Kymmenittäin kiinnostuneita kuulolla ensimmäisissä webinaareissa

Hankkeen kaksi ensimmäistä webinaaria keräsivät laajan kuulijajoukon ympäri Suomea eri korkeakouluista! Ensimmäinen webinaari esitteli kansainvälisen katsauksen pandemian vaikutuksista ja tulevaisuudennäkymistä akateemiseen työhön ja opiskeluun liittyen, toisessa webinaarissa puolestaan esiteltiin tutkimuksen alustavia tuloksia käyttäjäpersoonien kautta.

Ensimmäisessä webinaarissa käsiteltiin kansainvälistä selvitystä pandemian vaikutuksista yliopisto-opiskeluun ja akateemiseen työhön. Erityisesti digiratkaisujen ja verkko-opetuksen osuus on pandemian vaikutuksesta ottanut aimoharppauksen eteenpäin, mutta läsnäolon ja kanssakäymisen puute näkyy voimakkaasti myös koettuna yksinäisyytenä ja yhteisöllisyyden puutteena. Webinaarissa keskusteltiin myös siitä, millainen on kampusten rooli tulevaisuudessa ja millaisia oppimisen ja opetuksen tiloja jatkossa voitaisiin tarvita. Ensimmäisen webinaarin pääset katsomaan tästä.

Toisessa webinaarissa esiteltiin tutkimuksen tähänastisia tuloksia ja Design thinking -metodiin perustuvia käyttäjäpersoonia, joiden avulla voidaan hahmottaa yliopistoyhteisön erilaisia tarpeita ja toiveita suhteessa tiloihin ja toimintakulttuuriin. Persoonien avulla voidaan hahmottaa käyttäjäjoukon moninaisuus ja erilaisten ratkaisujen tarve. Webinaarin lopuksi käytiinkin vilkasta keskustelua erilaisista preferensseistä esimerkiksi lähi- ja etätyön ja -opiskelun suhteen.