Kahta tiedekuntaa – rakennetun ympäristön sekä johtamisen ja talouden tiedekuntaa – käsittelevä tutkimushanke on paraikaa käynnissä, mutta alustavat tutkimustulokset paljastavat laajaa konsensusta tiettyjen teemojen osalta: kampus nähdään kohtaamisen paikkana, joka koetaan yliopistoyhteisön kannalta ehdottoman tärkeäksi. Toisaalta etätyöskentelyn ja -opiskelun luomasta joustavuudesta halutaan jatkossakin pitää kiinni.
Kuitenkin jokaisella ihmisellä on omat preferenssinsä – ihmisten erilaisuus tulee hyvin esiin suhteessa etätyöskentelyyn: osa nauttii suunnattomasti etätyön ja -opiskelun suomasta joustavuudesta ja vapaudesta valita oma työskentelypaikkansa, osa taas kaipaa suunnattomasti kampuksia kohtaamisineen ja ergonomisine työskentelymahdollisuuksineen. Etätyöskentely on pidentänyt monien työ- ja opiskelupäiviä: ”Teams-putken” jälkeen tulisi vielä keskittyä muihinkin tehtäviin, mikä on ruudun tuijottamisen jälkeen haastavaa. Työn ja opiskelun rajaaminen on vaikeampaa, kun fyysisiä siirtymiä ei ole, ja erityisesti opiskeluhommat kurkkivat tietokoneen kuvakkeilta ja selaimen välilehdeltä myös vapaa-aikana, mikä on tehnyt tilanteesta entistä kuormittavamman.
Vaikka etätyö koetaan paikkariippumattomuutensa ja joustavuutensa vuoksi osin positiiviseksi, on pandemian aiheuttama kampusten sulkeutuminen aiheuttanut valtavan lommon yhteisöllisyyteen. Esimerkiksi Tampereen ylioppilaskunta TREY raportoi huolestuttavista luvuista koronakyselyssään: opiskelijoiden yksinäisyyden kokemukset ovat lisääntyneet ja hyvinvointi sekä opiskelumotivaatio on kokenut hälyttävää laskua (TREY 2021). Erityisesti pandemian aikana opintonsa aloittaneet eivät ole samalla tavoin päässeet osaksi yhteisöä. Huolestuttavaa useissa tutkinto-ohjelmissa on myös suoritusmäärien kääntyminen laskuun. Pandemia on koetellut opiskelijoiden jaksamista, mielenterveyttä ja yhteisöllisyyttä ennennäkemättömällä tavalla.
Opiskelijoiden lisäksi myös yliopiston työntekijät kaipaavat kasvokkaisia kohtaamisia: vuorovaikutuksen ei koeta olevan samankaltaista ruudun välityksellä. Kokoukset voivat olla tehokkaita, mutta uusien ideoiden syntymisen osalta niistä ei ole läsnäolon korvaajaksi. Vuorovaikutustilanteet opetuksessa, esimerkiksi harjoitustöiden ohjaukset, toivottaisiin lähtökohtaisesti lähitapaamisina, sillä etänä on yllättävän iso kynnys pyytää apua.
Kampuksilla korostuvatkin vertaisoppimisen merkitys ja yhdessä tekemisen ilo. Opiskelijat painottavat varsinaisia opetustilanteita palvelevien tilojen lisäksi opiskelun tiloja: esimerkiksi Linna-kirjaston, Hervannan kampuksen kirjaston sekä Kielikeskuksen tiloja käytetään ahkerasti itsenäiseen opiskeluun sekä ryhmätöihin. Kampuksilla on suuri tarve ryhmätyötiloille, sekä varattaville että vapaasti hyödynnettävissä oleville tiloille. Samoin kilta- ja ainejärjestötiloilla on korvaamaton merkitys opiskelijoiden yhteisöllisyyden kannalta, ja erityisesti keskustakampukselle toivottaisin samankaltaisia tiloja kuin Hervannan killoilla. Samoin kulkuoikeuksien laajeneminen parantaisi tilojen käyttöä, kuten myös tilojen varauskäytäntöjen kehittäminen. Opiskelijat tuovat esiin, että kampuksilla on lukuisia tiloja, joista ei tiedetä tai jotka voisi vapauttaa joustavampaan käyttöön.
Pääsääntöisesti TOSI-tilat-hankkeen aineistosta nousee näkemys, että erityisesti opintojen alkuvaiheessa yhteisöön kiinnittymisen kannalta kampuksilla kasvotusten ihmisten kohtaaminen on välttämätöntä. Kuitenkin erityisesti maisterivaiheen opiskelijat kokevat etäopiskelun tuovan joustavuutta, kun luentoja voi seurata työpäivän lomassa tai vastaavasti katsoa illalla tallenteelta. Luentotallenteiden toivotaan jäävän pysyväksi osaksi opetuksen repertuaaria. Useat toivovat voivansa jatkossakin työskennellä tai opiskella kampuksella, vaikka toivovat pandemian tuoneen joustavuuden ja etätyömahdollisuuden pysyväksi osaksi akateemista työtä ja opiskelua. Sekä lähiyhteisön tapaaminen että laajemmin yliopistoyhteisöön kiinnittymisen koetaan olevan keskeistä riippumatta siitä, puhutaanko henkilökunnasta vai opiskelijoista.
Kampusten osalta niin henkilökunnan jäsenet kuin opiskelijatkaan eivät toivo päiväkohtaisia siirtymiä kampusten välillä. Etäajan yksi tykätyimmistä piirteistä oli turhien siirtymien väheneminen, kun matkustamiseen ja erilaisiin siirtymiin normaalisti käytettävä aika vapautui muuhun. Maantieteellinen saavutettavuus on myös parantunut, ja esimerkiksi kurssien suorittaminen muista yliopistoista tai vierailuluennoitsijoiden pyytäminen eri maailmankolkista koetaan pandemian aikana ehdottomaksi eduksi.
Vaikka monista asioista nousee esiin yhteneviä mielipiteitä, ei moninaisen yhteisön joukosta ole löydettävissä one size fits all -ratkaisuja. Esimerkiksi osa henkilökunnasta toivoo ehdottomasti omaa huonetta, osa taas toivoo laajempaa yhteiskäytön mahdollistamista. Samoin preferenssit vaihtelevat sen suhteen, minkä verran haluaisi viettää työ- tai opiskeluajastaan kampuksella. Kuitenkin yksi keskeinen toive tilojen osalta on päästä itse mukaan tilasuunnitteluun. Ulkoapäin tulevat vähennystarpeet ovat omiaan lisäämään epäluottamusta kampuksien uudistamista kohtaan. Sen sijaan voimakas toive on, että tilojen käyttäjät pääsisivät jo varhaisessa vaiheessa pohtimaan ja suunnittelemaan, minkälaiset tilat palvelisivat heitä parhaiten. Tilat koetaan yhteisön rakentajina: ne ovat parhaimmillaan viihtyisiä ja kutsuvia, palvelevat sekä keskittymistä vaativaa työtä että ihmisten spontaania ja sovittua kohtaamista. Paitsi tiloilla, myös yhteisöllä ja toimintatavoilla on merkitystä – kuten eräs haastateltava totesi: ”Aina pitäisi olla hyvä fiilis mennä siihen työyhteisöön”.
TOSI-tilat-tutkimushankkeessa perehdytään pandemian vaikutuksiin yhteisömme tilankäyttöön liittyviin tarpeisiin ja toiveisiin. Tutkimus kohdistuu rakennetun ympäristön tiedekunnan sekä johtamisen ja talouden tiedekunnan opiskelijoihin ja henkilökuntaan, mutta vastaukset paljastavat oleellisia seikkoja koko yhteisön ajatuksista kampusten sekä etätyön ja -opiskelun tulevaisuuteen liittyen. Hankkeessa on toteutettu tähän mennessä haastatteluja ja työpajoja. Laajempi kysely on tulossa myöhemmin kuluvan vuoden aikana.
Verna Hahtola & Jenni Poutanen