Podcastin teemoina empatia ja tunteet
Ryhmillä on toiminnalleen kaksoistavoite, joka kietoutuu kiehtovalla tavalla lähes kaikkeen toimintaan. Toiminnan tunnetavoite on huomioitava, jotta asiatavoite saadaan hoidetuksi. Esim. Mikään toiminta ei oikein suju, jos turvallisuuden tunne ei ole kunnossa. Toisaalta pelkät puheet eivät luo turvallisuuden tunnetta, vaan täytyy olla turvallisuutta herättäviä tekoja asiatavoitteen suorittamista. Käytännössä asettelimme pöydät piiriin, jotta voimme kukin havaita toistemme ilmeet ja eleet. Toiseksi sovimme, että toisten asioita ei saa kertoa luvatta muille. Kolmanneksi sovimme puheenvuoroista, jonka jälkeen turvallinen keskustelu voi alkaa. Turvallisen luottamuksellisen ilmapiirin luominen on siis kovin käytännöllistä.
Empatia on yhdistelmä taitoja. Näitä empatiaan liittyviä taitoja harjoitellaan läpi elämän. Ensimmäiseksi tarvitaan kyky kuvitella, että mitä muut olennot tuntevat tai haluavat. Mentalisoimme ja peilaamme kehollamme. mm. aivoissa on ihan omat alueensa ja mekanismit empatialle. Ihmiset ovat aina tienneet, että tunteet ovat koko kehossa, mutta nykyään kiireen keskellä unohtuu, että vatsanpurut syntyvät vatsassa ja sydänsurut raastavat koko kehoa. Empatia on samanlaisuuden ja erilaisuuden tajuamista yhtäaikaa.
Podcastin teemana yhteistyö
Vanha afrikkalainen sananlasku kertoo, ”Jos haluat kulkea nopeasti, kulje yksin. Jos haluat kulkea pitkälle, kulje yhdessä.”
Podcastissa kuulet viisaita ajatuksia ja toiveita yhteistyön merkityksestä. Ymmärrystä löytyy yksintekemisen maailmaan, mutta myös toiveikkuus yhteistyön mahdollisuuksista on voimakkaasti esillä. Yhteistyön tekemisessä on oma vaivansa, mutta loppujen lopuksi keskeisintä on, että millaiset jäljet meihin jää. Yksin tehdessä ei ole riskejä, mutta ei välttämättä tuloksiakaan. Tässä linkki podcastiin
Podcastin teemana erilaisuus
Erilaisuudesta ja suvaitsevaisuudesta on paljon puhetta, mutta kuinka puheet ja opit näkyvät käytännössä? Tässä linkki podcastiin
Antoisia kuunteluhetkiä
Toivottavat:
Wivi Lönnin Pyynikin koulutalon 9-luokkalaiset: Sisi, Elli, Viivi, Elina, Milla, Kaisla
Lotta Lauri, Wivi Lönnin Pyynikin koulutalon kouluvalmentaja
Vesa Joutsen TAMK, Elos-hankkeen asiantuntija