Tuloverotus on Suomessa nettoverotusta. Tämä tarkoittaa sitä, että bruttotuloista saadaan vähentää verovähennyksinä tulon hankkimisesta ja säilyttämisestä aiheutuneet menot.
Yrityksen verotus lasketaan liiketoiminnan tuloksesta, ja jotta yritys ei maksaisi liikaa veroja, sen kannattaa vähentää liikevaihdostaan kaikki mahdolliset verotuksessa vähennyskelpoiset kulut (menot). Jos tulot ovat suuremmat kuin kulut, yrityksellä on verotettavaa tuloa. Jos kulut ylittävät tulot, muodostuu tappioita, joita on mahdollisuus vähentää 10 seuraavan verovuoden aikana syntyvistä tuloista.
Kuluvähennykset ilmoitetaan veroilmoituksessa ja ne voidaan ennakoivasti ottaa huomioon veron ennakkoperinnässä.
Vähennyskelpoisissa kuluissa on eroja yritysmuotojen välillä. Yksi selkein erotus toiminimen sekä henkilöyhtiöiden (ay, ky) ja toisaalta osakeyhtiön sekä osuuskunnan välillä on, että toiminimiyrittäjä ei voi vähentää verotettavasta yritystulosta itselleen, puolisolleen tai alle 14-vuotiaille lapsilleen maksettuja ”palkkoja” eli yksityisottoja. Muissa yritysmuodossa maksetut palkat sen sijaan voidaan vähentää.
Myös kevytyrittäjän, freelancerin (ja palkansaajan) on mahdollista vähentää tiettyjä kuluja verotuksessaan, mutta samoja vähennysoikeuksia kevytyrittäjällä ei ole kuin yrityksillä.
Lähtökohtaisesti kaikki yrityksen liiketoimintaan liittyvät hankinnat ovat verovähennyskelpoisia, ellei erikseen ole muuta säädetty. Tässäkin on joitakin eroja yritysmuotojen välillä. Osakeyhtiössä voi vähentää esimerkiksi kaikki puhelin- ja autokulut verotuksessa. Toiminimiyrittäjän on sen sijaan tehtävä selvitys, miten paljon hän on käyttänyt puhelinta tai autoa yrityskäyttöön ja miten paljon yksityiskäyttöön. Yrityskäytöstä syntyneen kulun voi vähentää verotuksessa.
Muutamia esimerkkejä vähennyskelpoisista kuluista:
- Työtilan käytöstä aiheutuvat kulut voidaan vähentää verotuksessa joko todellisten kustannusten tai Verohallinnon määrittämän työhuonevähennyksen mukaan. Kustannuksia voivat olla muun muassa vuokra, lainan korot, yhtiövastike, sähkö ja lämmitys.
- Kaikki liiketoimintaan liittyvät matkakulut ovat vähennyskelpoisia.
- Mainos-, markkinointi- ja sponsorointikulut ovat verovähennyskelpoisia, jos ne tukevat liiketoimintaa.
- Verotuksessa vähennyskelpoisia ovat ammattilehdet (voidaan tilata kotiin) ja sanomalehdet, jotka on tilattava yrityksen toimipaikkaan.
- Yrityksen toimialaan liittyvien järjestöjen jäsenmaksut voidaan vähentää.
- Edustuskulut ovat 50 prosenttisesti vähennyskelpoisia. Esimerkiksi edustuslounaan voi vähentää. On kuitenkin hyvä aina kirjata ylös, ketä lounaalla on ollut ja miten se liittyy liiketoimintaan, jotta kulu on perusteltavissa edustuskuluksi. Palaverikulut ovat lähtökohtaisesti verovähennyskelpoisia kohtuuden rajoissa.
- Pienet hankinnat ja sellaiset laitteet ja välineet, joiden käyttöikä on alle kolme vuotta, voidaan vähentää kertakuluna tuloslaskelman kautta tai ne voidaan aktivoida taseeseen ja tehdä niistä poistoja usean vuoden ajalla. Lyhytaikaisia ja pieniä hankintoja ovat esimerkiksi matkapuhelimet, kannettavat tietokoneet ja jotkut työkalut. Yksittäinen pienhankinta saa maksaa enintään 850 euroa ja yhteensä niitä voi vähentää korkeintaan 2 500 eurolla verovuodessa. Jos hankinta tulee vain yritystoimintaan, voidaan se vähentää sataprosenttisesti. Jos se taas menee puoliksi työ- ja puoliksi kotikäyttöön, on vähennysoikeuskin vain 50 prosenttia.
Toiminimi- ja henkilöyhtiöille verottaja laskee viran puolesta yrittäjävähennyksen, joka on suuruudeltaan 5 % yrityksen verotettavasta tuloksesta. Tällä vähennyksellä on haluttu saattaa näiden yhtiömuotojen verokohtelua tasavertaisemmaksi osakeyhtiöverotuksen kanssa.
Poistot
Isompien hankintojen vähentäminen tapahtuu poistoilla. Käyttöomaisuus eli koneet, laitteet, rakennukset yms. kuluvat ja vanhenevat käytössä, jolloin niiden arvo laskee, siksi vuosittain tehdään kirjanpitoon poisto eli arvonvähennys. Poistot vähentävät yrityksen tulosta, joten myös yrityksen tuloveroa maksetaan vähemmän. Käyttöomaisuuden poistot tehdään joko menojäännös- (prosenttia arvosta) tai tasapoistoina (jaettu tasan käyttöajan mukaan). Poistojen laskeminen alkaa käyttöönottovuodesta (ei hankintavuodesta).
Menojäännöspoiston maksimiprosentti koneissa ja kalustoissa 25 %. Poiston voi tehdä myös alemmalla prosenttiluvulla. Koko käyttöomaisuus käsitellään yhtenä eränä eli kaikki koneet, laitteet yms. lasketaan yhteen. Poisto lasketaan poistamatta olevasta yhteissummasta, ensimmäisenä vuonna siis täydestä hankintahinnasta.
Tasapoisto lasketaan alkuperäisestä hankintahinnasta (sis. asennuksen, kuljetuksen jne.), jolloin hankintameno jaetaan tasan koko taloudelliselle käyttöajalle. Tasapoistojen ajat voivat olla esimerkiksi koneiden, kaluston ja rakennusten teknisten laitteiden osalta 4 – 6 vuotta ja rakennusten osalta 10 – 30 vuotta.
Tulolähde ja tulolaji sekä vähennykset ja poistot
Suomen verojärjestelmässä tulot jaetaan lähtökohtaisesti kolmeen eri tulolähteeseen, jotka ovat elinkeinotoiminnan, maatalouden ja henkilökohtaisen eli muun toiminnan tulolähde.
Veronalaisen tulon määrä lasketaan jokaisessa tulolähteessä erikseen. Suomessa on lisäksi eriytetty tuloverojärjestelmä, jossa on kaksi tulolajia, pääomatulo ja ansiotulo.
Vähennykset ja poistot kohdistetaan siihen tulolähteeseen ja -lajiin, joiden puitteissa ne ovat syntyneet. Esimerkiksi pääomatulojen hankkimisessa syntyneitä kuluja ei voi vähentää ansiotuloista, vaan ne vähennetään mahdollisista pääomatuloista.
Kirjanpitäjä
Toiminimiyrittäjän kirjanpito ei välttämättä ole niin monimutkaista, etteikö sitä voisi tehdä itse kuten myös veroilmoitusta. Mutta jos yritystoiminta on laajempaa ja siihen liittyy moninaisia kuluja, on taloudellisessakin mielessä järkevämpää käyttää ammattitaitoista kirjanpitäjää tai tilitoimistoa, joka osaa ottaa huomioon kaikki verotuksessa vähennyskelpoiset kulut, poistot ja kimurantit kiemurat – yrittäjä säästää silloin selvää rahaa.
Mitä liikkeen- tai ammatinharjoittaja voi vähentää verotuksessa
https://www.vero.fi/yritykset-ja-yhteisot/ilmoittaminen-ja-maksaminen/veroilmoitus/liikkeen-tai-ammatinharjoittaja/v%C3%A4hennykset/
Osakeyhtiön ja osuuskunnan tuloverotus
https://www.vero.fi/yritykset-ja-yhteisot/tietoa-yritysverotuksesta/tuloverotus/osakeyhtio-ja-osuuskunta/verovuosi-2020/
Pääomatuloista tehtävät vähennykset
https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/verokortti-ja-veroilmoitus/tulot-ja-vahennykset/paaomatuloista_tehtavat_vahennykse/
Yrityksen verovähennyksistä
https://netvisor.fi/blog/verovahennykset-yritysverotuksessa/
https://y-studio.fi/yrityksen-alku/verotus/verovahennykset/
https://www.yritystulkki.fi/fi/alue/ladec/toimiva-yrittaja/verotus/vahennyskelpoisiamenoja/
https://www.talenom.fi/tilinpaatos-lahenee-mita-yritys-voi-vahentaa-verotuksessa/