Black Carbon Footprint -hankkeen tavoitteena on luoda yhtenäinen ja useille tieteen ja tekniikan aloille soveltuva ilmakehää lämmittävän mustanhiilen päästöjen ja vaikutusten metriikka sekä lisätä ymmärrystä mustanhiilen päästöistä, ilmakehäpitoisuuksista ja vaikutuksista. Business Finlandin ja hankkeeseen osallistuvien tahojen rahoittamaan laajaan ja kansainväliseen tutkimuskokonaisuuteen osallistuu kahdeksan suomalaista eri alojen tutkimusryhmää, kymmenen yritystä ja useita viranomaistoimijoita.

Ilmastonmuutos aiheuttaa maailmanlaajuisesti valtavia haasteita ja kustannuksia. Yksi merkittävä tekijä ilmastonmuutoksessa on ilmakehän musta hiili, jota on muun muassa liikenteen ja teollisuuden päästöissä. Suhteessa ilmaston lämpenemiseen ilmakehän mustan hiilen (Black Carbon, BC) on todettu olevan ilmakehän tärkein auringon säteilyenergiaa sitova ja täten ilmakehää lämmittävä hiukkasmainen komponentti. Suoran ilmastovaikutuksen lisäksi mustalla hiilellä on vaikutuksia myös lumen heijastavuuteen ja sulamiseen sekä ihmisten terveyteen.

Ilmastonmuutoksen torjuminen vaatii kasvihuonekaasujen lisäksi myös ilmastoa lämmittävien hiukkasmaisten päästöjen rajoittamista. Toisin kuin kasvihuonekaasuille, tällä hetkellä mustan hiilen mittaamiseksi ei ole kuitenkaan olemassa yhtenäistä mittauskäytäntöä. Tavoitteena on, että hankkeessa luotavaa mittauskäytäntöä ja konseptia voitaisiin hyödyntää niin mustan hiilen päästöjen, ilmakehäpitoisuuksien kuin myös ilmakehä- ja terveysvaikutusten arvioinnissa. Kehitettävän konseptin pohjan luovat olemassa oleva monialainen tieto ja mittaustulokset, joita hankkeessa täydennetään uudella laajan konsortion voimin tehtävällä tutkimuksella.

BC Footprint -projekti hyödyttää monella tavalla sekä tiedettä, teknologiakehitystä että ympäristöön ja ilmastoon liittyvää kansallisen ja kansainvälisen tason toimintaa.  Samalla hanke edistää uuden kansainvälisen liiketoiminnan muodostumista erityisesti liikenteen, energiantuotannon, palveluiden ja mittausteknologioiden osalta.

Projektin tutkimusosapuolet ovat Tampereen yliopisto, Ilmatieteen laitos, Suomen ympäristökeskus, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy sekä Itä-Suomen yliopisto. Yrityksistä ja kuntatoimijoista hankkeessa mukana ovat Vaisala, Dekati Oy, Airmodus Oy, Valmet Technologies Oy, Pegasor Oy, AX-Suunnittelu, AGCO Power, SSAB Oy, Ympäristöministeriö, Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY), sekä Tampereen kaupunki. Hanketta rahoittavat Business Finland, osallistuvat yritykset, HSY sekä Tampereen kaupunki.