Toiminimen verotus

Toiminimen verotus

Elinkeinonharjoittajaa eli toiminimeä verotetaan luonnollisena henkilönä hänen kaikkien ansio- ja pääomatulojensa perusteella. Näihin kuuluvat omasta yritystoiminnasta saadun tulon lisäksi mahdolliset muualta saadut ansio- ja pääomatulot.

Toiminimiyrittäjä ei maksa itselleen palkkaa yrityksestään ja siitä veroa vaan hän voi tehdä yrityksestään ns. yksityisottoja. Yksityisotto tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että yrittäjä ottaa toiminimensä tililtä rahaa omaan käyttöönsä, mutta palkanmaksusta ei silloin ole kyse. Näitä yksityisottoja yrittäjä voi tehdä vapaasti, milloin haluaa, eikä niitä veroteta erikseen.

Mutta kun yrittäjä nostaa toiminimensä tililtä rahaa yksityiskäyttöönsä, se ei laske toiminimen verotettavaa tulosta. Otettua rahaa ei siis hyväksytä verotuksessa vähennettäväksi kuluksi. Vero maksetaan yrityksen tilikauden tuloksesta, mutta arvioituna ennakkoverona ja lopullinen vero hyväksyttyyn veroilmoitukseen perustuen.

Ennakkoveromaksujen määrä riippuu yrityksen arvioidusta tuloksesta. Yli 10 000 euron tuloksesta ennakkovero maksetaan kuukausittain. Tulos arvioidaan verottajan toimesta edellisen vuoden tulokseen perusten tai uudella yrityksellä yrittäjän omaan arvioon perustuen.

Toiminimestä saatu tulo voidaan jakaa ansio- ja pääomatuloksi yrityksen nettovarallisuuden perusteella. Pääomatuloa on 20 % yrityksen nettovarallisuutta vastaava määrä ja loppuosa on ansiotuloa.

Ansiotulo-osuudesta toiminimiyrittäjä maksaa veroa oman ansiotuloveroprosenttinsa mukaisesti ja pääomatuloissa on kiinteä veroprosentti (30%) ja verovapaa osuus (0%).

Yrityksen nettovarallisuus lasketaan vähentämällä yritystoimintaan kuuluvista varoista yrityksen velat. Jos yrittäjällä on palkattuja työntekijöitä (siis muita kuin itsensä), lisätään nettovarallisuuteen 30 % maksettujen palkkojen määrästä.

Esimerkki

Yrittäjän yrityksestään saama verotettava tulo on 37 000 €. Yritystoimintaan kuuluvat varat ovat 120 000 € ja velat 70 000 €. Yritys on maksanut palkkoja yhteensä 30 000 €.

Yritystoiminnan varat                 120 000,-

– velat                         – 70 000,-

+   30 % palkkasummasta                 +  9 000,-

Nettovarallisuus                           59 000,-

Pääomatulona verotettava osuus tulosta

on 20 % x 59 000 €                           11 800,-

Loppuosa tulosta verotetaan ansiotulona 

(37 000-11 800)                            25 200,-

Yrittäjä voi halutessaan veroilmoituksessaan vaatia, että normaalin 20 % asemasta pääomatulona verotettava osa tulosta on 10 % nettovarallisuudesta tai että koko tulo verotetaan ansiotulona. Näin kannattaa tehdä, jos ansiotulojen veroprosentti jää alle 30 prosentin, joka on pääomatulon veroprosentti silloin, kun pääomatulojen määrä on alle 30 000 euroa.

Toiminimiyrityksestä saatu ansiotulo voidaan jakaa puolisoiden kesken, jos molemmat puolisot ovat työskennelleet yrityksessä. Pääomatulo jaetaan puolisoiden kesken niiden osuuksien mukaan, jotka heillä on yritystoimintaan kuuluvaan nettovarallisuuteen. Ansio ja pääomatulo jaetaan tasan puolisoiden kesken, ellei muuta selvitystä esitetä.

Avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön verotus on toiminimen kaltainen, mutta niiden tulos jaetaan yhtiömiehille verotettavaksi tulo-osuuksina. Tulo-osuus jaetaan verotettavaksi yhtiömiehen pääomatulona ja/tai ansiotulona sen mukaisesti mikä on ollut yhtiömiehen osuus yhtymän edellisen verovuoden nettovarallisuuteen.

Veroilmoitus – liikkeen- tai ammatinharjoittaja
https://www.vero.fi/yritykset-ja-yhteisot/ilmoittaminen-ja-maksaminen/veroilmoitus/liikkeen-tai-ammatinharjoittaja/

Toiminimen verottaminen
https://yrityksen-perustaminen.net/toiminimen-verotus/
http://www.tieto.osaavayrittaja.fi/verotus-eri-yritysmuodoissa

Valtion tuloveroasteikko 2020
https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/48846/valtion-tuloveroasteikko-2020/

Verohallinnon laskurit
https://www.vero.fi/tietoa-verohallinnosta/yhteystiedot-ja-asiointi/asioi-verkossa/

Liikkeen- ja ammatinharjoittajan elinkeinotoiminnan nettovarallisuuden määrittäminen
https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/48564/liikkeen_ja_ammatinharjoittajan_elinkei/

Tuloverotus – avoin yhtiö ja kommandiittiyhtiö
https://www.vero.fi/yritykset-ja-yhteisot/tietoa-yritysverotuksesta/tuloverotus/avoin-yhtio-ja-kommandiittiyhtio/