallistujalle.

Lisätietoa