”Nuorisotutkimuksen hankala tieto” -teemanumero kokoaa yhteen ajankohtaisia ja kriittisiä näkökulmia nuorisotutkimuksellisen tiedon luonteesta, merkityksestä ja roolista monikriisien ajassa. Teemanumerossa pohditaan, miten nuorisotutkimus haastaa aikuiskeskeistä tiedontuotantoa. Se tuo esiin nuorten omaa asiantuntemusta ja näkökulmia siihen, miten nuorten kokemuksia voidaan tavoittaa eettisesti ja sensitiivisesti.
Teemanumeron artikkelit käsittelevät nuorten suhdetta aikaan ja ajallisuuteen, luottamuksen rakentumista tutkimuskohtaamisissa, ympäristökriisin tutkimista yhdessä nuorten kanssa sekä sijoitettujen nuorten kokemuksia osallistumisesta ja tunnustuksesta.
Julkistamistilaisuuden paneelikeskustelussa teemanumeron kirjoittajat keskustelevat nuorisotutkimuksen tiedosta ja siitä, miksi tarvitaan nuorikeskeistä, kriittistä ja moniäänistä tutkimusta. Keskustelussa tarkastellaan myös, miten nuorisotutkimus voi vastata aikamme suuriin haasteisiin – ilmastokriisistä demokratian murrokseen. Aikaa on varattu myös yleisökysymyksiin.
Paneelin puheenjohtajina toimivat teemanumeron toimittaneet Päivi Honkatukia & Marja Peltola, ja paneeliin osallistuvat kirjoittajista Lauri Jäntti, Essi Julin, Verneri Valasmo, Varpu Mehto ja Susanna Ågren.
Tule mukaan kuulemaan, keskustelemaan ja haastamaan käsityksiäsi nuoruudesta ja tiedosta!
Tilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille!
T&E-lehden teemanumeron julkistamistilaisuus
keskiviikkona 26.11. klo 16–18
Tekstin talo, Permantosali
Lintulahdenkatu 3, Helsinki