Podcasteista on tullut nopeasti arkipäiväinen mediasisältöjen tuottamisen muoto. Ne tarjoavat niin yksityisille ihmisille kuin yksityisille ja julkisille toimijoillekin monipuolisen viestinnän ja vuorovaikutuksen kanavan. Samoin kuin muukin sosiaalinen media, podcastien sisällöt ulottuvat tiedosta, viihtymisestä ja brändimainonnasta valeuutisiin saakka.
Syksyllä 2021 alkaneessa tutkimushankkeessa Podcast journalistisessa työssä – työkaluja äänimedian roolin ymmärtämiseen monimediaalisessa mediaympäristössä (https://www.tuni.fi/fi/tutkimus/podcast-journalistisessa-tyossa-tyokaluja-aanimedian-roolin-ymmartamiseen) olemme analysoineet podcasteissa käytettyjä äänisuunnittelun keinoja sekä pohtineet podcastien suuren suosion syitä. Analyysin kohteena ovat olleet ennen kaikkea journalistiset podcastit, mutta koko hankkeen taustalla on ollut huomio media-arjen äänellistymisestä 2020-luvulla. Jo 1960-luvulla mediafilosofi Marshall McLuhan ennakoi äänen ja äänellisyyden nousevan visuaalisuuden rinnalle ja ainakin osin syrjäyttävät tekstin ja tekstuaalisuuden.
McLuhanin vision voi katsoa pitkälti toteutuneen: jo pitkään on ollut vallalla siirtymä monimediaalisuuteen, jonka myötä printtimedia on vähitellen alkanut korvautua tekstin, kuvan ja äänen erilaisilla kompositioilla. Samanaikaisesti esimerkiksi äänikirja haastaa perinteistä kirjamuotoa.
Erityisen mielenkiintoisen ja samalla haastavan muutoksesta tekee se, että ääni on ilmiönä vaikeatajuinen. Länsimainen kulttuuri ja tietokäsitykset ovat vuosisatoja nojautuneet pitkälti visuaalisuuteen. Totuuden tärkeäksi mittapuuksi on muodostunut se, mitä voidaan nähdä; kuulemisella samoin kuin muilla aistimodaliteeteilla on ollut visuaalisuuteen nähden toissijainen rooli. Äänen nostaminen tarkastelun kohteeksi herättääkin kysymyksen siitä, mitä ääni on. Akateemisessa tutkimuksessa ääntä tutkivat oppialat ovat sijoittuneet – ehkä juuri äänen toissijaisesta asemasta johtuen – varsin kauas toisistaan ja määrittäneet tutkimuskohteensa hyvin eri tavoin: ääni voidaan ymmärtää esimerkiksi signaalina, puhutun kielen merkityksinä, fysiologisen kehon tuottamana toimintana tai vaikkapa esteettisiä kokemuksia aikaansaavana kulttuurisena toimintana. Toisaalta esimerkiksi yhteiskuntatieteissä ääni ei ole ollut tutkimuskohteena muutoin kuin metaforisesti, osoituksena esimerkiksi siitä, kuinka yksilön tai ryhmän osallisuus, ”ääni”, otetaan huomioon. Myös esimerkiksi journalismi on nojannut vahvasti tekstin painoarvoon, huolimatta siitä, että audiolla on ollut merkittävä rooli myös perinteisessä joukkotiedotuksessa.
Podcastit tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden pyrkiä ymmärtämään äänen modaliteettia kokonaisvaltaisesti. Esimerkiksi se, kuinka kuuntelemme, on yhtä tärkeää kuin se, mitä kuuntelemme. Hyvä esimerkki tästä on usein esitetty näkemys siitä, jonka mukaan podcastit ovat vain tapa määritellä radio uudelleen. Tällöin ei kuitenkaan hahmoteta, millaisia ovat ne digitaalisen median infrastruktuurit, johon nämä äänimedian formaatit päätyvät: osana erilaisia sosiaalisen median alustoja ja suosittelujärjestelmiä ne ovat mukana sosiaalisen median jatkuvassa, alati muotoaan muuttavassa ja ajoittain kaoottisessakin informaatiotulvassa.
Ylipäänsä olisikin tärkeää ymmärtää kuinka tiiviisti äänen ja äänellisyyden merkityksen kasvu on ollut sidoksissa teknologioiden kehittymiseen; tarkoittihan podcast käsitteenä alkuvaiheessa audiotiedostojen siirtämistä Applen MP3-soittimeen. Podcastit eivät siten solju korviin olohuoneen piirongin päältä kuten aikaisempien vuosikymmenten radio-ohjelmat, vaan kuuntelijan kuulokkeista missä ja milloin vain. Toisin sanoen audiosta on tullut osa digitaalista ja immersiivistä kokemusmaailmaa. Kuulokkeista korviimme tulevat äänisignaalit voivat olla yksinomaan puhetta, mutta myös esimerkiksi taidokkaasti äänikerronnan keinoin tuotettua audiota, kuten yhdysvaltalaisen Radiolabin podcastit, joita pidetään yhtenä audiokerronnan suunnannäyttäjistä (https://www.wnycstudios.org/podcasts/radiolab). Lisäksi algoritmiset teknologiat ovat kiinteä osa audiota: todennäköisesti tulevaisuudessa osa esimerkiksi podcastien puheesta tuotetaan synteettisesti.
Nopean teknologisen kehityksen vanavedessä tulevat yhteiskunnalliset ja poliittiset kysymykset, sillä on tärkeää tulla tietoiseksi siitä, mitä seuraa, kun äänen ja äänellisyyden merkitys korostuu edellä kuvatulla tavalla arjessa ja vuorovaikutuksessa. Journalismille tämä kysymyksenasettelu on osa totuudenjälkeisessä ajassa toimimista: miten saavuttaa audion keinoin yleisöjä kilpailtaessa vaihtoehtoisen faktojen hetteikössä? Hankkeessamme etsimme tähän kysymykseen vastauksia ennen kaikkea monitieteisesti: audio ei ole yksiselitteinen keino tai väline viestimiseen, vaan pikemminkin merkki siitä, kuinka monet tekijät tavassamme ymmärtää maailmaa ovat murroksessa.
Kirjoittaja: professori Tarja Rautiainen-Keskustalo