Yrityksen verotus

Miten yrittämistä verotetaan?

Verotus yleisesti, mutta erityisesti yritysverotus, on hyvin moniulotteinen asiakokonaisuus. Yrittäjän tai yritystoimintaa suunnittelevan on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää tietää perusasiat verotuskäytännöistä.

Vaikka tässä yhteydessä verotuskäytäntöjä esitelläänkin rajatusti yritystoiminnan aloittamista suunnittelevan siirtymävaiheessa olevan opiskelijan näkökulmasta, ohjeet ovat laajemmat kuin Reittioppaan muissa osioissa. Jotta lukijalle syntyisi riittävän syvä kokonaisnäkemys, ohjeet tulisi käydä kuitenkin kaikki läpi. Ensin mainintoja muutamista keskeisistä peruskäsitteistä:

Verotuksessa tunnetaan eri tulonlähteitä, joita ovat elinkeinotoiminnan tulo, henkilökohtainen tulo ja maatalouden tulo. Tuloverotuksessa tulot jaetaan kahteen tulolajiin, joita ovat ansiotulo ja pääomatulo. Kenellä tahansa verovelvollisella voi olla kaikki kolme tulolähdettä ja sekä ansio- että pääomatuloja.

Pääomatuloa on varallisuuden tuottama tulo, esimerkiksi osakeyhtiön maksamat osingot ja osuuskunnan maksamat ylijäämän maksut. Kaikki muut tulot ovat ansiotuloa, kuten palkat, eläkkeet ja veronalaiset sosiaalietuudet

Verotus voidaan suorittaa kiinteällä veroprosentilla tai progressiivisesti, jolloin tulojen kasvaessa veroprosentti kasvaa. Pääomatulojen verotukseen liittyy myös verovapaita osuuksia.

Veroa maksetaan valtiolle, kunnalle ja seurakunnalle. Kunnallisvero ja kirkollisvero suoritetaan kiinteillä veroprosenteilla. Eri kunnissa on toisistaan hieman poikkeavat veroprosentit.

Yksityinen elinkeinonharjoittaja (toiminimiyrittäjä) on luonnollinen henkilö ja yhteisöt kuten osakeyhtiöt ja osuuskunnat ovat oikeushenkilöitä. Henkilöyritykset kuten avoin yhtiö tai kommandiittiyhtiö ovat elinkeinoyhtymiä. Verovelvollisia ovat luonnolliset henkilöt ja yhteisöt. Yhtymät eivät itsessään ole verovelvollisia (ne ovat verotuksessa laskentasubjekteja), mutta niiden jäsenet luonnollisina henkilöinä toki ovat verovelvollisia.

Yhteisövero eli yhteisön tulovero on Suomessa yhteisön, esimerkiksi osakeyhtiön tai osuuskunnan, tuloksesta perittävä vero. Yhteisöveron tuotosta osansa saavat valtio ja kunnat.

Yritysten verovastuuseen kuuluu arvonlisävero (alv). Alle 15 000 euron vuotuisen liikevaihdon yritykset on vapautettu alv:n keräämisestä ja tilittämisestä valtiolle.

Yritysverotukseen, verotuksessa tehtäviin vähennyksiin ja arvonlisäveroon liittyy paljon monimutkaisia yksityiskohtia, joista oheisissa osioissa ja linkeissä lisää tietoa. Usein yrityksen kirjanpito ja verovelvoitteiden hoitaminen on järkevää antaa ammattimaisen kirjanpitäjän tai tilitoimiston tehtäväksi, sillä verolakien lisäksi myös kirjanpitolaki määrittää verotuskäytäntöjä.

Nappien takaa lisätietoa:

 

 

.

 

 

.

 

 

.

 

Lisätietoa:

https://www.verokampus.fi/
https://www.vero.fi/yritykset-ja-yhteisot/
https://www.vero.fi/yritykset-ja-yhteisot/tietoa-yritysverotuksesta/