Elämää korona-ajassa on ehdolla vuoden tiedekirjaksi

Jenni Kallio (vas), Päivi Honkatukia ja Mirja Määttä kuvattuna Tampereen yliopistolla

Elämää korona-ajassa — Poikkeusolot nuorten aikuisten kokemana -teos on ehdolla Vuoden tiedekirja -palkinnon saajaksi. Teoksen ovat toimittaneet Under Pressure -tutkimushankkeen Päivi Honkatukia ja Jenni Kallio yhdessä Mirja Määtän (XAMK) kanssa.

Vuoden tiedekirja on yksi tärkeimmistä kirjallisuuspalkinnoista Suomessa. Palkinto nostaa esille ansiokasta kotimaista kirjallisuutta, joka perustuu tieteelliseen tutkimukseen. Finaalissa on mukana yhteensä seitsemän teosta.

Suomen tiedekustantajien liiton myöntämä palkinto on arvoltaan 25 000 euroa.

Finalistit ja voittajan valitsee päätöksissään itsenäinen raati, jonka kolme jäsentä vaihtuvat vuosittain. Tänä vuonna palkintoraatiin kuuluvat professori Jussi P. Laine (UEF), dosentti Maria Mäkelä (TAU) ja dosentti Jan Weckström (HY). Raadin sihteerinä toimii Suomen tiedekustantajien liiton pääsihteeri Pauliina Raento.

Tämän vuoden finalistit valittiin 93:n vuonna 2024 ilmestyneen tiedekirjan joukosta.

Perusteluissaan palkintoraati kuvaa Elämää korona-ajassa -teosta näin: ”Päivi Honkatukian, Jenni Kallion ja Mirja Määtän kokoomateos Elämää korona-ajassaundefined avaa tärkeitä uusia näkökulmia korona-ajan jälkipyykkiin. Lähtökohtana on huolta aiheuttanut nuorten aikuisten “kadotettu sukupolvi”, jonka kokemuskertomuksia korona-ajasta teoksessa analysoidaan laajasti. Tutkijat haastavat yksinkertaistavan käsityksen, että pelkkä korona olisi johtanut 2020-luvun nuorten näköalattomuuteen. Sen sijaan taustalla on laajoja sosioekonomisia epävarmuustekijöitä, joita vanhempien ikäluokkien on vaikea tunnistaa. Honkatukia kumppaneineen on malttanut tehdä perinpohjaisen, metodisesti yhtenäisen ja viimeistellyn kokonaisuuden, vaikka korona-ajan tutkimuksen buumi syntyi nopeasti.”

Palkinnon voittaja julkistetaan 19.3.2025.

Lisätietoja palkinnosta Suomen tiedekustantajien liiton sivuilla.

Kuva: Annina Mannila