Podcastit äänimediana – puheenvuoroja podcasteista journalismissa ja pedagogiassa

17.5.2022 klo 12.30-16.00
Tampereen yliopisto, Pinni B 1029-30

Podcasteista on tullut nopeasti arkipäiväinen mediasisältöjen tuottamisen muoto. Niitä tehdään tekstimuotoisen median rinnalla, mutta myös itsenäisinä tuotteina, mikä kuvaa yleisen median äänellistymistä. Kuitenkin sekä podcastien tekemiseen että niiden kuluttamiseen liittyy paljon avoimia kysymyksiä: onko podcast vain keskustelun äänittämistä, kuka podcasteja kuuntelee ja missä niiden suosio piilee?

Seminaarissa podcasteja analysoidaan niin mediatuotteina kuin digitaalisen median kehityskulkujen ilmentäjänä. Erityisesti tarkastelun kohteena on journalistinen podcast toimittajan työn näkökulmasta. Lisäksi pohditaan, miten podcasteja on mahdollista käyttää esimerkiksi pedagogiikassa ja mitä äänimedian merkityksen kasvamisesta on yleisesti hyvä tietää.

Seminaari on Åkerlundin säätiön rahoittaman hankkeen Podcast journalistisessa työssä – työkaluja äänimedian roolin ymmärtämiseen monimediaalisessa mediaympäristössä -hankkeen loppuseminaari.

Ohjelma:

12.30–12.45 Tarja Rautiainen-Keskustalo, Seminaarin avaus: Tekstistä ääneen

12.45–13.15 Anna Eveliina Hänninen (väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto): Suomalaisten sanomalehtien podcastit

13.15–13.45 Aura Lindeberg (väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto): Miten podcasteja kuunnellaan Suomessa ja muissa Pohjoismaissa?

13.45–14.15 Mitja Virikko (maisteriopiskelija, Tampereen yliopisto & äänisuunnittelija): Haasteet podcastin tuottamisessa

TAUKO

14.30–15.00 Jasmina Kolehmainen (maisteriopiskelija, Tampereen yliopisto & KM, luokanopettaja) Näkökulmia podcastien pedagogiseen käyttöön

15–15.30 Aapo Partanen (maisteriopiskelija, Tampereen yliopisto & äänisuunnittelija): Mikä tekee podcastista kuunneltavan?

15.30–16.00 Loppukeskustelu

Tilaisuus on hybritapahtuma, jota voi seurata myös etänä. Ilmoittautuneille lähetetään linkki tilaisuuteen osallistumista varten.

Ilmoittaudu mukaan!